Ekovuosi -22, toinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.

Toukokuu

Vappupäivänä kiertelin Tammelassa Talpian ja Kalliojärven alueella. Kuuden tunnin pyöräily kasvatti ekovuodarisaldoa kahdeksalla lajilla. Tulvat olivat laskeneet hujauksessa. Sorsalintuja ei siksi juuri ollut, mutta tilalle oli tullut kahlaajia, mm. parikymmentä valkovikloa, musta- ja punajalkavikloja, liroja ja suokukkoja. Yhdellä Kalliojärven nurkalla kaksi peltopyytä soidinsi keskellä tietä. Peltopyy on arvaamaton laji. Joinain vuosina törmään siihen jatkuvasti, joskus en juuri ollenkaan. Sen olen huomannut, että etsimällä sitä ei löydä.

 

Talpianjärven laskuojan peltotulva vappupäivänä.

Yhtenä arki-iltana pyöräilin kauppaan reilun kiertotien kautta eli muutamia lintupaikkoja matkalla tarkistellen. Linikkalanlammissa Forssan keskustan tuntumassa ui mustakurkku-uikkupari. Laji näyttäytyy säännöllisesti tai ainakin silloin tällöin kaikissa muissa alueemme kunnissa, mutta kiertää Forssan kaukaa. Lajista tuli minulle siis uusi Forssa-pinna. Seuraavana päivänä pari oli jo jatkanut matkaansa.

Lauantaina 7.5. kävin Forssan lentokentän pelloilla aikaisin aamulla. Paikka vetää sinirintoja hyvin puoleensa, mutta niiden aika on yleensä vähän myöhemmin, eikä laji siksi ollut vielä edes mielessä. Mutta siinä se silti yllättäen oli yhdessä puskassa. 

Tiistaina 17.5. kävin hakemassa Jokioisten Lintupajusta mustapyrstökuiripinnan.

Toukokuu ja kesäkuun alkupuoli ovat hankalaa aikaa harrastaa töiden takia. Juuri kun pitäisi päästä retkille aamuin illoin, on töitä kaikkein eniten. Siksi mitään ihmeitä ei irronnut. Esim. kattohaikaroita nähtiin Lounais-Hämeessä pilvin pimein, mutta minä en onnistunut näkemään ainoatakaan. Toukokuun lopussa lajimäärä oli 143.

Kesäkuu

Kesällä iskee tyypillisesti motivaation puute harrastusta kohtaan. Sain itseni sentään välillä liikkeelle.

7.6. suuntasin pyöräni aikaisin aamulla kohti Someroa. Mielessä oli kolme lajia ja minimitavoitteena oli saada niistä edes yksi. Menomatkalla poikkesin Torronsuon Kiljamolle. Luontotornille vievän polun varressa on ollut joskus pikkusieppo ja idänuunilintu, mutta nyt ei kuulunut mielenkiintoisia lajeja. Itse asiassa idänuunilintua ei tänä vuonna havaittu LHLH:n alueella ollenkaan. Seitsemän aikaan oli ensimmäinen varsinainen pysähdys Someron keskustan tuntumassa Palman teollisuusalueella. Märkä mäyrä palaili yöjuoksuiltaan ja kettu kulki pellolla asioillaan, mutta tavoitelaji peltosirkku ei antanut itsestään merkkiä. Puolen tunnin odottelun jälkeen lähdin Someron keskustaan etsimään seuraavaa lajia. Turkinkyyhky töräytti sen verran, että löysin sen muutamassa minuutissa. Vuoden kolmas ekoelis. Kahdeksan aikoihin söin keskustan kahvilassa tukevan aamiaisen ja sen voimalla palasin takaisin Palmaan. Odotin taas puoli tuntia, mutta peltosirkku oli näköjään jo lopettanut laulukautensa. Palmasta suuntasin kohti Kultelan Savipuistoa, missä liejukana näyttäytyi kymmenen minuutin odottamisen jälkeen. Kaksi kolmesta tavoitelajista löytyi siis vaivattomasti. Kotiin lähdin Vanhaa Torrontietä lintuatlashavaintoja ylös kirjaten. Matkaa kertyi yhteensä 60 kilometriä, joka alkaa minulle olla riittämiin yhdelle pyöräreissulle.

Kultelan Savipuiston lammikko Somerolla. Lammikossa on pesinyt liejukana vuodesta 2017 alkaen.

26.6. lähdin bongaamaan viiriäistä Jokioisten Luodesuolta. Varmimmin sen olisi tietysti saanut illalla/yöllä, mutta koska inhoan iltaretkiä, lähdin aikaisin aamulla. Paikalle oli viitisentoista kilometriä ja olin paikalla hieman ennen seitsemää. Viiriäinen oli onneksi vähän aikaa laiskasti äänessä. Matkalla sain pikkulepinkäisen ja mehiläishaukan, jotka puuttuivat ekovuodareistani, ja ihailin kesän ensimmäistä ritariperhosta.

Muutama yöretkikin tuli tehtyä, mutta laihoin tuloksin. Pensassirkkalinnunkin jouduin bongaamaan, vaikka yleensä niitä on vähän siellä täällä. Helpoista lajeista luhtahuitti jäi puuttumaan. Kehrääjäpaikoille en jaksanut lähteä. Ikävä on niitä aikoja, kun kehrääjä surrasi vielä parin kilometrin päässä kotoa. Valitettavasti lähimetsiä on kaadettu metsä metsältä nurin. Kesäkuun lopussa lajeja oli 151.

Heinä- ja elokuu

Heinäkuu kului pääasiassa mökkitouhuissa. Elokuun alkupuolella linturetkeilyssä käyttämäni maastopyörä pöllittiin. Pyörän menetys iski niin voimakkaasti, että päätin lopettaa koko lintuharrastuksen. Tietenkään en lopettanut, mutta muutaman viikon tauon kuitenkin pidin. Edellä mainituista syistä johtuen pinnamääräni ei heinä-elokuun aikana juurikaan muuttunut. Keväältä jääneet suo- ja lapinsirri tulivat nyt syysmuutolta samoin jalohaikara. Elokuun lopussa pinnoja oli kasassa 155.

Syksyn bongailuja

Syksy, niin kuin koko vuosi, on kulunut oman yhdistyksen aluetta kierrellessä. Pyöräily on tuottanut tulostakin. Olen saanut muutaman uuden LHLH-pinnan ja ekoeliksen, kuten taigauunilinnun ja kuningaskalastajan.

Pitempiä bongausreissuja on tullut tehtyä vain kaksi. Syyskuun 21. päivä kävimme töiden jälkeen Laitilassa hakemassa elikseksi tundraviklan. Lintu oli sipulipellossa hyvin nähtävissä, kunhan sen ensin löysi. Seurana sillä oli tundrakurmitsa ja nuoria suokukkoja, jotka olivat isompaa kokoa lukuun ottamatta melko samannäköisiä tundraviklan kanssa. 

Lokakuun 24. päivä Hangon maankaatopaikalta löytyi mustakurkkurautiainen. Yhden lajin takia Hankoon asti ajaminen ei tuntunut järkevältä, mutta kun seuraavana päivänä samasta paikasta löytyi myös mustapäätasku, olin jo valmis lähtemään.

Hangon maankaatopaikka

 

Mustakurkkurautiainen liikkui isolla maakasalla rikkaruohoston seassa muutaman neliön alueella. Linnun pakoetäisyys oli niin pieni, että minäkin innostuin kuvaamaan sitä. Vaikka oltiin ulkona, yritin pitää jonkinlaista turvaväliä toisiin kuvaajiin. Kun itse menin metriä kauemmaksi, syntyneeseen väliin tuppasi joku toinen.  Muutenkin kuvaajaporukka oli taas vähän turhan lähellä lintua, vaikka tämä laji ei onneksi tuntunut ihmisistä juuri välittävän. Turhauduin tilanteeseen ja jätin kuvaamisyritykset.

Jonkilaisen dokkarikuvan ehdin linnusta saada. Mustakurkkurautiainen on kyllä yllättävän samannäköinen taigarautiaisen kanssa. Alla olevassa kuvassa Hangon lintua voi verrata taigarautiaiseen, jonka olen kuvannut neljä vuotta sitten Helsingin Viikissä.

Mustapäätasku näkyi saman ison kasan toiselta reunalta. Se lenteli rikkaruohostossa ja laskeutui aina välillä metrin parin korkeudella oleviin kasveihin. Scouppasin siitä muutaman videonpätkän.

 

Rarien lisäksi Hangon maankaatopaikalla oli kymmeniä kangaskiuruja. Tälläisiä määriä en koskaan ennen ole nähnytkään. Toisena erikoisuutena olivat pitkin multakasoja kasvaneet tomaatit. Onkohan joku uskaltanut maistaa?

 

Kotiin lähdimme Someron kautta. Poikkesimme matkalla Kiikalan Hyyppäränharjun Kultalähteellä, jossa olen joskus vuosia sitten kerran käynyt. Someron Halkjärvellä oli useampi sata isokoskeloa, mutta muuta mainitsemisen arvoista ei löytynyt.

Peltosirkkuja etsimässä

BirdLife Suomen vuoden lintu 2020 on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Yhdistyksemme sai tarkastettavaksi noin 550 pistettä mahdollisten peltosirkkureviirien löytämiseksi. Vapaaehtoisia tehtävään löytyi ilahduttavan paljon. 

Lauantaina 23.5. heräsimme viideltä ja suuntasimme Markon kanssa tarkastusreissulle LHLH:n alueen lounaisosiin Someron Kerkolaan. Aamu oli jokseenkin täydellinen: aurinkoinen ja tuuleton. Linnut olivat hyvin äänessä. Ennen varsinaisten pisteiden tarkastusta pysähdyimme Someron Syvänojalla, josta vielä neljä-viisi vuotta sitten löytyi kymmenkunta reviiriä. Viime vuonna alueelta ei kuitenkaan löytynyt enää yhtään laulavaa koirasta. Hajaannuimme kävelemään eri suuntiin. Kävelin Kerkolantietä noin 500 m, kun kuulin toivotun säkeen puurivistön takana olevalta pellolta. Lintu onnistui pysymään piilossa, mutta edes yhden laulavan peltosirkun löytyminen piristi aamua. Kerkolassa kiersimme kymmenen pistettä löytämättä sirkkuja. Oli kuitenkin mielenkiintoista käydä paikoissa, joihin ei muuten olisi tullut eksyttyä. Päätimme “työt” kymmenen aikaan ja siirryimme Häntälän notkojen alppimaisemiin aamukahville.

Häntälän notkot Somerolla

Sunnuntaina 24.5. kello herätti taas viideltä ja lähdimme yhdistyksen alueen pohjoisosiin Urjalaan. Odotukset tällä alueella peltosirkkujen suhteen olivat aika lailla nollilla ja nollille havainnot jäivätkin tarkastettuamme kymmenkunta pistettä. Tuli kuitenkin taas nähtyä uusia seutuja.

Lauantaiaamu 30.5. kului työn merkeissä, joten seuraavalle tarkastusreissulle pääsin su 31.5. Herätys jälleen viideltä ja kohti Someroa. Ensimmäinen pysähdys oli Someron keskustan lähellä Palmassa, jossa kävimme bongaamassa aikaisemmin löytyneen peltosirkun. Lintu oli äänessä, mutta aika kaukana. Laulu tuoreena mielessä oli hyvä jatkaa kohti uusia paikkoja. Etenimme Kimalantietä etelään kohti Häntälää ja tarkastimme matkan varrella olevia pisteitä. Useampikin paikka näytti potentiaaliselta peltosirkkupaikalta, mutta aina niistä löytyi vain keltasirkku. Häntälän jälkeen siirryimme kymmenisen kilometriä kaakkoon Terttilän pisteille. Tarkastimme aamun aikana kaikkiaan 17 pistettä, mutta ei merkkiäkään peltosirkuista. Muutaman mutkan kautta menimme syömään aamiaista erääseen luonnontilaiseen metsään pikkusieppo mielessä. Kello alkoi kuitenkin lähestyä jo puolta päivää ja metsä oli aika hiljainen. 

Tiistaiaamuna 2.6. kävin vielä Forssassa tarkastamassa yhden pyörämatkan päässä olevan pisteen ilman suurempia odotuksia. Aika ihme olisi ollut, jos tässä tutussa paikassa yhtäkkiä olisi peltosirkku laulellut.

Tätä kirjoittaessa lintuharrastajat ovat tarkastaneet yhdistyksemme alueella jo yli 400 pistettä. Yhdestä pisteestä löytyi laulava koiras ja toisessa nähtiin pariskunta. Pisteiden ulkopuolelta on löytynyt vielä kaksi laulavaa koirasta, yhteensä siis neljä reviiriä. Kaikki reviirit ovat odotetusti Somerolla. Näyttää pahasti siltä, että muutaman vuoden kuluessa peltosirkku katoaa alueemme pesimälajistosta.

Punaiset pisteet tarkastettu, siniset vielä tarkastamatta. Vihreä merkitsin tarkoittaa reviiriä.