torstai 2. tammikuuta 2020

Ekaekaa 2020

Uudenvuodenpäivänä lähdin Markon seuraksi Turun suuntaan ekaekaa-linturetkelle, vaikka itse en näitä pinnoja kerääkään.

Starttasimme jo pimeällä, joten matkalta ei havaintoja tullut. Vuoden ensimmäisen lintuhavainnon teimme hieman yhdeksän jälkeen. Kerrankin se oli jotain muuta kuin kotipihan pulu tai harakka. Uuden vuosikymmenen havaintotilin avasi hiiripöllö, joka istui lyhtytolpan päällä Turun Räntämäessä.

Ensimmäinen kohde oli Kuurnanpään uimaranta Maskussa, missä olimme auringonnousun aikoihin. Viivyimme paikalla noin tunnin ja näimme ruovikossa mm. pajusirkun ja neljän viiksitimalin parven. Sulassa vedessä uiskenteli runsaasti isokoskeloita, joiden saalistamia kaloja lokit kyttäsivät. Kyhmyjoutsenperhe ruokaili rauhallisesti ihan laiturin lähellä. Aamu siis alkoi hienosti, mutta tästä eteenpäin mikään ei mennyt niin kuin piti.

Aurinko nousee Kuurnanpään uimarannalla. Laajassa ruovikossa viihtyi viiksitimaleja ja pajusirkkuja.

Maskusta suuntasimme kohti Raision mäntysirkkupaikkaa jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Olimme edellisellä viikolla paikalla, kun lintu ”löydettiin”. Oikeastihan se oli löytynyt jo aikaisemmin, mutta sitä oli pidetty lapinsirkkuna. Lintu oli ensimmäisellä kerralla keltasirkkujen kanssa hyvin näkyvillä ja odotin sen nytkin löytyvän melko helposti, varsinkin kun se oli aamulla havaittu. Saavuimme paikalle noin 11.30 monikymmenpäisen bongarijoukon jatkeeksi. Lintu ei saapuessamme ollut kenelläkään hallussa, eikä se ollut kolmen tunnin odottamisenkaan jälkeen. Puoli kolmen aikoihin suurin osa porukasta me mukaan lukien luovutti. Koko iltapäivä meni siis hukkaan ja muut suunnitellut paikat jäivät kiertämättä.


Parhaimmillaan noin 80 bongaria odotti toiveikkaana mäntysirkun näyttäytymistä Raision Tahvion riistapellolla.


Kotiin lähdimme Paimion kautta. Siellä on oleillut kurki koko talven ja valoisaa oli vielä sen verran, että sen hyvällä tuurilla olisi voinut nähdä. Tuuria ei kuitenkaan tässäkään kohteessa ollut ja kurkipinnakin jäi Markolta saamatta. Viiden aikoihin olimme taas kotona ja ainakin toisella meistä oli mieli vähän maassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti