Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Alkukesän lomareissuni kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Yhden junamatkan, kolmen bussimatkan ja Rovaniemellä vietetyn hotelliyön jälkeen saavuin torstaina 8.6. Muonion keskustaan. Koska oli vasta iltapäivä, kävin Swiss Caféssa kahvilla ja lähiympäristössä kävelemässä. Tien penkoilla kasvoi runsaasti kulleroita, mutta ne olivat vielä nupulla. Pekosen uimarannalta löysin kymmenkunta suokukkoa soidintamasta.

Koskelo ihmettelee uimarannalla suokukkojen turnajaisia. Tarkennus meni pieleen, mutta laitan kuvan silti, koska se on hauska tilannekuva.

Perjantaina siirryin Pallakselle. Julkiseen liikenteeseen oli tullut muutoksia sen jälkeen kun keväällä reissua suunnittelin, joten jouduin ottamaan taksin. Perille päästyäni vein tavarat hotellihuoneeseen ja lähdin saman tien ulkoilemaan. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Palkaskeron kierroksen. Tunturissa oli keväistä. Vaivaiskoivut olivat vasta hiirenkorvalla ja kukkakasvit nupulla. Länsipuolta ylös kulkevan reitin varrella näkyi lähinnä niittykirvisiä ja kivitaskuja. Urpiaisen ääniä kuului siellä täällä. Hieman ennen tunturin lakea polku kulki hankalan kivikon läpi ja lintujen tarkkailun sijaan keskityin siihen, etten nyrjäyttäisi nilkkaani. Alaspäin reitti oli onneksi helpompi. Itäpuolen kivikosta lähti pikkukuovi äännellen ja alarinteellä lauloi reissun ensimmäinen sinirinta.

Maisema Palkaskerolta.

Lauantaina patikoin Pallaskeron eteläpuolella kulkevaa retkeilyreittiä pitkin kohti Pallasjärveä. Metsän linnusto ei juuri poikennut omista kotimetsistä. Järripeippojen loputon ryystö kuitenkin muistutti siitä, että liikutaan pohjoisessa. Hyttysiä ei ollut riesana vielä ollenkaan. Noin viiden kilometrin jälkeen polku yhtyi Pyhäjoen luontopolkuun, jota pitkin kävelin joen ylittävälle sillalle. Sieltä onnistuin tiirabongaamaan virtavästäräkin. Hotellille palattuani kiersin vielä Vatikurun luontopolun, jonka varrella lauloi useampi sinirinta.

Sinirintoja lauloi siellä täällä.

Riekko tai kiiruna oli jättänyt käyntikorttinsa vaivaiskoivuun.

Sunnuntaina lähdin aamiaisen jälkeen ”huiputtamaan” alueen korkeinta tunturia, Taivaskeroa, joka kohoaa yli 800 metriin. Laelle pääsi helppokulkuista polkua pitkin. Taivaskeron ja Pyhäkeron välinen tunturinummi, Taivaskeronsatula, näytti lupaavalta lintupaikalta. Kiikaroin hetken ja löysin pari keräkurmitsaa. Ne olivat aika kaukana ja jatkoin matkaani. Kohta kurmitsat kuitenkin pyrähtivät eteeni polulle helposti kuvattaviksi.

Keräkurmitsa päästää lähelle. 

Loppu noususta oli kivikkoista, mutta ei niin ikävä kulkea kuin Palkaskerolla. Taivaskeron laelta löytyi Helsingin olympiatulen sytyttämisen muistomerkki. Laella lenteli myös pulmuspariskunta ja yksinäinen koiras, joka soidinsi. Koiraiden välille tuli pientä nokkapokkaa. Luontopolun taulusta olin edellisenä päivänä lukenut, että Pallaksella pulmunen elää pesimäalueensa eteläreunalla. Alas laskeutuessani huomasin, että lämmin ilma oli saanut ensimmäiset kurjenkanervat ja sieliköt kukkimaan. Iltapäivällä lähdin takaisin Muonion keskustaan.

Pulmunen lauleli tunturin laella.

Kurjenkanerva ja sielikkö aloittelivat kukintaansa.

Maanantaina otin taksin Jerisjärven hotellille. Sieltä aloitin noin 15 km:n patikkareissun Sammaltunturin maastoon, joka myös kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Aika hiljaista oli. Rinnemetsässä kuukkeli naukaisi muutaman kerran ja järrejä ryysti taas joka paikassa. Sammaltunturin huipulla on mittausasema, jossa tutkitaan ilmakehää ja ilmastonmuutosta. Mittauksissa on todettu Sammaltunturin ilman olevan maailman puhtainta. Paluumatkalla näin mm. varoittelevan pikkukuovin näreessä. Takaisin Muonion keskustaan pääsin bussilla Hotelli Jeriksen pysäkiltä.

Sammaltunturin maisemaa. Takana kohoavat Pallastunturit.

Tiistai-iltapäivänä lähdin kohti etelää ja kotona olin tasan 24 tuntia myöhemmin.

Utössä pitkän tauon jälkeen

su 12.6.

Kahden ja puolen vuoden koronatauon jälkeen lähdin taas Utöhön. Matkustin jo sunnuntaina Turkuun ja yövyin hotellissa.

ma 13.6.

Saaristobussi Pärnäsin satamaan starttasi Turun linja-autoasemalta 6.45. Baldur-laiva lähti 8.30 ja saapui aikataulun mukaisesti Utöhön klo 13. Majoittumisen jälkeen söin lounaan hotellilla ja lähdin heti syötyäni kiertelemään saarta. Päivä oli tuulinen, mutta aurinkoinen. Kiersin eteläkärkeä lukuun ottamatta koko saaren. Suuria odotuksia lajien suhteen ei tähän reissuun lähtiessä ollut, olihan kevään lintukausi jo ohi. Tavoitteena oli saada edes yksi uusi Utö-pinna, sillä viimeisin oli vuodelta 2019. Tavoite toteutui aika nopeasti, kun näin lennossa pari mustavikloa, jotka pinnoistani vielä puuttuivat. Merkittäviä havaintoja en päivän aikana tehnyt, mutta tavallisiakin merilintuja on aina mukava katsella.

Itäniitty kesäkuun puolivälissä

ti 14.6.

Aamu alkoi klo 5 kylällä ja itärannassa kierrellen. Luhtakerttusia oli äänessä useammassa paikassa. Itärannassa oli mm. muutama suokukko ja harmaasorsapari. Yhdeksältä kävin hotellilla aamiaisella ja jatkoin sen jälkeen kiertelyä tyynessä ja nopeasti lämpenevässä säässä. Museon lähellä pari ihmistä kiikaroi ja kuvasi jotain. Selvisi, että kohde oli saaressa kuukauden verran majaillut naaraspuolinen valkoselkätikka. Lintu kierteli tämän ja vielä seuraavan päivän ympäri saarta, mutta sitten sitä ei taas näkynyt. Olipa kiva päästä näkemään Utön ensimmäinen valkoselkätikka.

Puolen päivän aikaan oli jo todella lämmintä. Istahdin kivelle itärantaan johtavan polun varteen kuvaamaan merisinikorentoa. Pian kauempaa polun varrelta kuului muutaman kerran ”purrrrr”. Ei siitä tullut kuin yksi laji mieleen ja menin katsomaan. Kyyhkyhän sieltä pihlajasta lähti, mutta ehdin nähdä sen vain hetken vastavaloon. Se näytti epäilyttävän isolta turturikyyhkyksi. Havainto olisi jäänyt ikävästi roikkumaan ilmaan, mutta onneksi kyyhky teki varttia myöhemmin kunnon kierroksen Itäniityn yllä ja nyt näin selvästi sen olevan turturikyyhky. Lintu näyttäytyi Itäniityllä vielä myöhemminkin samana päivänä, joten muutkin siitä kiinnostuneet ehtivät nähdä sen. Kaksi hyvää Utö-pinnaa siis tälle päivälle.

Valkoselkätikka männyssä kaupan lähellä.

ke 15.6.

Kovatuulinen, mutta aurinkoinen päivä. Päivä kului sinne tänne haahuillessa. Mainittavia havaintoja en tehnyt.

to 16.6.

Aamulla staijasin hetken luotsiasemalla. Merellä näkyi haahkoja ja ruokkeja, luodoilla riskilöitä. Pääasiassa päivä kului aurinkoista saarta kierrellessä. Itärannassa oli parikymmentä suokukkoa ja mustaviklo, muuten lintumaailma oli edellisten päivien kaltainen. 

Merisinikorennot ovat nuorena keltaisia.

pe 17.6.

Aamulla olin hetken taas luotsiasemalla. Luodolla aseman edustalla oli lapintiira mielenkiintoisessa puvussa: musta nokka ja musta-valkoinen pää. Tenovuon Jorma tiesi sen olevan 2 kv lintu. Muuten aamu meni pakatessa ja aamiaisella, jotta ehdin 8.30 lähtevään laivaan. Laiva oli mantereella hieman ennen yhtä ja saaristobussi Turkuun poimi matkustajat Pärnäsin pysäkiltä puolisen tuntia myöhemmin. Turun linja-autoasemalla taas reilu puoli tuntia seuraavan bussin odottelua ja kotona Forssassa olin viiden jälkeen.

Yleistä Utön kesäkuisista eläimistä ja kasveista

Näin kesäkuun puolivälissä paikallisista linnuista näkyvimpiä ja kuuluvimpia olivat haara- ja räystäspääskyt, kivitaskut, pensaskertut, punajalkaviklot ja tyllit. Luhtakerttusia oli äänessä vähän joka paikassa, rytikerttusia ainakin kahdessa. Äänessä olivat myös mustapää- ja hernekertut sekä punavarpuset. Luotokirviset esittivät soidinlentoa kahdessa paikassa. Merellä näkyi mm. haahkoja, pilkkasiipiä, tukkasotkia ja isokoskeloita. Itärannassa viihtyi useita lapasorsia ja harmaasorsapari. Kyhmyjoutsenilla ja merihanhilla näkyi poikasia, Saunalahdella hautoi mustakurkku-uikkupari. Merikotkan ja merikihun näin vain kerran, samoin karikukon. Tosin kuljin useimmiten ilman putkea, joten merelle katselu jäi vähiin.

Perhosia oli hämmästyttävän vähän liikkeellä, vaikka sää oli joka päivä aurinkoinen. Näin vain joitakin amiraaliperhosia, keltaniittyperhosia ja pikkukultasiiven. Sudenkorentoja oli vieläkin vähemmän, eteeni osui vain pari merisinikorentoa. Muista selkärangattomista silmiin pistivät kirkkaan oranssit ritariluteet, joita tapaa vain Suomen lounaiskolkalla. Kaksi pikkuista kyytä ylitti yhtenä päivänä kylätien. Nisäkkäitä en nähnyt.

Kasveista kiinnostivat lajit, joita ei kotiseudulla tapaa. Itäniityllä kukki parhaillaan punakämmeköitä, kappelin tienoolla oli verikurjenpolvea kukassa. Myös suomenpihlajien kukinta oli meneillään ja kylätien varressa näkyi jokunen sikoangervo. Muinaista värikasvia morsinkoa, merikaalia, ruoholaukkaa ja ritariluteen ravintokasvia käärmeenpistonyrttiä kukki eri puolilla saarta. Itselleni uusi kasvituttavuus oli juuri kukintaansa aloitteleva tahma-ailakki, jota löytyi pieni kasvusto Itäniitylle johtavan tien varresta.

Verikurjenpolvi.

Vasemmalla tavallisen väristä ja valkoista ruoholaukkaa eli ruohosipulia. Oikealla tahma-ailakki.