lauantai 31. lokakuuta 2020

Syksyn bongailuja

Syksy, niin kuin koko vuosi, on kulunut oman yhdistyksen aluetta kierrellessä. Pyöräily on tuottanut tulostakin. Olen saanut muutaman uuden LHLH-pinnan ja ekoeliksen, kuten taigauunilinnun ja kuningaskalastajan.

Pitempiä bongausreissuja on tullut tehtyä vain kaksi. Syyskuun 21. päivä kävimme töiden jälkeen Laitilassa hakemassa elikseksi tundraviklan. Lintu oli sipulipellossa hyvin nähtävissä, kunhan sen ensin löysi. Seurana sillä oli tundrakurmitsa ja nuoria suokukkoja, jotka olivat isompaa kokoa lukuun ottamatta melko samannäköisiä tundraviklan kanssa. 

Lokakuun 24. päivä Hangon maankaatopaikalta löytyi mustakurkkurautiainen. Yhden lajin takia Hankoon asti ajaminen ei tuntunut järkevältä, mutta kun seuraavana päivänä samasta paikasta löytyi myös mustapäätasku, olin jo valmis lähtemään.

Hangon maankaatopaikka
 

Mustakurkkurautiainen liikkui isolla maakasalla rikkaruohoston seassa muutaman neliön alueella. Linnun pakoetäisyys oli niin pieni, että minäkin innostuin kuvaamaan sitä. Vaikka oltiin ulkona, yritin pitää jonkinlaista turvaväliä toisiin kuvaajiin. Kun itse menin metriä kauemmaksi, syntyneeseen väliin tuppasi joku toinen.  Muutenkin kuvaajaporukka oli taas vähän turhan lähellä lintua, vaikka tämä laji ei onneksi tuntunut ihmisistä juuri välittävän. Turhauduin tilanteeseen ja jätin kuvaamisyritykset.

Jonkilaisen dokkarikuvan ehdin linnusta saada. Mustakurkkurautiainen on kyllä yllättävän samannäköinen taigarautiaisen kanssa. Alla olevassa kuvassa Hangon lintua voi verrata taigarautiaiseen, jonka olen kuvannut neljä vuotta sitten Helsingin Viikissä.




Mustapäätasku näkyi saman ison kasan toiselta reunalta. Se lenteli rikkaruohostossa ja laskeutui aina välillä metrin parin korkeudella oleviin kasveihin. Scouppasin siitä muutaman videonpätkän.

 
Rarien lisäksi Hangon maankaatopaikalla oli kymmeniä kangaskiuruja. Tälläisiä määriä en koskaan ennen ole nähnytkään. Toisena erikoisuutena olivat pitkin multakasoja kasvaneet tomaatit. Onkohan joku uskaltanut maistaa?
 
Kotiin lähdimme Someron kautta. Poikkesimme matkalla Kiikalan Hyyppäränharjun Kultalähteellä, jossa olen joskus vuosia sitten kerran käynyt. Someron Halkjärvellä oli useampi sata isokoskeloa, mutta muuta mainitsemisen arvoista ei löytynyt.


torstai 6. elokuuta 2020

Retkellä Päijät-Hämeessä

ti 4.8.

Katselin yhtenä päivänä karttaa ja totesin, että en ole koskaan ollut Asikkalan Pulkkilanharjulla. Viikkoa myöhemmin lähdimme päiväretkelle Päijät-Hämeeseen paikkaamaan aukkoa yleissivistyksessäni.

Aamun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Hattelmalanjärvi, joka oli sopivasti reitin varrella. Kävimme katsomassa siellä joitakin päiviä viihtynyttä pikku-uikkua. Pienen odotuksen jälkeen kesäpukuinen lintu näyttäytyi tornin edustalla, mutta vain pienen hetken ajan. Emme jääneet odottelemaan parempaa näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaamme.

Ensimmäinen Päijät-Hämeen kohde oli Kellolanlähde, joka on yliretkeillyn Kiikunlähteen huonommin tunnettu pikkuserkku Hämeenkoskella. Varjoisan kuusikon suojassa sijaitsevan lähteen vesi on kirkasta ja näyttää turkoosilta. Eläimiä ei vedessä liikkunut, mutta lähteessä pitäisi elää ainakin jääkauden jäänne okakatka-äyriäinen.

Kellolanlähde



Hämeenkoskelta jatkoimme suoraan Sysmään. Pulkkilanharju tuli nähtyä jo tässä vaiheessa autosta, mutta jätimme tarkemman tutustumisen paluumatkaan. Sysmän ensimmäinen kohde oli Kirveskoski ja tavoitelaji haarahaukka. Se ei tällä kertaa näyttäytynyt, mutta muita petoja riitti pelto-aukealla mukavasti: useampi ruskosuohaukka, varpushaukka ja mehiläishaukka. Sääkset kävivät napsimassa kaloja läheiseltä kala-altaalta. Altailta nousi myös viitisentoista harmaahaikaraa.

Sysmän keskustan kahvitauon jälkeen matka jatkui Päijätsalon luontopolulle ja yli satavuotiaalle näkötornille. Parkkipaikalla oli ilmoitus näkötornin maalaustöistä, mutta ilmoituksen mukaan ne olisi tehty jo kesä-heinäkuun aikana. Polku kulki ensin tasaisessa talousmetsässä, mutta lähti sitten jyrkkään nousuun kohti Päijätsalon vuoren huippua. Rinteessä ylitimme Päijänteen kansallispuiston rajan ja metsä muuttui vanhemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vuoren huipulle päästyämme totesimme pettyneenä näkötornin olevan edelleen suljettuna. Maisemat pelkän kallion laeltakin olivat kuitenkin upeat ja istuimme hetken ihailemassa kesäistä Päijänteen selännettä.

Näkymä Päijätsalon vuorelta Päijänteelle.



Kierrettyämme noin neljän kilometrin mittaisen luontopolun lähdimme takaisin kohti Asikkalaa ja pysähdyimme nyt kunnolla Pulkkilanharjulla. Täälläkin kiersimme muutaman kilometrin luontopolun, jonka varrella oli jääkauden merkkejä esitteleviä tauluja. Kävimme myös Karisalmen sillalla, joka Suomen 100 Lintukohteet -kirjassa esitellään hyvänä staijipaikkana.

Pulkkilanharjulta ajoimme Vääksyyn, missä seurasimme muiden ihmettelijöiden kanssa m/s Suomen Neidon kulkua kanavan läpi ja kävimme syömässä paikallisessa pitseriassa. Kotimatkan teimme kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys oli Lammin puhdistamolla, josta oli ilmoitettu jalohaikara. Se nousi kosteikkoaltaalta juuri, kun kävelimme rantaan. Siirryimme altaan ja Ormajärven välisellä penkalla olevalle lintulavalle, joka olikin erinomaisella paikalla. Lavalta näki hyvin sekä kosteikkoaltaalle että Ormajärvelle. Näkemämme lajit olivat tavallisia, mutta niitä oli määrällisesti paljon. Kosteikkoaltaan puolella oli mm. lapasorsia ja punasotkia, Ormajärvellä parikymmentä merimetsoa, kuikkaparvia ja kaksi muuttavaa kaakkuria.

Lammin puhdistamon kosteikkoallas.




Hämeenlinnassa poikkesimme uudestaan Hattelmalanjärvelle. Puikku oli edelleen paikalla, mutta se sukelteli taas hyvin kähmyilevästi. Muistoksi jäi kuitenkin muutaman sekunnin scouppivideo. Klo 22 saavuimme Forssaan, missä teimme vielä yhden pysähdyksen yrittäessämme Markolle viitasirkkalintua elokuun pinnaksi. Huolimatta tyynestä ja lämpimästä illasta, sirinää ei kuulunut. Kauan emme hyttysten keskellä jaksaneet odotella ja koska päiväkin oli venynyt jo melkein 16-tuntiseksi, oli aika suunnata kotiin.



keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Peltosirkkuja etsimässä

BirdLife Suomen vuoden lintu 2020 on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Yhdistyksemme sai tarkastettavaksi noin 550 pistettä mahdollisten peltosirkkureviirien löytämiseksi. Vapaaehtoisia tehtävään löytyi ilahduttavan paljon. 

Lauantaina 23.5. heräsimme viideltä ja suuntasimme Markon kanssa tarkastusreissulle LHLH:n alueen lounaisosiin Someron Kerkolaan. Aamu oli jokseenkin täydellinen: aurinkoinen ja tuuleton. Linnut olivat hyvin äänessä. Ennen varsinaisten pisteiden tarkastusta pysähdyimme Someron Syvänojalla, josta vielä neljä-viisi vuotta sitten löytyi kymmenkunta reviiriä. Viime vuonna alueelta ei kuitenkaan löytynyt enää yhtään laulavaa koirasta. Hajaannuimme kävelemään eri suuntiin. Kävelin Kerkolantietä noin 500 m, kun kuulin toivotun säkeen puurivistön takana olevalta pellolta. Lintu onnistui pysymään piilossa, mutta edes yhden laulavan peltosirkun löytyminen piristi aamua. Kerkolassa kiersimme kymmenen pistettä löytämättä sirkkuja. Oli kuitenkin mielenkiintoista käydä paikoissa, joihin ei muuten olisi tullut eksyttyä. Päätimme “työt” kymmenen aikaan ja siirryimme Häntälän notkojen alppimaisemiin aamukahville.



Häntälän notkot Somerolla









Sunnuntaina 24.5. kello herätti taas viideltä ja lähdimme yhdistyksen alueen pohjoisosiin Urjalaan. Odotukset tällä alueella peltosirkkujen suhteen olivat aika lailla nollilla ja nollille havainnot jäivätkin tarkastettuamme kymmenkunta pistettä. Tuli kuitenkin taas nähtyä uusia seutuja.


Lauantaiaamu 30.5. kului työn merkeissä, joten seuraavalle tarkastusreissulle pääsin su 31.5. Herätys jälleen viideltä ja kohti Someroa. Ensimmäinen pysähdys oli Someron keskustan lähellä Palmassa, jossa kävimme bongaamassa aikaisemmin löytyneen peltosirkun. Lintu oli äänessä, mutta aika kaukana. Laulu tuoreena mielessä oli hyvä jatkaa kohti uusia paikkoja. Etenimme Kimalantietä etelään kohti Häntälää ja tarkastimme matkan varrella olevia pisteitä. Useampikin paikka näytti potentiaaliselta peltosirkkupaikalta, mutta aina niistä löytyi vain keltasirkku. Häntälän jälkeen siirryimme kymmenisen kilometriä kaakkoon Terttilän pisteille. Tarkastimme aamun aikana kaikkiaan 17 pistettä, mutta ei merkkiäkään peltosirkuista. Muutaman mutkan kautta menimme syömään aamiaista erääseen luonnontilaiseen metsään pikkusieppo mielessä. Kello alkoi kuitenkin lähestyä jo puolta päivää ja metsä oli aika hiljainen.
 


Tiistaiaamuna 2.6. kävin vielä Forssassa tarkastamassa yhden pyörämatkan päässä olevan pisteen ilman suurempia odotuksia. Aika ihme olisi ollut, jos tässä tutussa paikassa yhtäkkiä olisi peltosirkku laulellut.

Tätä kirjoittaessa lintuharrastajat ovat tarkastaneet yhdistyksemme alueella jo yli 400 pistettä. Yhdestä pisteestä löytyi laulava koiras ja toisessa nähtiin pariskunta. Pisteiden ulkopuolelta on löytynyt vielä kaksi laulavaa koirasta, yhteensä siis neljä reviiriä. Kaikki reviirit ovat odotetusti Somerolla. Näyttää pahasti siltä, että muutaman vuoden kuluessa peltosirkku katoaa alueemme pesimälajistosta.


Punaiset pisteet tarkastettu, siniset vielä tarkastamatta. Vihreä merkitsin tarkoittaa reviiriä.

torstai 2. tammikuuta 2020

Ekaekaa 2020

Uudenvuodenpäivänä lähdin Markon seuraksi Turun suuntaan ekaekaa-linturetkelle, vaikka itse en näitä pinnoja kerääkään.

Starttasimme jo pimeällä, joten matkalta ei havaintoja tullut. Vuoden ensimmäisen lintuhavainnon teimme hieman yhdeksän jälkeen. Kerrankin se oli jotain muuta kuin kotipihan pulu tai harakka. Uuden vuosikymmenen havaintotilin avasi hiiripöllö, joka istui lyhtytolpan päällä Turun Räntämäessä.

Ensimmäinen kohde oli Kuurnanpään uimaranta Maskussa, missä olimme auringonnousun aikoihin. Viivyimme paikalla noin tunnin ja näimme ruovikossa mm. pajusirkun ja neljän viiksitimalin parven. Sulassa vedessä uiskenteli runsaasti isokoskeloita, joiden saalistamia kaloja lokit kyttäsivät. Kyhmyjoutsenperhe ruokaili rauhallisesti ihan laiturin lähellä. Aamu siis alkoi hienosti, mutta tästä eteenpäin mikään ei mennyt niin kuin piti.

Aurinko nousee Kuurnanpään uimarannalla. Laajassa ruovikossa viihtyi viiksitimaleja ja pajusirkkuja.

Maskusta suuntasimme kohti Raision mäntysirkkupaikkaa jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Olimme edellisellä viikolla paikalla, kun lintu ”löydettiin”. Oikeastihan se oli löytynyt jo aikaisemmin, mutta sitä oli pidetty lapinsirkkuna. Lintu oli ensimmäisellä kerralla keltasirkkujen kanssa hyvin näkyvillä ja odotin sen nytkin löytyvän melko helposti, varsinkin kun se oli aamulla havaittu. Saavuimme paikalle noin 11.30 monikymmenpäisen bongarijoukon jatkeeksi. Lintu ei saapuessamme ollut kenelläkään hallussa, eikä se ollut kolmen tunnin odottamisenkaan jälkeen. Puoli kolmen aikoihin suurin osa porukasta me mukaan lukien luovutti. Koko iltapäivä meni siis hukkaan ja muut suunnitellut paikat jäivät kiertämättä.


Parhaimmillaan noin 80 bongaria odotti toiveikkaana mäntysirkun näyttäytymistä Raision Tahvion riistapellolla.


Kotiin lähdimme Paimion kautta. Siellä on oleillut kurki koko talven ja valoisaa oli vielä sen verran, että sen hyvällä tuurilla olisi voinut nähdä. Tuuria ei kuitenkaan tässäkään kohteessa ollut ja kurkipinnakin jäi Markolta saamatta. Viiden aikoihin olimme taas kotona ja ainakin toisella meistä oli mieli vähän maassa.