Pyrstötiaisten pesänrakennus ja muita toukokuun havaintoja

Vappupäivänä 1.5. liikuin kameran kanssa Viksberginsuolla Forssassa ja sain seurata pyrstötiaisten puuhia. Maassa puiden alla oli kuollut, todennäköisesti kanahaukan tappama nuori lokki. Pyrstötiaispari oli hoksannut paikan ja kävi hakemassa ympäristöön lentäneitä höyheniä pesänpehmikkeeksi. Kumpikin keräsi nokan täyteen tavaraa, jonka jälkeen ne lähtivät viemään saaliin pesälle. Kymmenen minuutin kuluttua ne palasivat hakemaan taas uutta satsia.

pyrstötiainen, Forssa, 1.5.2025

Toukokuussa outo kevät jatkui. Alkukeväästä kaikki oli aikaisessa, mutta lähes koko toukokuun jatkuneet kylmät pohjoistuulet jarruttivat kevään ja muuttolintujen saapumista. Uusia lajeja ilmaantui kaikesta huolimatta päivittäin, mutta muuttoryntäystä ei nähty.

pensastasku, Forssa, 4.5.2025

tiltaltti, Tammela, 11.5.

valkoposki-, tundra- ja metsähanhia, Tammela, 11.5.2025

Hyönteissyöjiä saapui pikku hiljaa. Harmaasiepon näin melko aikaisin, 7.5. Pyhäjärven rannassa. Ensimmäinen satakieli lauloi lajin vakiopaikassa Viksbergin kartanonpuistossa Forssassa 11.5. Sirittäjät alkoivat runsastua toukokuun alkupäivinä.

sirittäjä, Forssa, 16.5.2025

Koska peltotulvat puuttuivat tänä vuonna käytännössä kokonaan, ainoa hyvä kahlaajapaikka Lounais-Hämeessä oli Syrjäharjun turvetuotantoalueen kosteikko Tammelassa. Paikka on nimensä mukaisesti vähän syrjässä, mutta toisaalta juuri sopivan pyörälenkin päässä. Kosteikon lajivalikoimasta löytyi toukokuun aikana mm. liroja, tyllejä, musta-, valko- ja punajalkavikloja, suokukkoja, lapinsirrejä ja suosirrejä. 19.5. löysin mukavasti lähietäisyydeltä kaksi lampivikloa. Kaksikko taisi poistua jo saman illan aikana. Dokumenttikuva on pysäytyskuva videolta.

lampiviklo, Tammela, 19.5.2025

Jonkinlaista arktikaa havaitsin pienten mustalintuparvien muodossa Tammelan Pyhäjärvellä 17.5., mutta yleisesti ottaen arktisten lajien muutto ei tänä keväänä alueellamme juuri näkynyt. Esim. allista ei saanut kukaan havaintoa. 29.5. kuulin muuttavan tundrakurmitsaparven äänet. Joukossa oli mahdollisesti keräkurmitsakin, mutta se äännähti vain kerran, joten havainto jäi vähän auki.

Sammakkoeläimiä ja muuta keväistä lajistoa

Aprillipäivänä 1.4. pyöräilin Tammelaan Syrjäharjun turvetuotantoalueelle katsomaan, joko siellä on elämää. Kosteikko oli kokonaan sulanut ja sorsalintuja oli paljon. Pääasiassa taveja, sinisorsia, haapanoita ja jouhisorsia, mutta joukosta löytyi heinätaviparikin.

Pari päivää myöhemmin 3.4. lämpötila nousi 17 asteeseen. Kävin Forssassa Rastasmäen lammikoilla, missä ruskosammakot jo joukolla nousivat kutulampeen. Myös kevään ensimmäinen suruvaippa lenteli metsätiellä. Tästä neljän päivän päästä pyöräilin sormet ja varpaat jäässä seitsemän asteen pakkasessa... 

8.4. fillaroin iltalenkille Syrjäharjulle. Uusia lajeja olivat lapasorsa ja punajalkaviklo. Kaksi saukkoa paini vastarannalla ja viitasammakot olivat äänessä. Viikon kuluttua taas sama reissu, nyt uusina tulokkaina suokukko ja valkovikloja. Tien poskessa oli jo valkovuokkoja, vaikka kalenteri näytti vasta huhtikuun puoliväliä.

rupikonnat, Forssa, Ratasmäki, 18.4.2025

Rupikonnat olivat heränneet Ratasmäessä 18.4. ja hiekkatien varressa pörräsi koivunrunkoa vasten kirjokehrääjä. Kirjallisuuden mukaan naaraat ovat liikkeellä öisin, mutta tämä yksilö ei ollut lukenut kirjallisuutta vaan lenteli keskellä päivää. Naaraspuolinen kirjokehrääjä on iso, ainakin suruvaipan kokoinen ja siksi huomiota herättävä.

kirjokehrääjä, Forssa, Rytökallio, 18.4.2025

19.4. Pyöräilin aamulla Tammelan kirkolle päin. Yöllä oli satanut pitkästä aikaa, mikä oli saanut kotilot liikkeelle. Yhtään liioittelematta niitä oli vähintään 10 000 Forssan ja Tammelan keskustan välisellä 8 km:n pyörätiepätkällä. 

23.4. fillaroin taas Syrjäharjun kosteikolle, missä putkeen osui liejukana ja sain ruksittaa siitä Tammela-pinnan. 

24.4. Ratasmäen lammikoilla rupikonnia ei enää näkynyt missään, sen sijaan tiellä kohti lampea oli matkalla manteri, joka ennen vesiliskonakin tunnettiin. Meno maalla oli hidasta ja puolelta toiselle vaappuvaa, mutta lopulta se pääsi määränpäähänsä. Vedessä vauhti olikin ihan toista luokkaa.

manteri, Forssa, Ratasmäki, 24.4.2025

29.4. kävin Humppilassa, missä Kauppilan lammikoilla oli seitsemän mustakurkku-uikkua ja vielä kaksi lisää kakkostien toisella puolella. Mukuruilla oli äänekästä ja näyttävää soidinta.

mustakurkku-uikku, Humppila. Kauppila, 29.4.2025

Aikaista kevätmuuttoa

Maaliskuun ensimmäisenä päivänä oli tyyntä ja lämpötila asteen pakkasen puolella. Kun tähän lisätään vielä edellisten päivien kosteus, olosuhteet olivat otolliset hiussjään syntymiselle. Hiusjää muodostuu lahosta puusta työntyvän veden jäätyessä ohuen ohuiksi rihmoiksi. Ilmiö vaatii sopivien sääolosuhteiden lisäksi lahottajasienen, siksi se esiintyy vain lahoavassa puussa. Sieni erittää aineita, jotka estävät jääkiteitä sulautumasta yhteen ja näin ”hiukset” pysyvät ohuina ja erillisinä. Löysin hiusjäätä runsaasti Salmistonmäen luonnonsuojelualueelta maassa lojuvista lahoista oksista.

 

hiusjäätä, Forssa, Salmistonmäki, 1.3.2025

Isolepinkäisillä on takanaan lihava talvi. Edellisessä postauksessa oli kuva isolepinkäisen varastoimista metsä- ja peltomyyristä, nyt kuvakokoelma jatkuu metsäpäästäisellä. Kaikki samalta peltoalueelta. Vanhalta kaatopaikalta löytyi neljästä vierekkäisestä pajupensaasta yksi nirhattu peltomyyrä kustakin. Pajunkissoja maljakkoon kerätessä sai olla tarkkana, ettei tule ylimääräistä pöytäkoristetta mukana. Lepinkäisillä ei todellakaan ole ollut pulaa ruuasta.

metsäpäästäinen, Forssa, 7.3.2025

Maaliskuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla lämpötila kipusi 8 asteeseen ja kevätmuutto käynnistyi rytinällä. Itse ehdin ulkoilemaan vasta perjantaina, jolloin lentokentän pellot olivatkin jo täynnä kiuruja. Lauantaiaamuna 8.3. Vikseberginsuolla lähti polun varresta lentoon lehtokurppa – kaikkien aikojen varhaisin havaintoni lajista. Loimalammilla näkyi töyhtöhyyppiä ja uuttukyyhkyjä, aikaisia nekin.

Maaliskuun puolivälissä oli kylmää, joten retkeilyt jäivät, kunnes loppukuusta taas lämpeni. 22. päivä kiertelin pitkästä aikaa autolla Markon kanssa. Tammelassa Murronkulman suunnalla näkyi viisi merihanhea paikallisena pellolla. Pehkijärven sulassa oli satamäärin lintuja, pääosin joutsenia ja harmaahanhia. Vesilintujen joukosta löytyi haapanapari ja kurkiakin oli jo useampia. Edellisenä päivänä paikalla olleet pikkujoutsenet eivät sattuneet putkeen. Kalliojärven sänkipellolla lenteli pulmusia ja mulloksella kipitti kaksi kapustarintaa.

Pehkijärven lintumassaa, Tammela, 22.3.2025

28.3. aloitin pyöräkauden. Ensimmäisenä lenkkinä kävin Papinnokassa Tammelan Pyhäjärvellä, joka oli sula jo puoliväliin järveä. Mitään jouhisorsia ihmeempää ei näkynyt. Muutamaa päivää myöhemmin kävin uudestaan Pyhäjärvellä, joka oli tällä kertaa täynnä uiveloita, Pappilanlahdella lähes 30. Maaliskuun viimeisenä päivänä jäät olivat lähteneet jo koko järvestä. Ehdin saada maaliskuun puolelle vielä havainnon meriharakasta.

Kaikki postauksen kuvat on otettu kännykällä. Ekona liikkuessa on kaksi vaihtoehtoa: mukana on joko kamera tai kaukoputki. Kumpaakin en pysty raahaamaan samalla kertaa. Muuttoaikaan mukaan valikoituu yleensä putki. Ostin puhelimelle uuden digisovittimen (NSO), jolla voi hätätilassa kuvata jotain. Tämä sovitin on siitä hyvä, että se käy mille tahansa puhelimelle ja mihin tahansa okulaariin. Aika hitaasti sen kyllä saa paikalleen eli nopeaan raridokumentointiin se ei ole paras mahdollinen väline. Pehkijärvikuva on otettu sovittimen avulla.

Myyrätalvi

Uudenvuodenpäivän aamulenkillä tein ekaekaa-havainnon peukaloisesta. Peukku on aktiivinen jo ennen auringonnousua ja tälläkin kertaa sen rätinä kuului Loimijoen jäiseltä rannalta, kun oli vielä hämärää. Ääni liikkui niin nopeasti paikasta toiseen, että niitä oli todennäköisesti kaksi.

Tammikuun viidentenä oli talvilintulaskennan vuoro. Reitti on tylsä ja laskenta sen takia usein pakkopullaa. Uudet reittilajit tuovat pientä piristystä. Syyslaskennassa sain teeren ja nyt lentokentän sähkölangalla istuneen piekanan, joka jäi peltoaukealle koko talveksi. Pikkunisäkästilanne Lounais-Hämeessä oli sen verran hyvä, että talvehtivia piekanoja, tuulihaukkoja ja hiiripöllöjä havaittiin useampia yksilöitä.

”Teurastajan” eli isolepinkäisen varastoima metsämyyrä lentokentän peltoaukean puussa. Myyrä oli jo seuraavana päivänä hävinnyt, mutta todennäköisesti jonkun muun kuin lepinkäisen suuhun. Harakat ainakin partioivat paikalla. Forssa, 12.1.2025

Citymarketin pihlajissa hyöri viimeisten marjojen kimpussa räkättirastaita, joista ehdin napata muutaman kuvan ennen hämärän laskeutumista. Kuvaaminen kaupan parkkipaikalla koettelee hermoja jatkuvan ihmisvirran säikyttäessä linnut vähän väliä liikkeelle.

räkättirastas, Forssa 5.1.2025

Räksien joukossa vilahti pienempi rastas. Seuraavana päivänä varmistui, että se oli punakylkirastas, joka ei ole mitenkään tyypillinen talvilaji alueellamme. Tiirassa on vain neljä aiempaa havaintoa talvikuukausilta. Tänä talvena Suomeen jäi poikkeuksellisen paljon punakylkiä ja varmasti niitä olisi löytynyt rastasparvista enemmänkin tarkalla syynillä.

 

Punakylkirastas, Forssa 6.1.2025. Ilmassa oleva sumu tekee kuvasta utuisen.

Viime talvena huomasin Loimijoessa erikoisen sinisorsan, joka on viettänyt samassa paikassa myös tämän talven. Olen ajatellut sen olevan intersukupuolinen yksilö eli naaras, jonka höyhenpuku alkaa naishormonien puutteen takia muuttua koiraalle tyypilliseksi. Naaraslinnuksi määritystä tukevat kyljessä pilkottavat ruskeat höyhenet ja vain yksi pyrstökiehkura. Nokan väri on kuitenkin oudon keltainen, vaikkakaan ei yhtä kirkas kuin selkeiden koiraiden. Yleensä intersukupuolisten lintujen nokka jää naaraalle tyypillisen väriseksi eli oranssi-mustaksi. Viime vuonna otetussa huonossa kännykkävideossa näkyy kuitenkin vähän mustaa nokassa eli nokka näyttää kellastuneen viime talvesta. Helmikuussa näin linnun lepäilevän joen rannassa yhdessä naaraan kanssa, mikä taas vaikuttaa koiraan käytökseltä. Tosin intersukupuoliset naaraslinnut saattavat höyhenpuvun muuttumisen lisäksi myös alkaa käyttäytyä kuten koiraat, joten kallistun määrittämään tämän naaraaksi.

sinisorsa, Loimijoki, Forssa 10.1.2025

sinisorsa, Loimijoki, Forssa 24.2.2025

Helmikuussa jatkui tammikuun kaltainen vähäluminen tai jopa lumeton talvi. Lentokentän pelloilla näkyi niin eläviä kuin isolepinkäisen varastoimia myyriä. Näin hyvä myyrätalvi oli viimeksi vuonna 2009, tosin silloin myyriä oli vielä moninkertaisesti enemmän. Muistan niitä vilistäneen jaloissa niin, että "hiirikammoiset" olisivat jo panikoituneet.

peltomyyrä, Forssa 8.2.2025

Helmikuun puolivälissä oli hyviä pöllöilmoja, mutta kävelyetäisyydellä kotoa en kuullut kuin huuhkajan parissa paikassa. Toki sekin on mukava havainto varsinkin nyt, kun huuhkaja on vuoden lintu. Nähtyäkin se tuli pitkästä aikaa niin päivälevolla kuusessa kuin soidintamassa illalla näkyvällä paikalla.

Huuhkaja, Forssa 15.2.2025. Kuvattu sadan metrin päästä pöllöä häiritsemättä. Varikset sen sijaan eivät piitanneet eettisestä havainnoinnista vaan kärkkyivät jopa samalla oksalla.

Talvilomaviikkoni eli helmikuun viimeinen viikko ei tänä vuonna ollut nimensä mukainen. Maa oli lumeton, lämpötila plussan puolella ja useampana päivänä satoi vettä. Itseäni ei lumettomuus haittaa, mutta aurinko sentään olisi voinut vähän paistaa. Tuuli oli etelän- ja lounaanpuoleista, mikä ennusti aikaisten kevätmuuttajien saapuvan millä hetkellä hyvänsä. Alkuviikosta alkoikin näkyä joutsenia siellä täällä. Torstaina 27.2. kävin Jokioisten Lintupajussa, mistä löysin kaksi tundrahanhea jo aikaisemmin paikalla olleiden joutsenten joukosta. Edellinen talvihavainto lajista tehtiin alueellamme vuodenvaihteessa 2017-18 ja helmikuussa sitä ei täällä ole aikaisemmin havaittukaan.

laulujoutsen ja tundrahanhet, Lintupaju, Jokioinen 27.2.2025

Kesäloman aloitus Utössä

Maanantai 3.6.
Yhteysaluksen aikaisen lähtöajan takia matkustin jo maanantaina Turkuun. Illalla oli hyvää aikaa käydä puistossa harjoittelemassa uuden kuvauskaluston käyttöä. Ostin uuden kameran ja putken (Sony a7 Mark IV + FE 200-600 mm) vain pari päivää ennen reissua, enkä ollut ehtinyt perehtyä niihin ollenkaan.

Tiistai 4.6.
Bussi lähti Turusta 6.40 ja laiva Pärnäsistä 8.30. Utöhön saavuin yhden aikaan iltapäivällä. Vein tavarat huoneeseeni, kävin hotellilla lounaalla ja lähdin saman tien kiertelemään aurinkoista ja vähän liiankin lämmintä saarta. Raripuskassa ja sen läheisyydessä soidinsi kirjokerttu. Toinen, ehkä naaras, rätisi raripuskan sisällä. 

Itärannassa vesi oli matalalla, mutta rannalla näkyi vain Utön peruslajistoa eli punajalkavikloja, tyllejä ja meriharakoita. Sorsalinnuilla oli poikasia ja rytikerttunen lauloi laiskasti ruovikossa. 

(Kuvat voi klikata isommaksi.)

Punajalkaviklot ovat Utössä näkyviä ja varsinkin kuuluvia.

Myöhemmin iltapäivällä radiopuhelimeen huudeltiin, että edellisenä päivänä löytynyt pussitiainen ääntelee koulun lahdella. Kuulin linnun monta kertaa, mutta en saanut sitä kiikariin. Lintu on vasta Utön kolmas eli sain hyvän saaripinnan. Koulun saunan katolle laskeutui valkoinen viestikyyhky, joka on oleskellut saaressa pari viikkoa. Sillä oli jalassa renkaat, joista selvisi sen olevan puolalainen viime vuonna syntynyt lintu.

Eksynyt viestikyyhky tuntui hakeutuvan ihmisten lähelle.

Karhunlaukka on vanha mausteyrtti, jota merimiehet istuttivat satamiin saadakseen c-vitamiinia keripukkia torjumaan. Kasvusto on koulun lähellä.

Keskiviikko 5.6.
Aamulla pussitiainen oli Gamla postenilla ja päivän mittaan sen ääni kuului siellä täällä saarella. Välillä alkoi jo epäilyttää, voiko yksi lintu ehtiä joka paikkaan vai onko niitä useampi. Uusia lajeja ei ennen aamiaista ilmaantunut. 

Aamupäivällä lokkien kiljunta paljasti saaren yli muuttaneen mehiläishaukan. Vähän puolenpäivän jälkeen kyttäsin taas pussitiaista Saunalahdella ja huomasin samalla lahdella kalastavan pikkutiiran, josta sain uuden saaripinnan. Loppupäivä kului peruslajeja kuvaillessa.

En nähnyt muita korentoja kuin merisinikorentoja.

Sinitiaiset löysivät syötävää omenapuusta.

Hemppoja on saarella jonkin verran.

Torstai 6.6.

Yöllä oli tarkoitus lähteä pienelle yölaulajakävelylle. Illalla hyvältä tuntunut ajatus ei kesken yöunien tuntunut enää ollenkaan hyvältä eli käänsin kylkeä.

Aamu oli pilvinen ja vähän sateinenkin, vaikka myöhemmin oli taas selkeää. Päivästä tuli hiljainen lintupäivä lukuun ottamatta luotsiasemalta havaittua jääkuikkaa, jota itse en kylläkään nähnyt. Pari päivää piilosta kanssani leikkinyt pussitiainen näyttäytyi vihdoin itärannalla sen verran, että sain muutaman kuvan siitä. Ei mitään priimaa, koska olin aika kaukana. Itärannassa ei pesimäaikaan saa kulkea rannassa. Mutta pari muistokuvaa kuitenkin. Myöhemmin illalla varmistui, että pussitiaisia oli saarella kaksi. Kumpikin koiraita.

Pussitiainen itärannassa.

Lounaan jälkeen kuvailin Kalkaksen terassilla kastemadon kokoista rantakäärmettä, kun taivaalta putosi tielle haahka. En ole koskaan nähnyt Utössä haahkoja saaren sisäosassa. Tällä linnulla ei ollut kaikki kunnossa, koska se joutui vähän väliä käymään makuulle. Jonkin matkaa tietä kuljettuaan se siirtyi sivuun kasvillisuuden suojiin. Mitäköhän sille oli tapahtunut?

Kuvasta ei selviä mittasuhteet, mutta tämä rantakäärme oli hädin tuskin lyijykynän kokoinen. Sen on silti oltava viime kesän poikanen, koska tämän vuoden poikaset eivät vielä ole kuoriutuneet.

Taivaalta pudonnut haahka.

Tiirat eivät noudattaneet sääntöjä.

Perjantai 7.6.
Aamulla tein ennen laivan lähtöä vielä pienen saarikierroksen, mutta mitään uutta ei ollut ilmaantunut. Yhteysalus lähti klo 8.30 ja tasan yhdeksän tuntia myöhemmin olin kotona.

Luotokirviset etsivät ruokaa Enskärillä yhteysaluksen laiturin läheltä. Seurailin kauempaa, mihin ne vievät sen, mutta se jäi vähän epäselväksi. Olisiko pesä ollut aallonmurtajan kivikossa?

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Alkukesän lomareissuni kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Yhden junamatkan, kolmen bussimatkan ja Rovaniemellä vietetyn hotelliyön jälkeen saavuin torstaina 8.6. Muonion keskustaan. Koska oli vasta iltapäivä, kävin Swiss Caféssa kahvilla ja lähiympäristössä kävelemässä. Tien penkoilla kasvoi runsaasti kulleroita, mutta ne olivat vielä nupulla. Pekosen uimarannalta löysin kymmenkunta suokukkoa soidintamasta.

Koskelo ihmettelee uimarannalla suokukkojen turnajaisia. Tarkennus meni pieleen, mutta laitan kuvan silti, koska se on hauska tilannekuva.

Perjantaina siirryin Pallakselle. Julkiseen liikenteeseen oli tullut muutoksia sen jälkeen kun keväällä reissua suunnittelin, joten jouduin ottamaan taksin. Perille päästyäni vein tavarat hotellihuoneeseen ja lähdin saman tien ulkoilemaan. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Palkaskeron kierroksen. Tunturissa oli keväistä. Vaivaiskoivut olivat vasta hiirenkorvalla ja kukkakasvit nupulla. Länsipuolta ylös kulkevan reitin varrella näkyi lähinnä niittykirvisiä ja kivitaskuja. Urpiaisen ääniä kuului siellä täällä. Hieman ennen tunturin lakea polku kulki hankalan kivikon läpi ja lintujen tarkkailun sijaan keskityin siihen, etten nyrjäyttäisi nilkkaani. Alaspäin reitti oli onneksi helpompi. Itäpuolen kivikosta lähti pikkukuovi äännellen ja alarinteellä lauloi reissun ensimmäinen sinirinta.

Maisema Palkaskerolta.

Lauantaina patikoin Pallaskeron eteläpuolella kulkevaa retkeilyreittiä pitkin kohti Pallasjärveä. Metsän linnusto ei juuri poikennut omista kotimetsistä. Järripeippojen loputon ryystö kuitenkin muistutti siitä, että liikutaan pohjoisessa. Hyttysiä ei ollut riesana vielä ollenkaan. Noin viiden kilometrin jälkeen polku yhtyi Pyhäjoen luontopolkuun, jota pitkin kävelin joen ylittävälle sillalle. Sieltä onnistuin tiirabongaamaan virtavästäräkin. Hotellille palattuani kiersin vielä Vatikurun luontopolun, jonka varrella lauloi useampi sinirinta.

Sinirintoja lauloi siellä täällä.

Riekko tai kiiruna oli jättänyt käyntikorttinsa vaivaiskoivuun.

Sunnuntaina lähdin aamiaisen jälkeen ”huiputtamaan” alueen korkeinta tunturia, Taivaskeroa, joka kohoaa yli 800 metriin. Laelle pääsi helppokulkuista polkua pitkin. Taivaskeron ja Pyhäkeron välinen tunturinummi, Taivaskeronsatula, näytti lupaavalta lintupaikalta. Kiikaroin hetken ja löysin pari keräkurmitsaa. Ne olivat aika kaukana ja jatkoin matkaani. Kohta kurmitsat kuitenkin pyrähtivät eteeni polulle helposti kuvattaviksi.

Keräkurmitsa päästää lähelle. Blogissa kuvat ovat pienessä koossa ja siksi onnistuneetkaan kuvat eivät näytä tarkoilta. Osa kuvista on tietysti oikeasti huonoja :)

Loppu noususta oli kivikkoista, mutta ei niin ikävä kulkea kuin Palkaskerolla. Taivaskeron laelta löytyi Helsingin olympiatulen sytyttämisen muistomerkki. Laella lenteli myös pulmuspariskunta ja yksinäinen koiras, joka soidinsi. Koiraiden välille tuli pientä nokkapokkaa. Luontopolun taulusta olin edellisenä päivänä lukenut, että Pallaksella pulmunen elää pesimäalueensa eteläreunalla. Alas laskeutuessani huomasin, että lämmin ilma oli saanut ensimmäiset kurjenkanervat ja sieliköt kukkimaan. Iltapäivällä lähdin takaisin Muonion keskustaan.

Pulmunen lauleli tunturin laella.

Kurjenkanerva ja sielikkö aloittelivat kukintaansa.

Maanantaina otin taksin Jerisjärven hotellille. Sieltä aloitin noin 15 km:n patikkareissun Sammaltunturin maastoon, joka myös kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Aika hiljaista oli. Rinnemetsässä kuukkeli naukaisi muutaman kerran ja järrejä ryysti taas joka paikassa. Sammaltunturin huipulla on mittausasema, jossa tutkitaan ilmakehää ja ilmastonmuutosta. Mittauksissa on todettu Sammaltunturin ilman olevan maailman puhtainta. Paluumatkalla näin mm. varoittelevan pikkukuovin näreessä. Takaisin Muonion keskustaan pääsin bussilla Hotelli Jeriksen pysäkiltä.

Sammaltunturin maisemaa. Takana kohoavat Pallastunturit.

Tiistai-iltapäivänä lähdin kohti etelää ja kotona olin tasan 24 tuntia myöhemmin.

Helatorstaiviikonloppu Utössä

Helatorstaiviikonloppuna 19.5.–21.5. pidimme neljän päivän vapaan ja lähdimme Utöhön. Muutama muukin oli saanut saman idean. Koskaan en ole Baldur-laivalla nähnyt sellaista väkimäärää. Laiva saapui Utöhön kuuden aikaan ja ehdimme tehdä illalla vielä pienen saarikierroksen. Itärannassa oli saarelle tyypillisten peruslajien lisäksi nuori tundrakurmitsa. Kaukana kohti itää lensi Asio sp.

Suurin osa pensaissa liikkuneista pikkulinnuista oli hernekerttuja tai pajulintuja.

Perjantaiaamuna asetuimme majakalle, koska luotsiasemalla staijasi jo niin paljon väkeä, että ei viitsitty mennä letkan jatkoksi. Päivällä kiertelimme eri puolilla saarta. Hernekerttuja touhusi joka pensaassa, merellä kellui satoja haahkoja. Itärannasta löytyi edellisen päivän lajiston lisäksi mm. suo- ja lapinsirrejä, valkoviklo, luotokirvinen ja keltavästäräkki. Etukäteen olin ajatellut ajankohdan olevan sellainen, että rareja olisi puskat täynnä. No eipä ollut. Päivän ainoat valopilkut olivat kaksi sinirintaa. En ole käynyt Utössä sinirintamuuton aikoihin, joten laji puuttui vielä saaripinnoistani. Vaikka lintutilanne osoittautui tylsäksi, ei päivässä valittamista kuitenkaan ollut. Kaunis aurinkoinen ja vähätuulinen lomapäivä.

Rantakäärme nimensä mukaisesti rannassa hotellin vierasvenelaiturilla. Yksi pieni kyy sattui myös eteen.

Lauantaina sää oli edelleen aurinkoinen ja lähes tyyni. Aamulla viiden jälkeen olisi ollut kyhmyhaahka hetken nähtävissä, mutta huonoina lintuharrastajina olimme vielä unten mailla ja saimme itsemme vasta kuudeksi luotsiasemalle. Päivällä kiertelimme taas saarta, mutta lintujen suhteen oli edelleen hiljaista. Olipahan aikaa ottaa rennosti ja istuskella huoneen parvekkeella lämmöstä nauttimassa. Ainoa päivän aikana innostusta herättänyt lintu löytyi Mörttilän jäteaseman portilta. Oksien takana kähmyillessään valkeahko pikkulintu näytti potentiaaliselta rarilta, mutta esille tultuaan se osoittautui värivikaiseksi hernekertuksi.

Ritariluteet parittelivat museon edustalla. Sudenkorentoja näin yhden ja perhosia muutaman.

Sunnuntaina lähdimme ajoissa liikkeelle. Saareen oli tullut joitakin uusia lintuja, esim. raripuskassa ja sen liepeillä laulanut rytikerttunen. Se antoi vähän toivoa, mutta vieläkään ei mitään jännää löytynyt. Aamun hauskin havainto oli kehrääjä, joka surrasi lyhyen sarjan yhdentoista aikaan aamupäivällä kirkkaassa auringonpaisteessa Itärantaan johtavan polun lähellä. Baldur lähti mantereelle puolen päivän jälkeen tupaten täynnä. Sellainenkin ihme tuli nyt koettua, että kannella oli liian kuuma. Yleensä on päinvastoin.

Kasveista kiinnitin huomiota taas sellaisiin lounaisiin kasveihin, joita kotona ei näe. Kuvan litulaukka aloitteli kukintaansa. Mukulaleinikki alkoi olla jo kukinnan loppuvaiheessa ja karhunlaukka puolestaan nupulla.

Ekovuosi -22, viimeinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.


Syyskuu

Loppukesän harrastustauon jälkeen aloin syyskuussa kiertelemään taas vähän enemmän. Retkeilystä tuli todellista lähiretkeilyä, sillä hyvä pyöräni varastettiin elokuussa ja jouduin nyt tyytymään “kauppakonkeliini”. Sillä ei juuri viittä kilometriä kauemmaksi viitsi pyöräillä. Syyskuun alkupäivinä kävin Jokioisten Pellilänsuolla bongaamassa pikkusirrin. Muutamaa päivää myöhemmin poikkesin arki-iltana Loimalammin tornille. Putkeen osui pieni kahlaaja, joka oli liian valkoinen pikkusirriksi. Linnut ovat Loimalammilla toivottoman kaukana tornista ja olosuhteiden pitää olla hyvät pienikokoisten kahlaajien lajimääritysten tekemiseksi. Nyt oli onneksi kohtuullinen näkyvyys ja lintu tuli paremmin esiin lietteelle. Se oli pulmussirri, josta ropisi mukavasti erilaisia pinnoja (LHLH-, Forssa-, ekoelis- ja ekovuodaripinna). Lintu viipyi Loimalammin lietteillä kolme päivää.

Myöhemmin syyskuussa tein arki-iltapäivänä pienen pyörälenkin Forssan pohjoispuolelle. Siirtolapuutarhan parkkipaikalla pysähdyin kuuntelemaan puusta kuuluvaa hieman peukaloismaista rätinää. Se oli pikkusieppo. Hyvä tuuri, että sain sen nyt muutolta. Keväällä kävin muutamalla vanhalla pikkusiepporeviirillä tuloksetta.

Kuun lopulla näin nuoren arosuohaukan pyörähtävän Loimalammilla. Samalta suunnalta sain syyskuun aikana myös ekovuodareistani edelleen puuttuneet sinisuohaukan ja ampuhaukan. Kuun lopussa pinnoja oli 161.

Eipä tullut otettua yhtään lintu- tai retkikuvia loppuvuoden aikana.

Lokakuu

Lokakuun aikana kävin monta kertaa Tammelan Pyhäjärvellä, mutta alleja, pilkkasiipiä tms. ei osunut silmiini. Rarien osalta syksy oli yhdistyksen alueella ihan onneton. Ei muutosta lajimäärään.


Marraskuu

Ensimmäisenä adventtina sain vihdoin ekovuodarin allista, joka pysähtyi Forssan Linikkalanlammilla. Kuun lopussa pinnoja oli 162.


Joulukuu

Ei uusia lajeja, joten ekovuodareiden määräksi jäi 162. Aika paljon jäi puuttumaan ihan peruslajejakin, esim. luhtahuitti, piekana ja suurin osa pöllöistä.

Utössä ja muita syyslomaretkiä

Sunnuntaina 16.10. lähdin vuoden toiselle autobongausreissulle. Ensimmäinen oli huhtikuun lopulla, kun kävimme Markon kanssa bongaamassa ruskosotkan Salon Omenojärvellä. Tällä kertaa kohdelaji oli Kotkassa jo useamman päivän viihtynyt pikkumerimetso. Tulkinnan mukaan lintu on joko Suomen ensimmäinen, toinen tai kolmas pikkumerimetso. Suomen ensimmäinen havainto lajista tehtiin Siilinjärvellä heinäkuussa ja toinen lokakuun alussa Espoossa. Vielä ei ole selvyyttä, ovatko kaikki havainnot samasta linnusta. 

Saavuimme paikalle Kyminsuulle yhdentoista aikoihin. Sää oli harmaa ja tihkusateinen. Lintu oli juuri lentänyt vastarannan ruovikkoon, mutta tuli sieltä lähes saman tien esiin istumaan vakiorisulleen. Helppo bongaus. Lintu oli lähellä, mutta näin suttuisella kelillä scouppivideosta tuli mitä tuli. Videolta selviää kuitenkin hyvin pikkumerimetson ja tavallisen merimetson kokoero.

Koska bongaus sujui joutuisasti, meillä oli hyvin aikaa muuhunkin retkeilyyn. Lintutiedotukseen oli juuri tullut tieto Loviisan Pernajassa havaitusta ruskouunilinnusta, joten suuntasimme seuraavaksi sinne. Paikalla Sarvisalon sillan kupeessa oli jo pieni joukko bongareita. Lintu ei ollut hallussa, eikä meillä ollut kovinkaan paljon kärsivällisyyttä jäädä sitä odottelemaan. Sitkeämmät bongarit kuitenkin saivat siitä myöhemmin iltapäivällä havainnon. Jalohaikaran sentään näimme sillalla kävellessämme.

Pikkumerimetsosta ansaitut eliskahvit joimme kahvilassa Porvoossa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, kävimme Porvoon kirkossa ja joen toisella puolella sijaitsevalla Näsinmäen näköalapaikalla. Kulttuuriosuuden jälkeen suuntasimme Ruskiksen luonnonsuojelualueelle. Lintutornille johtavan polun varrella naputteli valkoselkätikkakoiras lahopuuta. Tornista näkyi muutama harmaasorsa. Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo sen verran, että lähdimme sateiselle kotimatkalle.

Maanantaina 17.10. kiersimme aamupäivällä Tammelan Pyhäjärveä. Papinnokasta näin linnun, joka jäi kaivelemaan mieltä. Tumma pienikokoinen lintu, jossa oli hieman myös jotain vaaleaa viiletti vedenpintaa kovalla vauhdilla. Katsoin ensin, että se olisi pääsky. Linnun kääntyessä se näyttikin enemmän kahlaajalta. Sain sen putkeen kaksi kertaa, mutta lintu oli kaukana ja putki tärisi tuulessa. En saanut siitä mitään otetta. Lajimääritykseksi jäi lintu sp. Jotain mielenkiintoista se kuitenkin oli. Ei Pyhäjärvellä tähän aikaan vuodesta pitäisi olla mitään tuon näköistä lintua. Mielenkiintoa lisäsi se, että yöllä oli ollut länsimyrsky, joka oli saattanut heittää järvelle mitä vain.

Perjantaina 21.10. lähdimme melko ex tempore viikonloppumatkalle Utöhön. Laivamatka taittui harvinaisen tyynessä kelissä ja perillä Utössä olimme noin 22.30. Majotuimme hotellin Kalkas-rakennukseen.

Lauantaiaamuna kävimme ensin hotellin aamiaisella ja lähdimme sitten liikkeelle. Menimme totutusti luotsiasemalle, mutta suoraan edestä puhaltava navakka etelätuuli heilutti kevyttä jalustaani niin, että luovutin saman tien. Marko tuli aika pian perässä ja käytimme päivän saarella kiertelyyn. Saunalahdella oli pari paikallista kangaskiurua ja suopöllö näyttäytyi lyhyesti itäniityllä. Peukaloisia rätisi joka puolella. Hautausmaan ja jäteaseman välisessä kanervikossa loikki kettu, joka taitaa olla ensimmäinen näkemäni luonnonvarainen maanisäkäs Utössä. Ahkerasta kiertelystä huolimatta päivän lintuanti jäi laihaksi, mutta mukavahan Utössä silti on aina olla. Illalla saunoimme hotellin rantasaunalla.

Itärannan ruovikossa ruokaili urpiaisia.

Lokakuinen itäniitty Teerikallion päältä kuvattuna.

Sunnuntaina 23.10. olimme ulkona jo ennen auringonnousua. Lintuja oli saaressa nyt enemmän kuin edellisenä päivänä. Varsinkin mustarastaita oli yöllä ilmestynyt valtavasti. Tuuli oli luoteesta, minkä takia luotsiaseman suojassa oli mukavampi staijata kuin edellisenä päivänä. Merellä liikkui pilkkasiipiä, alleja, mustalintuja ja muutama riskilä. Kaksi sepelhanhea kierteli hetken saaren päällä. Kaukana luodoilla oli merisirrejä ja iso läjä hylkeitä. Pulmusesta sain retken ainoan uuden utö-pinnan. Kävimme välillä aamiaisella ja ehdimme katsella merelle vielä jonkin aikaa ennen kuin piti pakata ja siirtyä yhteysalukselle. Merimatka taittui pääasiassa kannella. Jossain Nauvon kohdalla ajellessamme Lintutiedotukseen kilahti ilmoitus tulipäähippiäisestä Utössä. Olisi ollut mukava utö-pinna…

Turun lintutieteellisen yhdistyksen (TLY) retki sattui samalle viikonlopulle, joten saaressa riitti väkeä. Kuvassa TLY:n retkeläisiä Itärannassa.

Tuli kerrankin otettua paluumatkalla kuva myös Nötön saaren satamasta.