torstai 6. elokuuta 2020

Retkellä Päijät-Hämeessä

ti 4.8.

Katselin yhtenä päivänä karttaa ja totesin, että en ole koskaan ollut Asikkalan Pulkkilanharjulla. Viikkoa myöhemmin lähdimme päiväretkelle Päijät-Hämeeseen paikkaamaan aukkoa yleissivistyksessäni.

Aamun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Hattelmalanjärvi, joka oli sopivasti reitin varrella. Kävimme katsomassa siellä joitakin päiviä viihtynyttä pikku-uikkua. Pienen odotuksen jälkeen kesäpukuinen lintu näyttäytyi tornin edustalla, mutta vain pienen hetken ajan. Emme jääneet odottelemaan parempaa näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaamme.

Ensimmäinen Päijät-Hämeen kohde oli Kellolanlähde, joka on yliretkeillyn Kiikunlähteen huonommin tunnettu pikkuserkku Hämeenkoskella. Varjoisan kuusikon suojassa sijaitsevan lähteen vesi on kirkasta ja näyttää turkoosilta. Eläimiä ei vedessä liikkunut, mutta lähteessä pitäisi elää ainakin jääkauden jäänne okakatka-äyriäinen.

Kellolanlähde



Hämeenkoskelta jatkoimme suoraan Sysmään. Pulkkilanharju tuli nähtyä jo tässä vaiheessa autosta, mutta jätimme tarkemman tutustumisen paluumatkaan. Sysmän ensimmäinen kohde oli Kirveskoski ja tavoitelaji haarahaukka. Se ei tällä kertaa näyttäytynyt, mutta muita petoja riitti pelto-aukealla mukavasti: useampi ruskosuohaukka, varpushaukka ja mehiläishaukka. Sääkset kävivät napsimassa kaloja läheiseltä kala-altaalta. Altailta nousi myös viitisentoista harmaahaikaraa.

Sysmän keskustan kahvitauon jälkeen matka jatkui Päijätsalon luontopolulle ja yli satavuotiaalle näkötornille. Parkkipaikalla oli ilmoitus näkötornin maalaustöistä, mutta ilmoituksen mukaan ne olisi tehty jo kesä-heinäkuun aikana. Polku kulki ensin tasaisessa talousmetsässä, mutta lähti sitten jyrkkään nousuun kohti Päijätsalon vuoren huippua. Rinteessä ylitimme Päijänteen kansallispuiston rajan ja metsä muuttui vanhemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vuoren huipulle päästyämme totesimme pettyneenä näkötornin olevan edelleen suljettuna. Maisemat pelkän kallion laeltakin olivat kuitenkin upeat ja istuimme hetken ihailemassa kesäistä Päijänteen selännettä.

Näkymä Päijätsalon vuorelta Päijänteelle.



Kierrettyämme noin neljän kilometrin mittaisen luontopolun lähdimme takaisin kohti Asikkalaa ja pysähdyimme nyt kunnolla Pulkkilanharjulla. Täälläkin kiersimme muutaman kilometrin luontopolun, jonka varrella oli jääkauden merkkejä esitteleviä tauluja. Kävimme myös Karisalmen sillalla, joka Suomen 100 Lintukohteet -kirjassa esitellään hyvänä staijipaikkana.

Pulkkilanharjulta ajoimme Vääksyyn, missä seurasimme muiden ihmettelijöiden kanssa m/s Suomen Neidon kulkua kanavan läpi ja kävimme syömässä paikallisessa pitseriassa. Kotimatkan teimme kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys oli Lammin puhdistamolla, josta oli ilmoitettu jalohaikara. Se nousi kosteikkoaltaalta juuri, kun kävelimme rantaan. Siirryimme altaan ja Ormajärven välisellä penkalla olevalle lintulavalle, joka olikin erinomaisella paikalla. Lavalta näki hyvin sekä kosteikkoaltaalle että Ormajärvelle. Näkemämme lajit olivat tavallisia, mutta niitä oli määrällisesti paljon. Kosteikkoaltaan puolella oli mm. lapasorsia ja punasotkia, Ormajärvellä parikymmentä merimetsoa, kuikkaparvia ja kaksi muuttavaa kaakkuria.

Lammin puhdistamon kosteikkoallas.




Hämeenlinnassa poikkesimme uudestaan Hattelmalanjärvelle. Puikku oli edelleen paikalla, mutta se sukelteli taas hyvin kähmyilevästi. Muistoksi jäi kuitenkin muutaman sekunnin scouppivideo. Klo 22 saavuimme Forssaan, missä teimme vielä yhden pysähdyksen yrittäessämme Markolle viitasirkkalintua elokuun pinnaksi. Huolimatta tyynestä ja lämpimästä illasta, sirinää ei kuulunut. Kauan emme hyttysten keskellä jaksaneet odotella ja koska päiväkin oli venynyt jo melkein 16-tuntiseksi, oli aika suunnata kotiin.



keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Peltosirkkuja etsimässä

BirdLife Suomen vuoden lintu 2020 on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Yhdistyksemme sai tarkastettavaksi noin 550 pistettä mahdollisten peltosirkkureviirien löytämiseksi. Vapaaehtoisia tehtävään löytyi ilahduttavan paljon. 

Lauantaina 23.5. heräsimme viideltä ja suuntasimme Markon kanssa tarkastusreissulle LHLH:n alueen lounaisosiin Someron Kerkolaan. Aamu oli jokseenkin täydellinen: aurinkoinen ja tuuleton. Linnut olivat hyvin äänessä. Ennen varsinaisten pisteiden tarkastusta pysähdyimme Someron Syvänojalla, josta vielä neljä-viisi vuotta sitten löytyi kymmenkunta reviiriä. Viime vuonna alueelta ei kuitenkaan löytynyt enää yhtään laulavaa koirasta. Hajaannuimme kävelemään eri suuntiin. Kävelin Kerkolantietä noin 500 m, kun kuulin toivotun säkeen puurivistön takana olevalta pellolta. Lintu onnistui pysymään piilossa, mutta edes yhden laulavan peltosirkun löytyminen piristi aamua. Kerkolassa kiersimme kymmenen pistettä löytämättä sirkkuja. Oli kuitenkin mielenkiintoista käydä paikoissa, joihin ei muuten olisi tullut eksyttyä. Päätimme “työt” kymmenen aikaan ja siirryimme Häntälän notkojen alppimaisemiin aamukahville.



Häntälän notkot Somerolla









Sunnuntaina 24.5. kello herätti taas viideltä ja lähdimme yhdistyksen alueen pohjoisosiin Urjalaan. Odotukset tällä alueella peltosirkkujen suhteen olivat aika lailla nollilla ja nollille havainnot jäivätkin tarkastettuamme kymmenkunta pistettä. Tuli kuitenkin taas nähtyä uusia seutuja.


Lauantaiaamu 30.5. kului työn merkeissä, joten seuraavalle tarkastusreissulle pääsin su 31.5. Herätys jälleen viideltä ja kohti Someroa. Ensimmäinen pysähdys oli Someron keskustan lähellä Palmassa, jossa kävimme bongaamassa aikaisemmin löytyneen peltosirkun. Lintu oli äänessä, mutta aika kaukana. Laulu tuoreena mielessä oli hyvä jatkaa kohti uusia paikkoja. Etenimme Kimalantietä etelään kohti Häntälää ja tarkastimme matkan varrella olevia pisteitä. Useampikin paikka näytti potentiaaliselta peltosirkkupaikalta, mutta aina niistä löytyi vain keltasirkku. Häntälän jälkeen siirryimme kymmenisen kilometriä kaakkoon Terttilän pisteille. Tarkastimme aamun aikana kaikkiaan 17 pistettä, mutta ei merkkiäkään peltosirkuista. Muutaman mutkan kautta menimme syömään aamiaista erääseen luonnontilaiseen metsään pikkusieppo mielessä. Kello alkoi kuitenkin lähestyä jo puolta päivää ja metsä oli aika hiljainen.
 


Tiistaiaamuna 2.6. kävin vielä Forssassa tarkastamassa yhden pyörämatkan päässä olevan pisteen ilman suurempia odotuksia. Aika ihme olisi ollut, jos tässä tutussa paikassa yhtäkkiä olisi peltosirkku laulellut.

Tätä kirjoittaessa lintuharrastajat ovat tarkastaneet yhdistyksemme alueella jo yli 400 pistettä. Yhdestä pisteestä löytyi laulava koiras ja toisessa nähtiin pariskunta. Pisteiden ulkopuolelta on löytynyt vielä kaksi laulavaa koirasta, yhteensä siis neljä reviiriä. Kaikki reviirit ovat odotetusti Somerolla. Näyttää pahasti siltä, että muutaman vuoden kuluessa peltosirkku katoaa alueemme pesimälajistosta.


Punaiset pisteet tarkastettu, siniset vielä tarkastamatta. Vihreä merkitsin tarkoittaa reviiriä.

torstai 2. tammikuuta 2020

Ekaekaa 2020

Uudenvuodenpäivänä lähdin Markon seuraksi Turun suuntaan ekaekaa-linturetkelle, vaikka itse en näitä pinnoja kerääkään.

Starttasimme jo pimeällä, joten matkalta ei havaintoja tullut. Vuoden ensimmäisen lintuhavainnon teimme hieman yhdeksän jälkeen. Kerrankin se oli jotain muuta kuin kotipihan pulu tai harakka. Uuden vuosikymmenen havaintotilin avasi hiiripöllö, joka istui lyhtytolpan päällä Turun Räntämäessä.

Ensimmäinen kohde oli Kuurnanpään uimaranta Maskussa, missä olimme auringonnousun aikoihin. Viivyimme paikalla noin tunnin ja näimme ruovikossa mm. pajusirkun ja neljän viiksitimalin parven. Sulassa vedessä uiskenteli runsaasti isokoskeloita, joiden saalistamia kaloja lokit kyttäsivät. Kyhmyjoutsenperhe ruokaili rauhallisesti ihan laiturin lähellä. Aamu siis alkoi hienosti, mutta tästä eteenpäin mikään ei mennyt niin kuin piti.

Aurinko nousee Kuurnanpään uimarannalla. Laajassa ruovikossa viihtyi viiksitimaleja ja pajusirkkuja.

Maskusta suuntasimme kohti Raision mäntysirkkupaikkaa jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Olimme edellisellä viikolla paikalla, kun lintu ”löydettiin”. Oikeastihan se oli löytynyt jo aikaisemmin, mutta sitä oli pidetty lapinsirkkuna. Lintu oli ensimmäisellä kerralla keltasirkkujen kanssa hyvin näkyvillä ja odotin sen nytkin löytyvän melko helposti, varsinkin kun se oli aamulla havaittu. Saavuimme paikalle noin 11.30 monikymmenpäisen bongarijoukon jatkeeksi. Lintu ei saapuessamme ollut kenelläkään hallussa, eikä se ollut kolmen tunnin odottamisenkaan jälkeen. Puoli kolmen aikoihin suurin osa porukasta me mukaan lukien luovutti. Koko iltapäivä meni siis hukkaan ja muut suunnitellut paikat jäivät kiertämättä.


Parhaimmillaan noin 80 bongaria odotti toiveikkaana mäntysirkun näyttäytymistä Raision Tahvion riistapellolla.


Kotiin lähdimme Paimion kautta. Siellä on oleillut kurki koko talven ja valoisaa oli vielä sen verran, että sen hyvällä tuurilla olisi voinut nähdä. Tuuria ei kuitenkaan tässäkään kohteessa ollut ja kurkipinnakin jäi Markolta saamatta. Viiden aikoihin olimme taas kotona ja ainakin toisella meistä oli mieli vähän maassa.


perjantai 25. lokakuuta 2019

Lehmähaikara

pe 25.10.
Iltapäivällä kilahti Lintutiedotukseen hälytys lehmähaikarasta Janakkalan Tervakoskella. Isot tai muuten näyttävät linnut kiinnostavat aina, joten sinnehän oli mentävä.

Tervakoskelle oli alle tunnin ajomatka. Olimme paikalla noin 15.30 ja lintu oli heti nähtävissä. Se liikkui aktiivisesti pitkässä heinikossa ruokaa etsien ja antoi välillä pari lentonäytöstäkin. Muutaman kerran se laskeutui puuhun. Lintu oli koko ajan hyvin esillä, mutta kuitenkin sellaisessa paikassa, että kukaan ei päässyt häiritsemään sitä. Paikalla oli luonnollisesti kymmeniä bongareita ja paikalliset pysähtelivät hämmästyneenä kyselemään, mitä porukka oikein katselee.

Scouppasin linnusta videoita, mutta jossain vaiheessa alkoi sataa ja laitoin kännykän taskuun. Ja tietysti juuri silloin haikara nappasi ojasta valtavan vesimyyrän ja hotkaisi sen muutamassa sekunnissa! Ehdin kuvata vain viimeiset nielaisut.


maanantai 21. lokakuuta 2019

Kaakkois-Suomen kierros

to 17.10.
Lähdimme puolilta päivin pienelle syyslomareissulle ilman tarkkaa suunnitelmaa. Ensimmäinen kohde oli kummallekin uusi kansallispuisto Sipoonkorpi. Jätimme auton Vantaan puolelle Tasakallion parkkipaikalle ja valitsimme merkityistä reiteistä Kalkinpolttajanpolun. Reitille tuli matkaa noin 7 km. Marko piti kierroksesta, mutta itselleni siitä jäi huono maku. Reitin ensimmäinen puolikas kiersi haastavassa kalliomaastossa ylös alas. Kalliot ja puunjuuret olivat märkiä ja polut mutaisia. Maisemat jäivät näkemättä, koska jouduin katsomaan koko ajan maahan liukastumisen välttämiseksi. Kuivalla säällä kokemus olisi luultavasti ollut parempi.

Seuraava kohde oli Kantarellikivi Loviisan Liljendalissa. Löysin tämän kohteen muutamaa päivää aikaisemmin Risto Louneman Opas Suomen luonnon ihmeisiin -kirjasta ja tuli heti hinku nähdä se. Jätimme auton metsäautotien kääntöpaikalle ja kivi löytyi melko helposti muutaman sadan metrin päästä metsästä. Kyseessä on raukki, joka on syntynyt rapautumisen tuloksena. Autolle palattuamme varasimme netissä hotellin ja siirryimme Loviisan keskustaan. Hotelli oli Place to Sleep -ketjun hotelli ja se osoittautui siistiksi ja rauhalliseksi.

Kantarellikivi

pe 18.10.
Aamupäivällä tutustuimme ensin 1700-luvulla rakennettuun Loviisan linnoitukseen ja sitten poikkesimme Strömforsin ruukkialueelle, jossa toimi rautaruukki usean sadan vuoden ajan. Nykyisinkin alueella on monenlaista toimintaa, mutta tähän aikaan vuodesta oli tietysti hiljaista. Ruukkialuetta mainostettiin kuvauksellisena ja sitä se toki olisi ollutkin, ellei päivä olisi ollut niin synkkä. Ei satanut, mutta taivas oli paksussa pilvessä. Itse asiassa kaikista reissun kuvista tuli aikamoista mössöä vähäisen valon vuoksi, vaikka yleensä kännykkä on yllättävän hyvä hämärässäkin.

Strömforsin ruukkialuetta

Seuraava kohde valikoitui Tiirasta: haminalainen ruokintapaikka, jossa vieraili useita pähkinänakkeleita. Ruokintapaikka oli vähän piilossa, mutta löytyi nakkeleiden mekastuksen avulla. Kotona nakkeli on sen verran harvinainen, että oli elämys katsella ja kuunnella montaa nakkelia samaan aikaan. Ruokinalla kävi sekä asiatica- että europaea-alalajien yksilöitä. Kuvaamiseen olisi ollut myös hieno mahdollisuus, mutta pimeän päivän takian tarkat kuvat vilkkaasta linnusta olivat ihan mahdottomia.

Pähkinänakkeli haki ruokintapöntöstä auringonkukansiemenen.

Haminan Lupinlahden lintutornissa oli tähän aikaan hiljaista. Vedessä uiskenteli jonkin verran vesilintuja: tukka- ja lapasotkia, nokikanoja, haapanoita ja sinisorsia. Haminan keskustassa kävimme kahvilla ja tutustuimme keskustaan kävellen. Otimme huoneen Spahotel Haminasta ja kävimme pikaisesti viemässä laukut sisään. Lähdimme vielä ennen pimeän tuloa Kirkkojärven lintutornille, missä ei lintuja juuri näkynyt. Illalla oli tarkoitus käydä huonehintaan kuuluvassa ”Spassa”, mutta se osoittautuikin kaupungin yleiseksi uimahalliksi, eikä enää kiinnostanutkaan.


la 19.10.
Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme Kuninkaantietä pitkin kohti itärajaa. Ensimmäinen pikku pysähdys tehtiin Pistoolikivellä. Suuri siirtolohkare on aivan tien reunassa ja tarinoiden mukaan maantierosvot vaanivat sen takana tiellä kulkevia matkaajia.

Pistoolikivi vanhan Viipurintien varressa. Huomaa kiven takaa kurkkiva "rosvo".

Matka jatkui Virolahden ja Vaalimaan kautta. Seuraava isompi pysähdys oli Lappeenrannan puolella Ylämaalla. Opas Suomen luonnon ihmeisiin -kirjassa Kantarellikiven kanssa samalla aukeamalla esitellään Hitonpesäksi nimetty luola ja sehän oli nähtävä. Luola olikin näkemisen arvoinen, sillä se oli ihan oikea luola. Yleensähän suomalaiset ”luolat” ovat lähinnä lohkareiden väliin jääviä tiloja. Hitonpesä on syntynyt rapautumalla eli moroutumalla rapakivikallioon.

Hitonpesän toinen kulkuaukko luolan sisältä kuvattuna.

Reitti kulki itärajaa noudatellen Konnunsuon lintutornille. Pelloilla oli muutama tuhat valkoposkihanhea, tundrahanhia ja joutsenia, joista ainakin muutama näytti olevan pikkujoutsen. Vapo-parvi nousi usein levottomana lentoon petojen hätyyttämänä. Paikalla pyöri kolme merikotkaa ja kanahaukka.

Konnunsuon lintutorni. Valkoposkihanhiparvi on noussut ilmaan pedon hätyyttämänä.

Imatralla kävimme Immalanjärvellä Raution uimarannalla. Järvellä oli edellisenä päivänä nähty tuhansia alleja, mutta nyt niitä oli vain muutama. Valoisa aika alkoi taas loppua ja varasimme yöksi huoneen Imatran valtionhotellista.


su 20.10.
Söimme hotellilla runsaan aamiaisen ja kiertelimme sen jälkeen Imatrankosken ympäristössä georeitin kohteita (mm. hiidenkirnuja) tutkien. Aika hurahti yllättävän nopeasti ja jätimme alunperin suunnitellun Immalanjärven aamutarkistuksen väliin. Suuntasimme sen sijaan auton kohti Kouvolaa ja Mustilan arboretumia. Arboretum oli yllättävän metsäinen verrattuna niihin puupuistoihin, joissa aikaisemmin olen vieraillut. Puistossa kierteli paljon käpylintuja ja joukossa tööttäili useampi kirjosiipikäpylintu. Näimme 3 n-pukuista ja yhden punaisen koiraan, mutta luultavasti kirjosiipiä oli enemmänkin.

Matka jatkui Elimäen Mettälään, josta saimme helposti bongattua myöhäisen punajalkahaukan. Tämän jälkeen suuntasimme jo kotiin päin, jotta ehtisimme sinne vielä valoisan aikaan.



tiistai 24. syyskuuta 2019

Petolintumuuttoa Utössä

pe 20.9.
Laiva oli tihkusateisessa Utössä klo 23.00. Majoituimme rivitaloyksiöön, jonka onnistuimme varaamaan vielä pari päivää ennen lähtöä. Hotelli oli täyteen buukattu mm. ison retriittiporukan vuoksi.

la 21.9.
Heräilimme kuuden aikoihin ja luotsiasemalla olimme seitsemän pintaan. Merellä ei näkynyt mitään ihmeempää. Aamiaisen jälkeen kiersimme koko saaren. Petolintuja oli paljon, varsinkin varpus- ja tuulihaukkoja. Myös sinisuohaukka ja ampuhaukka nähtiin ja tietenkin merikotkia. Mahdollinen muuttohaukkakin, mutta tilanne oli niin nopea, että laji jäi varmistamatta. Pikkulintuja saarella oli yllättävän vähän.

Lounaan ja kahvin jälkeen lähdimme iltapäivällä taas ulos, mutta alkoi sataa niin rajusti, että jouduimme palaamaan sisätiloihin. Sateen tauottua yritimme taas lähteä kierrokselle, mutta pian sade alkoi uudestaan. Kävimme luotsiasemalla, mutta sitten luovutimme ja palasimme loppupäiväksi kämpille.

Saaressa oli vielä muutama harmaasieppo.


su 22.9.
Sunnuntai oli lauantaita vilkkaampi lintupäivä. Luotsiasemalla oli parhaimmillaan parikymmentä henkeä ja näimme mm. kalliolla lepäilevän muuttohaukan. Aamiaisen jälkeen tuli hälytys taigauunilinnusta Mörttilän tiellä ja ehdimme nähdä sen ennen kuin se katosi. Pikkulintujen määrä oli muutenkin lisääntynyt. Hippiäisiä oli joka paikassa, samoin vihervarpusia, peippoja ja kirvisiä. Myös harmaa- ja pikkusieppoja, leppälintuja, peukaloisia ja ainakin kymmenkunta puukiipijää sattui eteen. Haukkoja pyöri saaren päällä edelleen paljon. Eteläkärjestä näimme luodolla ruokailevan punakuirin. Sää oli koko päivän sateeton ja iltapäivä aurinkoinenkin.


Tuulihaukkoja istui joka puolella. Tämä kyttäsi majakan tikapuilla ja kävi sitten nappaamassa kalliolta kiitäjän toukan.



ma 23.9.
Olimme taas auringon noustessa luotsiasemalla, missä väkimäärä oli pienentynyt huomattavasti sunnuntaista. Varpushaukkoja muutti solkenaan, parin tunnin aikana kymmeniä. Staijilta siirryimme laittamaan tavarat kasaan ja siivoamaan asunnon. Sen jälkeen kiertelimme saarta lämpöisessä säässä. Puolen päivän jälkeen luotsiasemalta hälytettiin kiljukotkasta. Olimme pahassa paikassa Mörttilän tiellä, emmekä mitenkään nähneet sieltä oikeaan paikkaan. Myöhemmin vähän harmitti, ettemme lähteneet kiiruhtamaan ylös luotsiasemalle. Olisimme saattaneet ehtiäkin.

Laiva lähti kahdelta täysin tyynelle merelle. Perillä mantereella olimme aikataulun mukaisesti tasan kuudelta. Matka tuli vietettyä pääosin kannella, mutta ilman merkittäviä havaintoja.


Murheellinen näky rivitalojen pihalla. Varpushaukka oli saanut saaliikseen leppälinnun, joka oli vielä kiinni kuolleen haukan jalassa. Olisikohan haukka lentänyt saaliineen ikkunaan?




sunnuntai 25. elokuuta 2019

Suippopyrstösirri

la 24.8.

Kävimme bussilla Helsingissä Lintumessuilla, joilla kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Kuuntelimme Saurolan viirupöllöesityksen ja kiertelimme kojuilla vertailemassa optiikkaa. Testailujen jälkeen Marko osti itselleen uudet kiikarit.

su 25.8.

Aamulla kummankin puhelin kilahti samaan aikaan. Se on merkki kovasta rarista, koska itselläni tulee lintutiedotuksen hälytys vain suurharvinaisuuksista. Suomen kolmas suippopyrstösirri Porissa. Hälytys tuli loistavaan aikaan: sunnuntai, kaunis ilma, eikä mitään erityistä tekemistä mietittynä. Niinpä lähdimme kerrankin reippaasti liikkeelle ja olimme Yyterin luontotornien parkkipaikalla 11.30.

Pitkoksilla tuli tuttuja vastaan. Lintu oli kuulemma paikallaan. Sannannokan torniin päästyämme meille selvisi kuitenkin, että lintu ei ollutkaan enää hallinnassa. Varpushaukka oli pelästyttänyt kahlaajat lentoon, eikä kukaan ollut nähnyt, mihin suippopyrstö oli lähtenyt.

Odotimme tornissa puolitoista tuntia. Lietteellä oli mm. suosirrejä ja isosirrejä, mutta toivottua lintua ei näkynyt. Puoli kahdelta tuli säpinää porukkaan, kun saimme tiedon, että lintu on hallinnassa kauempana lietteellä seisovilla ihmisillä. Väki siirtyi Sannannokan tornista seuraavaan, Isosanta 1 -torniin. Siellä selvisi aika nopeasti, että lintu on kasvillisuuden takana, eikä näy torniin. Niinpä kaikki siirtyivät vetistä polkua pitkin riviin lietteelle. Ohjeiden mukaan linnun piti nyt olla edessämme. Osalla bongareista hermot olivat niin kireällä, että kirosanat lentelivät, kun lintua ei kahdessa sekunnissa löytynyt. Kun porukka malttoi hetken käydä edessä olevia lintuja läpi, niin löytyihän se suippopyrstösirrikin sieltä tyllien ja suosirrien joukosta. Lintu oli pahasti vastavalossa, mutta tuntomerkit sai silti näkyviin. En kuitenkaan vaivautunut scouppaamaan. Aikamme lintua tarkkailtuamme suuntasimme eliskahveille.

Kolmisenkymmentä bongaria lietteellä.

perjantai 2. elokuuta 2019

Utössä hiljainen kausi

Lähdimme Utöhön pariksi päiväksi katsomaan kahlaajatilannetta. Odotukset eivät olleet korkealla, koska tiesimme saarella olleen viime aikoina hiljaista. Lisäksi minulla oli lepoa vaativa lonkkavaiva, joten laajempi kiertely oli osaltani pois laskuista. Reissun pystyikin ottamaan leppoisana lomana.

ti 30.7.
Starttasimme aamuviideltä ehtiäksemme 8.30 lähtevään laivaan. Aikaa jäi reilusti ja ehdimme juoda rauhassa aamukahvit Nauvossa. Kaupassa emme tällä kertaa käyneet, koska majailimme poikkeuksellisesti Kalkaksessa, jossa on normaaleja hotellihuoneita ilman keittomahdollisuuksia. Laiva oli Utössä jo yhden aikoihin, joten majoittumisen jälkeen lähdimme katsastamaan Itärannan. Kahlaajia oli melko vähän: parikymmentä liroa, neljä taivaanvuohta, muutama suokukko, pikkukuovi, töyhtöhyyppä ja pikkutylli. Varpushaukka hätyytti rannan pikkulintuja.

Heinäkuun lopun Itäniitty

ke 31.7.
Heräsimme 5.30 ja olimme luotsiasemalla kuuden aikoihin. Luodoilla näkyi jonkun verran kahlaajia. Punakuiri oli hetken näkyvillä ja sain siitä utöpinnan. Suosirriparvi oli myös hetken paikallisena kaukaisella luodolla, muuten lajit olivat suunnilleen samoja kuin Itärannassa edellisenä päivänä. Puoli kahdeksan aikaan alkoi hieman sadella ja lähdimme hotellille päin. Gamla Postenin edessä oli pulu, joka on Utössä harvinainen vieras. Tuntui hassulta iloita pulupinnasta, kun kotipihassa ei paljon muita lintuja näekään.

Hotelliaamiaisen jälkeen kävimme Itärannassa ja kylällä. Mitään ihmeempää ei irronnut. Iltapäivän lepuutin jalkaani sisällä. Illalla kävin vielä ulkona aikamoisessa tuulessa. Mukava havainto oli suuri pikkulepinkäisporukka Itäniityn reunassa. Saman katajan päällä istui kuusi n-pukuista lepinkäistä: aikuinen naaras ja viisi lentopoikasta.

to 1.8.
Heräsimme ennen kellonsoittoa ja olimme luotsiasemalla ennen kuutta. Aamu oli aurinkoinen ja tuuli oli hellittänyt edellisestä päivästä. Merellä oli hiljaista. Aamun paras havainto oli lapinsirri, josta tuli utöpinna. Aamiaisen jälkeen olimme pitkään Itärannassa lähinnä mukavan kelin takia. Varpushaukka pyöri jatkuvasti alueella ja tyhjensi muutenkin hiljaisen rannan tehokkaasti. Käki pyrähti Itäniityn suunnasta ja kauempana kierteli Buteo sp. Kahlaajat olivat samoja kuin edellisinäkin päivinä.

Iltapäivällä lämpötila nousi t-paitalukemiin. Kiertelin siellä täällä ja istuskelin aina välillä penkeillä jalkaa lepuuttamassa. Itärannan polun varrella oli mukavasti perhosia. Silmiin osui ainakin loistokultasiipiä, ketosinisiipiä, keltaniittyperhosia, neito- ja ohdakeperhosia. Uusia lintuhavaintoja ei enää tullut.

Edellisellä käynnilläni kesäkuun alussa saareen tuli valtavat määrät vaelluksella olevia, reissussa rähjääntyneitä ja haalistuneita ohdakeperhosia. Nyt lennossa oli ehjäsiipisiä ja kirkasvärisiä uuden sukupolven yksilöitä.

pe 2.8.
Lähdimme aamulaivalla klo 5.30 ja olimme mantereella puoli kymmenen jälkeen. Kerrankin ei ollut kiire kotiin, niin kuin iltalaivalla tullessa. Päätimme poiketa matkan varrella muutamassa mielenkiintoisessa kohteessa, joista ohi ajaessamme usein olemme puhuneet.

Ensimmäinen kohde oli Lenholmin lehto Paraisilla. Paikka oli vähän pettymys, mutta elokuinen ajankohta oli tietysti vähän huono. Muutama komea tammi alueella kuitenkin oli. Mattsholmsfladanin lintutornista näkyi liroja, valkovikloja ja töyhtöhyyppiä.

Seuraava kohde oli Paraisten kalkkikivilouhoksen näköalapaikka, mistä avautuva maisema oli kuin toiselta planeetalta.

Paraisten kalkkilouhos

Paraisten vierasvenesatamassa nautitun lounaan jälkeen suuntasimme Kaarinaan Kuusiston piispanlinnan raunioille. Linnassa piispa ja aateliset elivät 1300–1500-luvuilla sen ajan mittapuulla ylellistä ja uudenaikaista elämää.

Neljä lyhyeksi jäänyttä yötä alkoi iltapäivällä näkyä kummassakin sen verran, että loput kohteet jätimme seuraavaan kertaan ja suuntasimme kotia kohti.

Kuusiston piispanlinnan rauniot


keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Ekoelis ja Söderskär

Sunnuntaina 14.7. lenkkeilin Prisman kauppakeskuksen ohi. Hiljattain niitetyllä pellolla Prisman vieressä näytti olevan muutama kuovi ja rusakko. Yksi "kuovi" pisti silmääni, joten kaivoin kiikarit repusta. Lintu olikin nuori mustapyrstökuiri. Kävelin kotiin hakemaan kaukoputken ja palasin pyörällä pellolle katsomaan lintua tarkemmin. Havainto oli erityisen mieluisa, koska se oli 200. ekoelikseni. Luku ei ehkä tee vaikutusta, mutta Lounais-Hämeen lajikirjo on vaatimaton. Esimerkiksi tällä hetkellä olemme Tiiran mukaan ainoa lintuyhdistys, jonka alueella on alkuvuonna havaittu alle 200 lajia.




Maanantaina 15.7. tein retken Söderskärin majakalle Porvooseen. Pieni risteilyalus lähti matkaan Helsingin Vuosaaresta ja oli Söderskärillä 1 t 15 minuuttia myöhemmin. Valitsin vähän huonon ajankohdan retkelle, koska lintujen pesintöjen takia liikkuminen saarilla oli sallittua vain hyvin pienellä alueella. Elokuun alusta alueella voi liikkua vapaammin. Lintuhavainnot jäivät siis melko vähäisiksi. Huomio kiinnittyi lähinnä saarten runsaaseen riskiläkantaan. Lintuja oli ilmassa, meressä ja kallioilla. Tiiran mukaan Söderskärin lintuasemalta oli muutamaa päivää aikaisemmin laskettu 340 paikallista riskilää.

Aikaa saareen tutustumiseen oli reilu tunti ja siitä suurimman osan käytin majakassa alueen historiaan perehtyen. Vaikka itsekin joskus haaveilen Muumipappa ja meri -henkisestä irtiotosta karulla majakkasaarella, on pakko hämmästellä entisajan majakanvartijoita ja luotsimiehiä, jotka kelirikon aikana elivät viikkoja eristyksissä saarilla ilman nykyajan mukavuuksia.

Näkymä majakasta. Etualalla majakanvartijoiden talo, toisella saarella luotsitupa. Riippusiltaa ei saa ylittää lintujen pesimäaikana 1.5.-31.7.

Huone majakan sisällä.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Tammitikka Raadin hautausmaalla

Olin heinäkuun ensimmäisellä viikolla kaupunkilomalla Viron Tartossa. Kyseessä ei ollut lintumatka, mutta tammitikka oli kuitenkin lähtiessä mielessä. Tiesin niitä olevan Tartossa useammassa paikassa.


Poikkesin jo ensimmäisenä päivänä hyvänä tammitikkapaikkana pidetylle Raadin hautausmaalle. En ehtinyt olla hautausmalla kuin muutaman minuutin, kun näin tikkalinnun. Menin lähemmäksi ja löysin puista kolme tikkaa. Minulla ei ollut kiikaria mukana, koska en hotellilta lähtiessäni ollut suunnitellut meneväni vielä hautausmaalle. Jouduin siis katsomaan tikkoja paljaalla silmällä. Parhaiten näkemäni tikka oli kyllä tammitikka, mutta halusin nähdä linnun paremmin, joten palasin seuraavana aamuna kiikareiden kanssa. Nyt jouduin etsimään tikkoja pitemmän aikaa, mutta lopulta löysin tammitikan hautausmaan länsiosasta. Sain katsella sitä rauhassa kiikareilla ja lähelle tuli sopivasti kaksi nuorta käpytikkaa vertailukohteeksi. Kuvat jäivät ottamatta, koska mukana ei ollut kännykkää kummempaa kameraa.

Raadin hautausmaa on käymisen arvoinen lintupaikka. Sinne on Tarton keskustasta muutaman kilometrin matka. Suomalaisille hautausmaille tyypilliset nurmikot puuttuvat, joten kasvillisuus on maan tasolla tiheää. Eri-ikäisiä ja -lajisia puita on paljon. Havaitsin mm. idänuunilintuja, pähkinänakkeleita ja hautakynttilöiden steariinia ahmivia mustavariksia. Lintuja oli nyt heinäkuun aamunakin hyvin äänessä ja voin vain kuvitella touko-kesäkuun aamun äänimaailman.

Hautausmaa on suuri, joten tammitikka ei välttämättä ihan heti löydy. Oman kokemukseni perusteella sen voi löytää mistä tahansa hautausmaalta. Ensimmäisenä päivänä näin tikan alueen itäosassa Tarton yliopiston hautausmaalla ja toisena päivänä vastakkaisella reunalla Peetrin hautausmaan ja sotilashautausmaan rajamailla (kartta alla).

Raadin hautausmaa - Raadi kalmistu

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Kesäinen lintuviikko Utössä

la 1.6.
Vuosien takaista heinäkuista päiväreissua lukuunottamatta en ollut aikaisemmin käynyt Utössä kesäaikana. Nyt lähdin matkaan heti ensimmäisenä kesälomapäivänä. Tällä kertaa matkustin julkisilla. Ensin bussilla Turkuun ja sieltä tunnin odottelun jälkeen toisella bussilla Pärnäsiin.

Punaisesta siniseksi muuttunut Eivor saapui sateiseen Utöhön puoli kahdeksan aikoihin. Kävin nopeasti kaupassa ja sitten laivalla tapaamani porukan kanssa saunomassa rantasaunalla.


su 2.6.
Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin hieman viiden jälkeen. Aamu oli kylmä ja tuulinen. Puoli yhdeksän aikaan löysin lauttarannan kalliolta pitkään Utön vesillä viihtyneen allihaahkan. Sitä kuvatessa tuli tieto Itärannalla jo edellisenä päivänä ensimmäisen kerran näyttäytyneestä taskusta. Tasku oli kähmy, mutta näin sen kuitenkin nopeasti. Varmuutta lajista ei vielä saatu, joko mustapää- tai sepeltasku.

Puoli kymmenen aikoihin kävin hotellin aamiaisella. Loppupäivän kiertelin mukavasti lämmenneessä säässä aurinkoista saarta ja sain helposti kymmenkunta Utö-pinnaa. Minultahan puuttuivat kaikki kesälajit. Illalla pidimme iltahuudon kahden muun ornin kanssa.

Scouppikuva allihaahkasta.


ma 3.6.
Lähdin liikkeelle yöllä kahden aikoihin. Saari oli ensin hiljainen. Kolmen aikaan kehrääjä surisi Gamla Postenin luona ja vähän myöhemmin näin ja kuulin sen koululla. Aamun valjettua äänet pikku hiljaa lisääntyivät. Menin puoli viiden aikoihin takaisin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Aamupäivällä näin Itärannalla vaihtopukuisen tundrakurmitsan ja vesipääskyn, muuten lajisto oli edellisen päivän kaltaista.


ti 4.6.
Aamu oli vähän sateinen, joten nukuin kuuteen ja kiertelin vain kylällä ennen aamiaista. Aamiaisen jälkeen tasku oli sunnuntaita paremmin näkyvillä Itäniityllä. Kuvista lajiksi varmistettiin sepeltasku. Yhdentoista aikaan Saunalahden puskasta löytyi koiraspuolinen rusorintakerttu. Lintu oli vikkelä liikkeissään, mutta se oli silti hyvin kaikkien nähtävillä. Allihaahka lepäili taas lauttarannassa. Illalla pidimme iltahuudon saaressa olevien lintuharrastajien (6 henkilöä) kesken.

Lämmin eteläinen ilmavirtaus toi saareen paljon ohdakeperhosia.



ke 5.6.
Lähdin liikkeelle jo 3.40 tyyneen aamuun. Itärannan lähellä sirisi viitasirkkalintu, lammashaassa lauloi idänuunilintu. Staijasin myös jonkin aikaa, mutta merellä oli aika hiljaista.

Hieman ennen yhtätoista kävin kaupassa. Olin aikeissa viedä ostokset kämpille ja vähentää samalla vaatteita, kun Itäniityltä tuli hälytys punapäälepinkäisestä. Käännyin lammashaan kohdalta takaisin, mutta juuri ostetuista jäätelöistä tuli ongelma. Ne sulaisivat lämpimässä ihan velliksi. Niinpä laitoin ne äkkiä repussa olevaan roskapussiin ja heitin pussin ohi mennessä kaupan jäätelöaltaaseen ilmoittaen samalla hakevani ne myöhemmin. Kaupan henkilökunta suhtautui ymmärtäväisesti. Punapäälepinkäinen oli hienosti näkyvillä hautausmaan lähellä ja lintuporukalla tietysti tunnelma korkealla. Eikä ihmekään ottaen huomioon, että lepinkäisen lisäksi rusorintakerttu, sepeltasku ja allihaahka olivat edelleen saaressa. Illalla oli taas iltahuuto.

Lämpöväreilyn takia heikkolaatuista scouppikuvaa punapäälepinkäisestä:



to 6.6.
Aamu ei tuonut mitään uutta. Tein saarikierroksen ja staijasin jonkin aikaa. Aamupäivällä Itäniityltä löydettiin yksi listallani olleista toivelajeista: kirjokerttu. Se lauloi raripuskassa ja vei pesäntekotarpeita läheiseen katajaan.

Päivästä tuli poikkeuksellisen lämmin. Kerrankin Utössä varta vasten hain tuulisia paikkoja, jotta olisi ollut vilpoisampi. Mehiläissyöjä oli kaikkien toivelistalla, mutta sitä ei nyt saatu. Iltahuuto pidettiin taas edellisten päivien tapaan.

Lammashaka kesäasussa.


pe 7.6.
Heräsin taas aikaisin, jotta ehtisin tehdä pienen saarikierroksen ennen laivan lähtöä. Ulos pääsin hieman ennen neljää. Koulun nurkalla lauloi pikkusieppo, Itäniityllä oli hiljaista. Kylätietä palatessani huomasin piipun päällä istuvan kyyhkyn. Aamuvalossa se oli jotenkin oudon pullea ja tumma, enkä heti tajunnut lajia. Kyyhky lähti Kerhon suuntaan, missä oltiin onneksi valppaita ja huomattiin lintu, joka oli tietenkin turkinkyyhky. Taas yksi utöpinna, joita viikon aikana kertyi kaikkiaan 26. Siihen kun lisää vielä muutaman eliksen, niin reissu oli enemmän kuin onnistunut.

Eivor lähti 5.30 ja oli perillä Pärnäsissä 9.45. Jatkoin reilu puoli tuntia myöhemmin bussilla helteiseen Turkuun ja sieltä kymmenen minuutin odotuksen jälkeen toisella bussilla kotiin.