Myyrätalvi

Uudenvuodenpäivän aamulenkillä tein ekaekaa-havainnon peukaloisesta. Peukku on aktiivinen jo ennen auringonnousua ja tälläkin kertaa sen rätinä kuului Loimijoen jäiseltä rannalta, kun oli vielä hämärää. Ääni liikkui niin nopeasti paikasta toiseen, että niitä oli todennäköisesti kaksi.

Tammikuun viidentenä oli talvilintulaskennan vuoro. Reitti on tylsä ja laskenta sen takia usein pakkopullaa. Uudet reittilajit tuovat pientä piristystä. Syyslaskennassa sain teeren ja nyt lentokentän sähkölangalla istuneen piekanan, joka jäi peltoaukealle koko talveksi. Pikkunisäkästilanne Lounais-Hämeessä oli sen verran hyvä, että talvehtivia piekanoja, tuulihaukkoja ja hiiripöllöjä havaittiin useampia yksilöitä.

”Teurastajan” eli isolepinkäisen varastoima metsämyyrä lentokentän peltoaukean puussa. Myyrä oli jo seuraavana päivänä hävinnyt, mutta todennäköisesti jonkun muun kuin lepinkäisen suuhun. Harakat ainakin partioivat paikalla. Forssa, 12.1.2025

Citymarketin pihlajissa hyöri viimeisten marjojen kimpussa räkättirastaita, joista ehdin napata muutaman kuvan ennen hämärän laskeutumista. Kuvaaminen kaupan parkkipaikalla koettelee hermoja jatkuvan ihmisvirran säikyttäessä linnut vähän väliä liikkeelle.

räkättirastas, Forssa 5.1.2025

Räksien joukossa vilahti pienempi rastas. Seuraavana päivänä varmistui, että se oli punakylkirastas, joka ei ole mitenkään tyypillinen talvilaji alueellamme. Tiirassa on vain neljä aiempaa havaintoa talvikuukausilta. Tänä talvena Suomeen jäi poikkeuksellisen paljon punakylkiä ja varmasti niitä olisi löytynyt rastasparvista enemmänkin tarkalla syynillä.

 

Punakylkirastas, Forssa 6.1.2025. Ilmassa oleva sumu tekee kuvasta utuisen.

Viime talvena huomasin Loimijoessa erikoisen sinisorsan, joka on viettänyt samassa paikassa myös tämän talven. Olen ajatellut sen olevan intersukupuolinen yksilö eli naaras, jonka höyhenpuku alkaa naishormonien puutteen takia muuttua koiraalle tyypilliseksi. Naaraslinnuksi määritystä tukevat kyljessä pilkottavat ruskeat höyhenet ja vain yksi pyrstökiehkura. Nokan väri on kuitenkin oudon keltainen, vaikkakaan ei yhtä kirkas kuin selkeiden koiraiden. Yleensä intersukupuolisten lintujen nokka jää naaraalle tyypillisen väriseksi eli oranssi-mustaksi. Viime vuonna otetussa huonossa kännykkävideossa näkyy kuitenkin vähän mustaa nokassa eli nokka näyttää kellastuneen viime talvesta. Helmikuussa näin linnun lepäilevän joen rannassa yhdessä naaraan kanssa, mikä taas vaikuttaa koiraan käytökseltä. Tosin intersukupuoliset naaraslinnut saattavat höyhenpuvun muuttumisen lisäksi myös alkaa käyttäytyä kuten koiraat, joten kallistun määrittämään tämän naaraaksi.

sinisorsa, Loimijoki, Forssa 10.1.2025

sinisorsa, Loimijoki, Forssa 24.2.2025

Helmikuussa jatkui tammikuun kaltainen vähäluminen tai jopa lumeton talvi. Lentokentän pelloilla näkyi niin eläviä kuin isolepinkäisen varastoimia myyriä. Näin hyvä myyrätalvi oli viimeksi vuonna 2009, tosin silloin myyriä oli vielä moninkertaisesti enemmän. Muistan niitä vilistäneen jaloissa niin, että "hiirikammoiset" olisivat jo panikoituneet.

peltomyyrä, Forssa 8.2.2025

Helmikuun puolivälissä oli hyviä pöllöilmoja, mutta kävelyetäisyydellä kotoa en kuullut kuin huuhkajan parissa paikassa. Toki sekin on mukava havainto varsinkin nyt, kun huuhkaja on vuoden lintu. Nähtyäkin se tuli pitkästä aikaa niin päivälevolla kuusessa kuin soidintamassa illalla näkyvällä paikalla.

Huuhkaja, Forssa 15.2.2025. Kuvattu sadan metrin päästä pöllöä häiritsemättä. Varikset sen sijaan eivät piitanneet eettisestä havainnoinnista vaan kärkkyivät jopa samalla oksalla.

Talvilomaviikkoni eli helmikuun viimeinen viikko ei tänä vuonna ollut nimensä mukainen. Maa oli lumeton, lämpötila plussan puolella ja useampana päivänä satoi vettä. Itseäni ei lumettomuus haittaa, mutta aurinko sentään olisi voinut vähän paistaa. Tuuli oli etelän- ja lounaanpuoleista, mikä ennusti aikaisten kevätmuuttajien saapuvan millä hetkellä hyvänsä. Alkuviikosta alkoikin näkyä joutsenia siellä täällä. Torstaina 27.2. kävin Jokioisten Lintupajussa, mistä löysin kaksi tundrahanhea jo aikaisemmin paikalla olleiden joutsenten joukosta. Edellinen talvihavainto lajista tehtiin alueellamme vuodenvaihteessa 2017-18 ja helmikuussa sitä ei täällä ole aikaisemmin havaittukaan.

laulujoutsen ja tundrahanhet, Lintupaju, Jokioinen 27.2.2025

Ekovuosi -22, viimeinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.


Syyskuu

Loppukesän harrastustauon jälkeen aloin syyskuussa kiertelemään taas vähän enemmän. Retkeilystä tuli todellista lähiretkeilyä, sillä hyvä pyöräni varastettiin elokuussa ja jouduin nyt tyytymään “kauppakonkeliini”. Sillä ei juuri viittä kilometriä kauemmaksi viitsi pyöräillä. Syyskuun alkupäivinä kävin Jokioisten Pellilänsuolla bongaamassa pikkusirrin. Muutamaa päivää myöhemmin poikkesin arki-iltana Loimalammin tornille. Putkeen osui pieni kahlaaja, joka oli liian valkoinen pikkusirriksi. Linnut ovat Loimalammilla toivottoman kaukana tornista ja olosuhteiden pitää olla hyvät pienikokoisten kahlaajien lajimääritysten tekemiseksi. Nyt oli onneksi kohtuullinen näkyvyys ja lintu tuli paremmin esiin lietteelle. Se oli pulmussirri, josta ropisi mukavasti erilaisia pinnoja (LHLH-, Forssa-, ekoelis- ja ekovuodaripinna). Lintu viipyi Loimalammin lietteillä kolme päivää.

Myöhemmin syyskuussa tein arki-iltapäivänä pienen pyörälenkin Forssan pohjoispuolelle. Siirtolapuutarhan parkkipaikalla pysähdyin kuuntelemaan puusta kuuluvaa hieman peukaloismaista rätinää. Se oli pikkusieppo. Hyvä tuuri, että sain sen nyt muutolta. Keväällä kävin muutamalla vanhalla pikkusiepporeviirillä tuloksetta.

Kuun lopulla näin nuoren arosuohaukan pyörähtävän Loimalammilla. Samalta suunnalta sain syyskuun aikana myös ekovuodareistani edelleen puuttuneet sinisuohaukan ja ampuhaukan. Kuun lopussa pinnoja oli 161.

Eipä tullut otettua yhtään lintu- tai retkikuvia loppuvuoden aikana.

Lokakuu

Lokakuun aikana kävin monta kertaa Tammelan Pyhäjärvellä, mutta alleja, pilkkasiipiä tms. ei osunut silmiini. Rarien osalta syksy oli yhdistyksen alueella ihan onneton. Ei muutosta lajimäärään.


Marraskuu

Ensimmäisenä adventtina sain vihdoin ekovuodarin allista, joka pysähtyi Forssan Linikkalanlammilla. Kuun lopussa pinnoja oli 162.


Joulukuu

Ei uusia lajeja, joten ekovuodareiden määräksi jäi 162. Aika paljon jäi puuttumaan ihan peruslajejakin, esim. luhtahuitti, piekana ja suurin osa pöllöistä.

Ekovuosi -22, toinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.

Toukokuu

Vappupäivänä kiertelin Tammelassa Talpian ja Kalliojärven alueella. Kuuden tunnin pyöräily kasvatti ekovuodarisaldoa kahdeksalla lajilla. Tulvat olivat laskeneet hujauksessa. Sorsalintuja ei siksi juuri ollut, mutta tilalle oli tullut kahlaajia, mm. parikymmentä valkovikloa, musta- ja punajalkavikloja, liroja ja suokukkoja. Yhdellä Kalliojärven nurkalla kaksi peltopyytä soidinsi keskellä tietä. Peltopyy on arvaamaton laji. Joinain vuosina törmään siihen jatkuvasti, joskus en juuri ollenkaan. Sen olen huomannut, että etsimällä sitä ei löydä.

 

Talpianjärven laskuojan peltotulva vappupäivänä.

Yhtenä arki-iltana pyöräilin kauppaan reilun kiertotien kautta eli muutamia lintupaikkoja matkalla tarkistellen. Linikkalanlammissa Forssan keskustan tuntumassa ui mustakurkku-uikkupari. Laji näyttäytyy säännöllisesti tai ainakin silloin tällöin kaikissa muissa alueemme kunnissa, mutta kiertää Forssan kaukaa. Lajista tuli minulle siis uusi Forssa-pinna. Seuraavana päivänä pari oli jo jatkanut matkaansa.

Lauantaina 7.5. kävin Forssan lentokentän pelloilla aikaisin aamulla. Paikka vetää sinirintoja hyvin puoleensa, mutta niiden aika on yleensä vähän myöhemmin, eikä laji siksi ollut vielä edes mielessä. Mutta siinä se silti yllättäen oli yhdessä puskassa. 

Tiistaina 17.5. kävin hakemassa Jokioisten Lintupajusta mustapyrstökuiripinnan.

Toukokuu ja kesäkuun alkupuoli ovat hankalaa aikaa harrastaa töiden takia. Juuri kun pitäisi päästä retkille aamuin illoin, on töitä kaikkein eniten. Siksi mitään ihmeitä ei irronnut. Esim. kattohaikaroita nähtiin Lounais-Hämeessä pilvin pimein, mutta minä en onnistunut näkemään ainoatakaan. Toukokuun lopussa lajimäärä oli 143.

Kesäkuu

Kesällä iskee tyypillisesti motivaation puute harrastusta kohtaan. Sain itseni sentään välillä liikkeelle.

7.6. suuntasin pyöräni aikaisin aamulla kohti Someroa. Mielessä oli kolme lajia ja minimitavoitteena oli saada niistä edes yksi. Menomatkalla poikkesin Torronsuon Kiljamolle. Luontotornille vievän polun varressa on ollut joskus pikkusieppo ja idänuunilintu, mutta nyt ei kuulunut mielenkiintoisia lajeja. Itse asiassa idänuunilintua ei tänä vuonna havaittu LHLH:n alueella ollenkaan. Seitsemän aikaan oli ensimmäinen varsinainen pysähdys Someron keskustan tuntumassa Palman teollisuusalueella. Märkä mäyrä palaili yöjuoksuiltaan ja kettu kulki pellolla asioillaan, mutta tavoitelaji peltosirkku ei antanut itsestään merkkiä. Puolen tunnin odottelun jälkeen lähdin Someron keskustaan etsimään seuraavaa lajia. Turkinkyyhky töräytti sen verran, että löysin sen muutamassa minuutissa. Vuoden kolmas ekoelis. Kahdeksan aikoihin söin keskustan kahvilassa tukevan aamiaisen ja sen voimalla palasin takaisin Palmaan. Odotin taas puoli tuntia, mutta peltosirkku oli näköjään jo lopettanut laulukautensa. Palmasta suuntasin kohti Kultelan Savipuistoa, missä liejukana näyttäytyi kymmenen minuutin odottamisen jälkeen. Kaksi kolmesta tavoitelajista löytyi siis vaivattomasti. Kotiin lähdin Vanhaa Torrontietä lintuatlashavaintoja ylös kirjaten. Matkaa kertyi yhteensä 60 kilometriä, joka alkaa minulle olla riittämiin yhdelle pyöräreissulle.

Kultelan Savipuiston lammikko Somerolla. Lammikossa on pesinyt liejukana vuodesta 2017 alkaen.

26.6. lähdin bongaamaan viiriäistä Jokioisten Luodesuolta. Varmimmin sen olisi tietysti saanut illalla/yöllä, mutta koska inhoan iltaretkiä, lähdin aikaisin aamulla. Paikalle oli viitisentoista kilometriä ja olin paikalla hieman ennen seitsemää. Viiriäinen oli onneksi vähän aikaa laiskasti äänessä. Matkalla sain pikkulepinkäisen ja mehiläishaukan, jotka puuttuivat ekovuodareistani, ja ihailin kesän ensimmäistä ritariperhosta.

Muutama yöretkikin tuli tehtyä, mutta laihoin tuloksin. Pensassirkkalinnunkin jouduin bongaamaan, vaikka yleensä niitä on vähän siellä täällä. Helpoista lajeista luhtahuitti jäi puuttumaan. Kehrääjäpaikoille en jaksanut lähteä. Ikävä on niitä aikoja, kun kehrääjä surrasi vielä parin kilometrin päässä kotoa. Valitettavasti lähimetsiä on kaadettu metsä metsältä nurin. Kesäkuun lopussa lajeja oli 151.

Heinä- ja elokuu

Heinäkuu kului pääasiassa mökkitouhuissa. Elokuun alkupuolella linturetkeilyssä käyttämäni maastopyörä pöllittiin. Pyörän menetys iski niin voimakkaasti, että päätin lopettaa koko lintuharrastuksen. Tietenkään en lopettanut, mutta muutaman viikon tauon kuitenkin pidin. Edellä mainituista syistä johtuen pinnamääräni ei heinä-elokuun aikana juurikaan muuttunut. Keväältä jääneet suo- ja lapinsirri tulivat nyt syysmuutolta samoin jalohaikara. Elokuun lopussa pinnoja oli kasassa 155.

Ekovuosi -22, ensimmäinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.

Tammikuu

Ekaeka-päivä alkoi jo edellisenä päivänä alkaneen päänsäryn jatkuessa. Niinpä tyydyin aloittamaan uuden lintuvuoden kahvikuppi kädessä olohuoneen ikkunan ääressä. Vuoden ensimmäiseksi lajiksi kirjasin klo 8.20 naapurin omenapuussa kyyhöttäneen mustarastaan. Parina viime päivänä iltapäivähämärän aikaan näyttäytynyt nuori uuttukyyhky tuli yllätyksekseni puluparven mukana paikalle jo klo 9.20 saaden näin kunnian olla Tiirassa koko maan ensihavainto lajista. Aamusta tosin meinasi tulla linnun viimeinen, sillä vain viisi minuuttia myöhemmin kanahaukka iski naapuritalon räystäällä istuneeseen kyyhkysparveen jääden kuitenkin ilman saalista.

Särkylääkkeen alettua vaikuttaa lähdin hoitamaan talvilintulaskentani. Matkalla reitille näin hiiripöllön, joka oli viihtynyt samalla alueella yli kuukauden päivät. Hyvä alku ekovuodelle, sillä edellisenä vuotena en havainnut ekona pöllön pöllöä. Reitiltä irtosi 20 lajia, joka talvilaskennassa on hyvä määrä tältä tylsältä reitiltä. Ekaekan kokonaissaldoksi tuli 28 lajia.

Seuraavana päivänä 2.1. lenkkeilin hiljaiselle Kiimassuolle. Kylmän talven vuoksi lokit olivat kadonneet jo kuukautta aikaisemmin ja vain varislintuja oli pitämässä kaatopaikkaa pystyssä. Envorin kompostialueen reunalla kiikaroin kasoilla pyöriviä pikkulintuja. Varpusia ja keltasirkkuja, ei sen kummempaa. Siinä kiikaroidessani takaani lensi pikkulintu, joka laskeutui kasojen taakse kerran lyhyesti ja kirkkaasti äännähtäen. Tunturikiuru? Alue on hankalasti hallittavissa isojen risu- ja lautakasojen takia, eikä kiikarin linssit sumentanut jäätävä tihku auttanut asiaa. En löytänyt lintua näkyvissä olevalta alueelta, mutta laitoin siitä viestin yhdistyksen wa-ryhmään. Seuraavana päivänä Oskari onneksi löysi linnun samasta paikasta ja sain määritykselleni varmistuksen. Kävin vielä viikkoa myöhemmin ottamassa linnusta kunnon näkö- ja äänihavainnon. Tällä kertaa se patsasteli hienosti puukasan päällä ja lenteli selkeästi sirkutellen.

Loppiaisena osallistuin LHLH:n talviralliin kävellen. Talvisessa Lounais-Hämeessä vesistöjen ollessa jäässä ei lajeja ihmeemmin ole. Kaksi noin kahdeksan kilometrin lenkkiä tuotti 32 lajia, joka oikeutti toiseen sijaan.

Loppukuun lajit olivat tavanomaista talvilajistoa ja kuun lopussa pinnoja oli koossa 39. Liikuntamotivaatiota parantaakseni lisäsin itseni Pinnarin ekokuukausilistoihin talvikuukausiksi.

Kamera oli vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana mukana vain pari kertaa. Tammikuun alkupuolella kuvailin tilhiä Forssan Citymarketin pihassa.

Helmikuu

Vuosi jatkui helmikuussa talvisena. Kuun mukavin havainto lienee kaatopaikalla talvehtinut peukaloinen. Pöllöjä kävin kuuntelemassa ahkerasti, mutta kävelyetäisyydeltä ei irronnut kuin huuhkaja. Kuun lopulla eteläinen ilmavirtaus toi Lounais-Hämeeseen ensimmäiset muuttolinnut. Lumikenkälenkillä lentokentän pelloilla sain äänihavainnon muuttavasta kiurusta kuun viimeisenä päivänä. Helmikuun lopussa lajeja oli 45.


Maaliskuu

Talvi vain jatkui ja jatkui. Muuttolintuja toki saapui jossain määrin, mutta mitään ihmeempää ei tarttunut haaviin. Lajimäärä kuun lopussa oli 57.


Huhtikuu

Vihdoin hieman ennen huhtikuun puoliväliä pääsin avaamaan pyöräilykauden. Ensimmäisen ekobongausreissun tein 12.4. Jokioisten Lintupajuun, mistä oli löytynyt mandariinisorsa. Ihan helpolla lintu ei irronnut, mutta puolen tunnin etsimisellä löysin sen kaukaa tulvalta. Mukava ekoelis.

Huhtikuun tulvat olivat suuremmat kuin koskaan täällä suunnalla olen nähnyt. Talpianjärven laskuojan varteen Tammelaan syntyi käytännössä järvi. Sieltä sain hyviä lajeja kuten pikkujoutsenen, harmaasorsan ja punasotkan, jotka eivät aina täällä ole itsestäänselvyyksiä ainakaan minun kunnolleni sopivan pyörämatkan etäisyydellä.

Pääsiäissunnuntaina 17.4. Tammelan Kalliojärvellä Kaukon ja Markon kanssa.

23.4. osallistuin yhdistyksen Tammela-ralliin pyörällä. Rallin kesto oli seitsemän tuntia, jona aikana pyöräilin 33 km lähinnä Kalliojärvi-Talpia-Sukula-akselilla. Tuloksena 57 lajia ja kisan viimeinen sija.

Vappuaattona suuntasin taas Lintupajuun, missä oli viikon verran pyörinyt punakaulahanhi. Hanhia oli pari tuhatta ja katsoin ne todella huolella monta kertaa, mutta punakaulaa ei linssiin osunut. Saattoi se siellä silti olla, yllättävän hyvin värikäs lintu hukkuu isoon hanhiparveen. Hieman jäi harmittamaan, olisihan se ollut kiva ekoelis. Vetoapuakaan ei saanut keneltäkään. Torni oli tyhjänä monta tuntia parhaaseen lintuaikaan viikonloppuna. Ilmeisesti ihmisillä on jotain muuta elämää vappuaattona. Lintupajun tulvalta sain kuitenkin suokukon, pikkutyllin, kalatiiran ja valkoviklon ekovuodareiksi ja matkalla Pellilänsuolta härkälinnun, joten sadan lajin raja rikkoutui vihdoin. Myöhäisen kevään takia listasta puuttui monta sellaista lajia, jotka normaalisti saa jo huhtikuussa.

Vuosi pikakelauksella

Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään vuosi, koska mainittavaa kerrottavaa ei ole ollut. Koronan takia elämä on pyörinyt omalla lähialueella. Ekoeliksiä on vuoden aikana tullut viisi, mm. mustatiira Forssan Loimalammilta ja vesipääsky ensin Jokioisten Lintupajusta ja toinen vielä Forssan Loimalammilta muutaman kilometrin päästä kotoa. Näistä kummastakin tuli myös uusi LHLH-pinna ja tietysti myös Forssa-pinna.

Pitempiä bongausreissuja vuoteen mahtuu kaksi, eikä niistä kumpaakaan ole tehty vain bongauksen takia. Lauantaina toukokuun 22. lähdimme Markon kanssa yhden yön reissulle Poriin käyttämään saamani hotellilahjakortti, joka oli viimeistä viikonloppua voimassa. Yyterissä oli satoja kahlaajia, mistä sisämaan harrastajalle riittää aina ihmeteltävää. Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus käydä uudestaan Yyterissä, mutta hetken mielijohteesta lähdimmekin Alavudelle bongaamaan kaspiantylliä. Lintu oli nähtävissä, mutta armottomassa väreilyssä. Osa porukasta onnitteli iloisena toisiaan onnistuneesta bongauksesta, mutta itse näin putkessa lähinnä vaalean linnunmuotoisen täplän. Ihmettelin, miten siitä olisi laji pitänyt määrittää. Hämmennystä lisäsi vielä se, että lintu vaikutti mielestäni liian isolta tylliksi. Kun myöhemmin illalla tuli viesti, että lintu olisikin ehkä amerikankurmitsa eikä kaspiantylli, en ollut yhtään hämmästynyt. Minulla ei ole tietoa, onko linnusta olemassa niin hyviä dokumentteja, että laji saataisiin joskus varmistettua.

Kesällä innostuin vuosien tauon jälkeen sudenkorennoista ja niiden kuvaaminen ja määrittäminen toi mukavaa puuhaa hiljaisen lintukauteen.

Työni takia olen joutunut olemaan koronan suhteen hyvinkin tarkka, enkä sen vuoksi ole uskaltanut matkustella edes kotimaassa. Syysloman alettua lähdimme Markon kanssa ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle kahteen vuoteen. Tarkoitus oli kierrellä lähinnä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantaina 16.10. saavuimme niin sateiseen Kokkolaan, että ainoa vaihtoehto oli viettää loppupäivä hotellissa. Sunnuntaina kävimme Harrbådanin niemessä Kokkolan keskustan tuntumassa ja Ohtakarin saaressa Lohtajalla, mutta kovan tuulen takia lintuhavainnot jäivät merellä lentäviin, tuulen riepottelemiin mustalintuihin ja alleihin. Suurimman elämyksen saimme merellä pauhaavista suurista laineista, joita kuvailimme. Kuvissa laineet näyttävät kuitenkin varsin laimeilta.

Ohtakarin tyrskyjä.

Ohtakarin saaren kalastajakylä. Saareen pääsee pengertietä pitkin.

Kalajoen Letolla ankara tuuli jatkui, nyt höystettynä vaakatason sateella. Mukavin havainto oli kymmenkunta peltopyytä ensin hiekkarannalla ja myöhemmin metsässä. Olen tottunut näkemään peltopyitä hyvin toisenlaisessa ympäristössä Lounais-Hämeen pelloilla. Matkalla Ouluun kävimme merenrannalla vielä Siikajoen Säärenperällä, missä Tiira-bongasimme talvipukuisen mustakurkku-uikun.

Yövyimme Oulussa ja ensimmäisenä aamulla lähdimme katsomaan vajaan viikon Ruskon teollisuusalueella oleskellutta arotaskua. Saavuimme paikalle 8.35 ja lintu näyttäytyi kivikasan päällä 8.50. Bongaus oli siis helppo ja tuuriakin oli matkassa, sillä lintu oli näytillä vain viitisen minuuttia lentäen sitten jonnekin näkymättömiin. Häirintää välttääkseni otin linnusta kaukaa muutaman huonon dokumenttikuvan (pikkukuvassa). Arotaskusta sain tämän vuoden ainoan eliksen.

Koska bongaus sujui vauhdikkaasti, ehdimme kymmeneltä Hailuotoon lähtevään lauttaan. Lautta oli yllättävän pieni. Vaikka olimme hyvissä ajoin paikalla, olimme viimeisessä rivissä. Matka kesti 25 minuuttia. Saarella ensimmäinen pysähdys oli Itänenässä, missä kävelimme pitkään rannalla. Rannan kivikosta löytyi vastaan tulleen paikallisen harrastajan vinkistä kolme merisirriä ja suosirri. Puissa oli paljon pyrstötiaisia ja mereltä saapui lisää. Loppupäivän kiertelimme ympäri Hailuotoa kovassa tuulessa tekemättä merkittävämpiä lintuhavaintoja. Sain kuitenkin "majakkaeliksen" Marjaniemen majakasta, vaikka se ei nyt auki ollutkaan.

Hailuodon pohjoisrantaa Keskiniemen kohdalta.

Tiistai oli matkan ainoa kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli tyyntynyt. Otimme suunnan koilliseen ja ensimmäisen pysähdyksen teimme Kiimingin Koitelinkoskella, joka osoittautui käymisen arvoiseksi paikaksi. Alue muodostui saarista ja niiden välissä pauhaavista lähes luonnontilaisista koskista. Liikkuminen aluella oli helppoa. Taivalkoskella vietimme aikaa Pahkakurun rotkon metsässä toiveenamme nähdä kuukkeleita. Niitä ei näkynyt, mutta metsän ruokintapaikalla kuvasin jonkin aikaa hömö- ja töyhtötiaisia. Pyyt viheltelivät aktiivisesti ja pari paikallista lintuharrastajaakin metsästä löytyi.

Pahkakurun metsässä Taivalkoskella.

Seuraavat pari yötä vietimme Syötteellä uudehkossa Kide-hotellissa. Keskiviikkona patikoimme retkeilyreiteillä ja torstaina lähdimme vuorokauden jatkuneen lumisateen johdosta varsin talvisista oloista kohti etelää. Onneksi autossa oli kitkarenkaat. Osa lomalaisista oli liikkeellä kesärenkailla, mikä aiheutti ongelmia varsinkin Iso-Syötteen päällä sijaitsevassa hotellissa majoittuneille matkaajille.  Poikkesimme matkalla Puolangan Hepokönkään putouksella, missä näimme koskikaran ja Maaningan Korkeakoskella, jota ympäröivä maagisen oloinen naavainen metsä teki meihin vaikutuksen. Yövyimme Kuopiossa, mutta loputtoman sateen takia luontokohteet oli jätettävä väliin ja ajettava suoraan kotiin. Matkalla näimme mm. viiru- ja lehtopöllön, tosin metalliverkon takana Heinolan lintutarhalla ;)

Retkellä Päijät-Hämeessä

ti 4.8.

Katselin yhtenä päivänä karttaa ja totesin, että en ole koskaan ollut Asikkalan Pulkkilanharjulla. Viikkoa myöhemmin lähdimme päiväretkelle Päijät-Hämeeseen paikkaamaan aukkoa yleissivistyksessäni.

Aamun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Hattelmalanjärvi, joka oli sopivasti reitin varrella. Kävimme katsomassa siellä joitakin päiviä viihtynyttä pikku-uikkua. Pienen odotuksen jälkeen kesäpukuinen lintu näyttäytyi tornin edustalla, mutta vain pienen hetken ajan. Emme jääneet odottelemaan parempaa näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaamme.

Ensimmäinen Päijät-Hämeen kohde oli Kellolanlähde, joka on yliretkeillyn Kiikunlähteen huonommin tunnettu pikkuserkku Hämeenkoskella. Varjoisan kuusikon suojassa sijaitsevan lähteen vesi on kirkasta ja näyttää turkoosilta. Eläimiä ei vedessä liikkunut, mutta lähteessä pitäisi elää ainakin jääkauden jäänne okakatka-äyriäinen.

Kellolanlähde

Hämeenkoskelta jatkoimme suoraan Sysmään. Pulkkilanharju tuli nähtyä jo tässä vaiheessa autosta, mutta jätimme tarkemman tutustumisen paluumatkaan. Sysmän ensimmäinen kohde oli Kirveskoski ja tavoitelaji haarahaukka. Se ei tällä kertaa näyttäytynyt, mutta muita petoja riitti pelto-aukealla mukavasti: useampi ruskosuohaukka, varpushaukka ja mehiläishaukka. Sääkset kävivät napsimassa kaloja läheiseltä kala-altaalta. Altailta nousi myös viitisentoista harmaahaikaraa.

Sysmän keskustan kahvitauon jälkeen matka jatkui Päijätsalon luontopolulle ja yli satavuotiaalle näkötornille. Parkkipaikalla oli ilmoitus näkötornin maalaustöistä, mutta ilmoituksen mukaan ne olisi tehty jo kesä-heinäkuun aikana. Polku kulki ensin tasaisessa talousmetsässä, mutta lähti sitten jyrkkään nousuun kohti Päijätsalon vuoren huippua. Rinteessä ylitimme Päijänteen kansallispuiston rajan ja metsä muuttui vanhemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vuoren huipulle päästyämme totesimme pettyneenä näkötornin olevan edelleen suljettuna. Maisemat pelkän kallion laeltakin olivat kuitenkin upeat ja istuimme hetken ihailemassa kesäistä Päijänteen selännettä.

Näkymä Päijätsalon vuorelta Päijänteelle.

Kierrettyämme noin neljän kilometrin mittaisen luontopolun lähdimme takaisin kohti Asikkalaa ja pysähdyimme nyt kunnolla Pulkkilanharjulla. Täälläkin kiersimme muutaman kilometrin luontopolun, jonka varrella oli jääkauden merkkejä esitteleviä tauluja. Kävimme myös Karisalmen sillalla, joka Suomen 100 Lintukohteet -kirjassa esitellään hyvänä staijipaikkana.

Pulkkilanharjulta ajoimme Vääksyyn, missä seurasimme muiden ihmettelijöiden kanssa m/s Suomen Neidon kulkua kanavan läpi ja kävimme syömässä paikallisessa pitseriassa. Kotimatkan teimme kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys oli Lammin puhdistamolla, josta oli ilmoitettu jalohaikara. Se nousi kosteikkoaltaalta juuri, kun kävelimme rantaan. Siirryimme altaan ja Ormajärven välisellä penkalla olevalle lintulavalle, joka olikin erinomaisella paikalla. Lavalta näki hyvin sekä kosteikkoaltaalle että Ormajärvelle. Näkemämme lajit olivat tavallisia, mutta niitä oli määrällisesti paljon. Kosteikkoaltaan puolella oli mm. lapasorsia ja punasotkia, Ormajärvellä parikymmentä merimetsoa, kuikkaparvia ja kaksi muuttavaa kaakkuria.

Lammin puhdistamon kosteikkoallas.

Hämeenlinnassa poikkesimme uudestaan Hattelmalanjärvelle. Puikku oli edelleen paikalla, mutta se sukelteli taas hyvin kähmyilevästi. Muistoksi jäi kuitenkin muutaman sekunnin scouppivideo. Klo 22 saavuimme Forssaan, missä teimme vielä yhden pysähdyksen yrittäessämme Markolle viitasirkkalintua elokuun pinnaksi. Huolimatta tyynestä ja lämpimästä illasta, sirinää ei kuulunut. Kauan emme hyttysten keskellä jaksaneet odotella ja koska päiväkin oli venynyt jo melkein 16-tuntiseksi, oli aika suunnata kotiin.

Ekoelis ja Söderskär

Sunnuntaina 14.7. lenkkeilin Prisman kauppakeskuksen ohi. Hiljattain niitetyllä pellolla Prisman vieressä näytti olevan muutama kuovi ja rusakko. Yksi "kuovi" pisti silmääni, joten kaivoin kiikarit repusta. Lintu olikin nuori mustapyrstökuiri. Kävelin kotiin hakemaan kaukoputken ja palasin pyörällä pellolle katsomaan lintua tarkemmin. Havainto oli erityisen mieluisa, koska se oli 200. ekoelikseni. Luku ei ehkä tee vaikutusta, mutta Lounais-Hämeen lajikirjo on vaatimaton. Esimerkiksi tällä hetkellä olemme Tiiran mukaan ainoa lintuyhdistys, jonka alueella on alkuvuonna havaittu alle 200 lajia.

Maanantaina 15.7. tein retken Söderskärin majakalle Porvooseen. Pieni risteilyalus lähti matkaan Helsingin Vuosaaresta ja oli Söderskärillä 1 t 15 minuuttia myöhemmin. Valitsin vähän huonon ajankohdan retkelle, koska lintujen pesintöjen takia liikkuminen saarilla oli sallittua vain hyvin pienellä alueella. Elokuun alusta alueella voi liikkua vapaammin. Lintuhavainnot jäivät siis melko vähäisiksi. Huomio kiinnittyi lähinnä saarten runsaaseen riskiläkantaan. Lintuja oli ilmassa, meressä ja kallioilla. Tiiran mukaan Söderskärin lintuasemalta oli muutamaa päivää aikaisemmin laskettu 340 paikallista riskilää.

Aikaa saareen tutustumiseen oli reilu tunti ja siitä suurimman osan käytin majakassa alueen historiaan perehtyen. Vaikka itsekin joskus haaveilen Muumipappa ja meri -henkisestä irtiotosta karulla majakkasaarella, on pakko hämmästellä entisajan majakanvartijoita ja luotsimiehiä, jotka kelirikon aikana elivät viikkoja eristyksissä saarilla ilman nykyajan mukavuuksia.

Näkymä majakasta. Etualalla majakanvartijoiden talo, toisella saarella luotsitupa. Riippusiltaa ei saa ylittää lintujen pesimäaikana 1.5.-31.7.

Huone majakan sisällä.