tiistai 24. syyskuuta 2019

Petolintumuuttoa Utössä

pe 20.9.
Laiva oli tihkusateisessa Utössä klo 23.00. Majoituimme rivitaloyksiöön, jonka onnistuimme varaamaan vielä pari päivää ennen lähtöä. Hotelli oli täyteen buukattu mm. ison retriittiporukan vuoksi.

la 21.9.
Heräilimme kuuden aikoihin ja luotsiasemalla olimme seitsemän pintaan. Merellä ei näkynyt mitään ihmeempää. Aamiaisen jälkeen kiersimme koko saaren. Petolintuja oli paljon, varsinkin varpus- ja tuulihaukkoja. Myös sinisuohaukka ja ampuhaukka nähtiin ja tietenkin merikotkia. Mahdollinen muuttohaukkakin, mutta tilanne oli niin nopea, että laji jäi varmistamatta. Pikkulintuja saarella oli yllättävän vähän.

Lounaan ja kahvin jälkeen lähdimme iltapäivällä taas ulos, mutta alkoi sataa niin rajusti, että jouduimme palaamaan sisätiloihin. Sateen tauottua yritimme taas lähteä kierrokselle, mutta pian sade alkoi uudestaan. Kävimme luotsiasemalla, mutta sitten luovutimme ja palasimme loppupäiväksi kämpille.

Saaressa oli vielä muutama harmaasieppo.


su 22.9.
Sunnuntai oli lauantaita vilkkaampi lintupäivä. Luotsiasemalla oli parhaimmillaan parikymmentä henkeä ja näimme mm. kalliolla lepäilevän muuttohaukan. Aamiaisen jälkeen tuli hälytys taigauunilinnusta Mörttilän tiellä ja ehdimme nähdä sen ennen kuin se katosi. Pikkulintujen määrä oli muutenkin lisääntynyt. Hippiäisiä oli joka paikassa, samoin vihervarpusia, peippoja ja kirvisiä. Myös harmaa- ja pikkusieppoja, leppälintuja, peukaloisia ja ainakin kymmenkunta puukiipijää sattui eteen. Haukkoja pyöri saaren päällä edelleen paljon. Eteläkärjestä näimme luodolla ruokailevan punakuirin. Sää oli koko päivän sateeton ja iltapäivä aurinkoinenkin.


Tuulihaukkoja istui joka puolella. Tämä kyttäsi majakan tikapuilla ja kävi sitten nappaamassa kalliolta kiitäjän toukan.



ma 23.9.
Olimme taas auringon noustessa luotsiasemalla, missä väkimäärä oli pienentynyt huomattavasti sunnuntaista. Varpushaukkoja muutti solkenaan, parin tunnin aikana kymmeniä. Staijilta siirryimme laittamaan tavarat kasaan ja siivoamaan asunnon. Sen jälkeen kiertelimme saarta lämpöisessä säässä. Puolen päivän jälkeen luotsiasemalta hälytettiin kiljukotkasta. Olimme pahassa paikassa Mörttilän tiellä, emmekä mitenkään nähneet sieltä oikeaan paikkaan. Myöhemmin vähän harmitti, ettemme lähteneet kiiruhtamaan ylös luotsiasemalle. Olisimme saattaneet ehtiäkin.

Laiva lähti kahdelta täysin tyynelle merelle. Perillä mantereella olimme aikataulun mukaisesti tasan kuudelta. Matka tuli vietettyä pääosin kannella, mutta ilman merkittäviä havaintoja.


Murheellinen näky rivitalojen pihalla. Varpushaukka oli saanut saaliikseen leppälinnun, joka oli vielä kiinni kuolleen haukan jalassa. Olisikohan haukka lentänyt saaliineen ikkunaan?