Lapissa ja Norjassa (osa 2)

...jatkuu

la 28.6.
Aamulla jatkoimme Karigasniemeltä kohti pohjoista. Kävimme Pulmankijärvellä, mutta tien varret ja itse järvi olivat aika tyhjiä. Takaisin päin palatessamme tien poskessa staijaili pari pikkubussillista TLY:n retkiporukkaa. Kahvittelimme Nuorgamissa ja siirryimme sitten Norjan puolelle.

Ensimmäinen pysähdys oli Varanginvuonon pohjukassa Varangerbotnissa, missä oli hienot laskuvesilietteet, mutta vähän lintuja. Löysimme joitakin punakuireja, meriharakoita ja merihanhia.

Varangerbotn, Norja, 28.6.2025

Seuraava stoppi oli Nessebyn kirkon lietteillä, mutta ei sielläkään mitään peruskahlaajia ihmeellisempää ollut. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, kun kevätmuutto oli jo ohi ja paluumuutto ei vielä kunnolla alkanut.

Vadsøssä kirjauduimme sisään paikalliseen Scandiciin. Siellä kävikin hyvä tuuri, kun saimme varaamamme normihuoneen tilalle sviitin. Kauan emme malttaneet sviitistä nauttia, kun lähdimme tutustumaan Vadsøön.

 

Vadsø hotellihuoneen ikkunasta nähtynä. Takana Vadsøyan saari. 29.6.2025

Suuntasimme Vadsøyan saarelle kaupungin edustalle. Rannan leväkasoilla seisoskeli punakuireja monenlaisissa puvuissa. Saaren sisäosassa on lampi, jossa voi hyvään aikaan nähdä parikin sataa vesipääskyä, nyt niitä oli viisi. Niityllä lapinkirvinen vei ruokaa pesälle. Kasveista huomioin mm. keltaisen lapinorvokin. Tuuli oli varsin navakka, mikä teki kuvaamisesta hankalaa. Saarikierroksen jälkeen siirryimme kaupan kautta hotellille.

punakuiri, Vadsøya, Norja, 28.6.2025

lapinkirvinen, Vadsøya, Norja, 28.6.2025

Metsäjänis ihailee merta, Vadsøya, Norja, 28.6.2025

su 29.6.
Lähdimme aamiaisen jälkeen Vadsøstä rantatietä kohti koillista. Ekkerøyssa tutustuimme Norjan suurimpaan pikkukajavakoloniaan, missä linnut hautoivat jyrkänteellä. Vuonna 2023 kolonian noin 40 000 pikkukajavasta puolet kuoli lintuinfluenssaan. Nyt lintuja oli paljon, mutta vaikea sanoa, onko määrä palautunut lähellekään entistä.

Pikkukajavien pesimäjyrkänne, Ekkerøy, Norja, 29.6.2025

pikkukajavat, Ekkerøy, Norja 29.6.2025

Matka jatkui rannikkoa pitkin. Vadsøn rehevyys loppui kuin seinään ja maisema alkoi näyttää karulta. Tien varsilla laidunsi vapaana lampaita ja poroja. Päätimme jättää Hornøyan lintusaaren seuraavaan kertaan, koska oli tuulista ja aikaa vähän. Sen sijaan lähdimme edelleen eteenpäin kohti tien päätä eli Hamningbergiä. Huono valinta, mutta tulipa sekin loukko nähtyä eikä toista kertaa tarvitse mennä. Alku oli lupaava. Tienvarsi Vardøstä eteenpäin kukki valkoisenaan lapinvuokkoja. Merikihuja näkyi matkalla useampi. Sitten tie kapeni kolme metriseksi. Se mutkitteli, nousi ja laski karujen kallioiden välissä. Maisema oli kuin toiselta planeetalta. Vastaan tulevia matkailuautoja väisteltiin levikkeille. Matka Vardøstä Hamningbergiin kesti ehkä tunnin, mutta tuntui kolmelta. Vaikka itselle matka oli tuskaa, Markon mielestä tie oli oikein mukava ajella. 

Perillä Hamningbergissä odotti kova tuuli, kiviä, kallioita ja pari taloa. Vakituista asutusta siellä ei enää ole, tiekin suljetaan talvikuukausiksi. Aikanaan ympärivuotisia asukkaita on varmaan ollut paljon, koska koulurakennuskin näytti olevan. Murjotin hetken kohtaloani, joka oli tuonut minut tällaiseen loukkoon, mutta sitten kohotin kiikarini ja aloin katsella merelle. Siellä lensi suulia, karimetsoja, lunneja, ruokkeja, riskilöitä, kiisloja, alleja… Kovin kaukana menivät, mutta ainakin osan sai määritettyä. Näin jälkeenpäin ajateltuna Hamningberg ei ehkä sittenkään ollut niin paha paikka.

Hamningberg, Norja, 29.6.2025

Suula ja karimetso kohtaavat merellä. Hamningberg, Norja, 29.6.2025

luotokirvinen, Hamningberg, Norja, 29.6.2025

Takaisin päin mennessä poikkesimme lyhyesti Vardøn saarella, jonne pääsi pari kilometriä pitkää tunnelia pitkin. Vardøssä pikkukajavat pesivät rakennusten seinämillä. Tsekkasimme uudestaan myös Nessebyn kirkon lietteet, josta eilisten lajien lisäksi löytyi ristisorsia. Lyhyeksi ja kiireiseksi jäi retken Norja-osuus. Varanger oli sellainen paikka, jonne haluan palata joskus ajan kanssa uudestaan.

Suomen puolelle päästyämme majoituimme Nuorgamin lomakeskuksen huoneistoon. Illalla saunoimme ja uimme tai paremminkin kastauduimme kylmässä Tenossa.


ma 30.6.
Lomakeskuksen yllättävän monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme käymään uudestaan Pulmankijärven suunnassa. Staijailimme hetken vaaran päällä petojen toivossa, mutta turhaan. Pulmankijärvellä Marko tarkasti järven (kuikka, kaakkureita) sillä aikaa, kun itse etsin pensaskanervan. Pulmankijärven seutu on ainoa paikka Suomessa, missä kyseinen kasvi kasvaa luonnonvaraisena. Kasvi löytyi helposti ja oli sopivasti kukassa.

pensaskanerva, Utsjoki, 30.6.2025

Jatkoimme kohti etelää siellä täällä matkan varrella poiketen. Lintumaailma oli hiljainen niin kuin se oli koko matkan ajan. Illansuussa saavuimme Saariselälle ja majoituimme hotelli Riekonlinnaan.

kirkkotuvat, Utsjoki, 30.6.2025

ti 1.7.
Lapland Hotels -ketjun aamiaiset ovat tunnetusti hyviä ja vedin taas aamiaisähkyt. Päivän aikana siirryimme Saariselältä Ouluun. Matkalla vietimme pari tuntia Rovaniemen tiedekeskus Arktikumissa. Kävimme myös ihmettelemässä Sukulanrakan hiidenkirnuja. Alueella on 14 hiidenkirnua, joista yksi on Suomen syvin, 15 metriä.


ke 2.7.
Aloitimme aamun punakottaraisbongauksella Oulun Oritkarissa. Lintu ilmestyi noin vartin odottamisen jälkeen. Se oli arka, minkä takia en lähestynyt sitä. Kurveja ei näkynyt, tosin ei juuri etsittykään. Poikkesimme vielä Liminganlahdella, mutta vesi oli korkealla, eikä sieltä irronnut kuin pari reissupinnaa.

 

punakottarainen, Oulu, 2.7.2025

Limingalta alkoi pitkä ja tylsä kotimatka. Matkan kohokohta oli Kärsämäellä kahvila Paakarin pysäkissä. Siellä söin matkan parhaan kakkupalan (kirsikkamutakakku). Viimeisen mainitsemisen arvoisen lintuhavainnon teimme Forssan Matkussa, missä sain vihdoin Forssa-pinnan lyhtypylvään päällä huhuilevasta turkinkyyhkystä. 

Retkipinnoja kertyi 124. Monta pohjoisen peruslajia jäi näkemättä, mutta eipä juuri yritettykään. Kumpikaan ei laske vuodareita eikä muitakaan pinnapakkomielteitä ole, joten minkään lajin perässä ei sen kummemmin juostu.

turkinkyyhky, Forssa, 2.7.2025

Vuosi pikakelauksella

Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään vuosi, koska mainittavaa kerrottavaa ei ole ollut. Koronan takia elämä on pyörinyt omalla lähialueella. Ekoeliksiä on vuoden aikana tullut viisi, mm. mustatiira Forssan Loimalammilta ja vesipääsky ensin Jokioisten Lintupajusta ja toinen vielä Forssan Loimalammilta muutaman kilometrin päästä kotoa. Näistä kummastakin tuli myös uusi LHLH-pinna ja tietysti myös Forssa-pinna.

Pitempiä bongausreissuja vuoteen mahtuu kaksi, eikä niistä kumpaakaan ole tehty vain bongauksen takia. Lauantaina toukokuun 22. lähdimme Markon kanssa yhden yön reissulle Poriin käyttämään saamani hotellilahjakortti, joka oli viimeistä viikonloppua voimassa. Yyterissä oli satoja kahlaajia, mistä sisämaan harrastajalle riittää aina ihmeteltävää. Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus käydä uudestaan Yyterissä, mutta hetken mielijohteesta lähdimmekin Alavudelle bongaamaan kaspiantylliä. Lintu oli nähtävissä, mutta armottomassa väreilyssä. Osa porukasta onnitteli iloisena toisiaan onnistuneesta bongauksesta, mutta itse näin putkessa lähinnä vaalean linnunmuotoisen täplän. Ihmettelin, miten siitä olisi laji pitänyt määrittää. Hämmennystä lisäsi vielä se, että lintu vaikutti mielestäni liian isolta tylliksi. Kun myöhemmin illalla tuli viesti, että lintu olisikin ehkä amerikankurmitsa eikä kaspiantylli, en ollut yhtään hämmästynyt. Minulla ei ole tietoa, onko linnusta olemassa niin hyviä dokumentteja, että laji saataisiin joskus varmistettua.

Kesällä innostuin vuosien tauon jälkeen sudenkorennoista ja niiden kuvaaminen ja määrittäminen toi mukavaa puuhaa hiljaisen lintukauteen.

Työni takia olen joutunut olemaan koronan suhteen hyvinkin tarkka, enkä sen vuoksi ole uskaltanut matkustella edes kotimaassa. Syysloman alettua lähdimme Markon kanssa ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle kahteen vuoteen. Tarkoitus oli kierrellä lähinnä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantaina 16.10. saavuimme niin sateiseen Kokkolaan, että ainoa vaihtoehto oli viettää loppupäivä hotellissa. Sunnuntaina kävimme Harrbådanin niemessä Kokkolan keskustan tuntumassa ja Ohtakarin saaressa Lohtajalla, mutta kovan tuulen takia lintuhavainnot jäivät merellä lentäviin, tuulen riepottelemiin mustalintuihin ja alleihin. Suurimman elämyksen saimme merellä pauhaavista suurista laineista, joita kuvailimme. Kuvissa laineet näyttävät kuitenkin varsin laimeilta.

Ohtakarin tyrskyjä.

Ohtakarin saaren kalastajakylä. Saareen pääsee pengertietä pitkin.

Kalajoen Letolla ankara tuuli jatkui, nyt höystettynä vaakatason sateella. Mukavin havainto oli kymmenkunta peltopyytä ensin hiekkarannalla ja myöhemmin metsässä. Olen tottunut näkemään peltopyitä hyvin toisenlaisessa ympäristössä Lounais-Hämeen pelloilla. Matkalla Ouluun kävimme merenrannalla vielä Siikajoen Säärenperällä, missä Tiira-bongasimme talvipukuisen mustakurkku-uikun.

Yövyimme Oulussa ja ensimmäisenä aamulla lähdimme katsomaan vajaan viikon Ruskon teollisuusalueella oleskellutta arotaskua. Saavuimme paikalle 8.35 ja lintu näyttäytyi kivikasan päällä 8.50. Bongaus oli siis helppo ja tuuriakin oli matkassa, sillä lintu oli näytillä vain viitisen minuuttia lentäen sitten jonnekin näkymättömiin. Häirintää välttääkseni otin linnusta kaukaa muutaman huonon dokumenttikuvan (pikkukuvassa). Arotaskusta sain tämän vuoden ainoan eliksen.

Koska bongaus sujui vauhdikkaasti, ehdimme kymmeneltä Hailuotoon lähtevään lauttaan. Lautta oli yllättävän pieni. Vaikka olimme hyvissä ajoin paikalla, olimme viimeisessä rivissä. Matka kesti 25 minuuttia. Saarella ensimmäinen pysähdys oli Itänenässä, missä kävelimme pitkään rannalla. Rannan kivikosta löytyi vastaan tulleen paikallisen harrastajan vinkistä kolme merisirriä ja suosirri. Puissa oli paljon pyrstötiaisia ja mereltä saapui lisää. Loppupäivän kiertelimme ympäri Hailuotoa kovassa tuulessa tekemättä merkittävämpiä lintuhavaintoja. Sain kuitenkin "majakkaeliksen" Marjaniemen majakasta, vaikka se ei nyt auki ollutkaan.

Hailuodon pohjoisrantaa Keskiniemen kohdalta.

Tiistai oli matkan ainoa kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli tyyntynyt. Otimme suunnan koilliseen ja ensimmäisen pysähdyksen teimme Kiimingin Koitelinkoskella, joka osoittautui käymisen arvoiseksi paikaksi. Alue muodostui saarista ja niiden välissä pauhaavista lähes luonnontilaisista koskista. Liikkuminen aluella oli helppoa. Taivalkoskella vietimme aikaa Pahkakurun rotkon metsässä toiveenamme nähdä kuukkeleita. Niitä ei näkynyt, mutta metsän ruokintapaikalla kuvasin jonkin aikaa hömö- ja töyhtötiaisia. Pyyt viheltelivät aktiivisesti ja pari paikallista lintuharrastajaakin metsästä löytyi.

Pahkakurun metsässä Taivalkoskella.

Seuraavat pari yötä vietimme Syötteellä uudehkossa Kide-hotellissa. Keskiviikkona patikoimme retkeilyreiteillä ja torstaina lähdimme vuorokauden jatkuneen lumisateen johdosta varsin talvisista oloista kohti etelää. Onneksi autossa oli kitkarenkaat. Osa lomalaisista oli liikkeellä kesärenkailla, mikä aiheutti ongelmia varsinkin Iso-Syötteen päällä sijaitsevassa hotellissa majoittuneille matkaajille.  Poikkesimme matkalla Puolangan Hepokönkään putouksella, missä näimme koskikaran ja Maaningan Korkeakoskella, jota ympäröivä maagisen oloinen naavainen metsä teki meihin vaikutuksen. Yövyimme Kuopiossa, mutta loputtoman sateen takia luontokohteet oli jätettävä väliin ja ajettava suoraan kotiin. Matkalla näimme mm. viiru- ja lehtopöllön, tosin metalliverkon takana Heinolan lintutarhalla ;)