Utössä ja muita syyslomaretkiä

Sunnuntaina 16.10. lähdin vuoden toiselle autobongausreissulle. Ensimmäinen oli huhtikuun lopulla, kun kävimme Markon kanssa bongaamassa ruskosotkan Salon Omenojärvellä. Tällä kertaa kohdelaji oli Kotkassa jo useamman päivän viihtynyt pikkumerimetso. Tulkinnan mukaan lintu on joko Suomen ensimmäinen, toinen tai kolmas pikkumerimetso. Suomen ensimmäinen havainto lajista tehtiin Siilinjärvellä heinäkuussa ja toinen lokakuun alussa Espoossa. Vielä ei ole selvyyttä, ovatko kaikki havainnot samasta linnusta. 

Saavuimme paikalle Kyminsuulle yhdentoista aikoihin. Sää oli harmaa ja tihkusateinen. Lintu oli juuri lentänyt vastarannan ruovikkoon, mutta tuli sieltä lähes saman tien esiin istumaan vakiorisulleen. Helppo bongaus. Lintu oli lähellä, mutta näin suttuisella kelillä scouppivideosta tuli mitä tuli. Videolta selviää kuitenkin hyvin pikkumerimetson ja tavallisen merimetson kokoero.

Koska bongaus sujui joutuisasti, meillä oli hyvin aikaa muuhunkin retkeilyyn. Lintutiedotukseen oli juuri tullut tieto Loviisan Pernajassa havaitusta ruskouunilinnusta, joten suuntasimme seuraavaksi sinne. Paikalla Sarvisalon sillan kupeessa oli jo pieni joukko bongareita. Lintu ei ollut hallussa, eikä meillä ollut kovinkaan paljon kärsivällisyyttä jäädä sitä odottelemaan. Sitkeämmät bongarit kuitenkin saivat siitä myöhemmin iltapäivällä havainnon. Jalohaikaran sentään näimme sillalla kävellessämme.

Pikkumerimetsosta ansaitut eliskahvit joimme kahvilassa Porvoossa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, kävimme Porvoon kirkossa ja joen toisella puolella sijaitsevalla Näsinmäen näköalapaikalla. Kulttuuriosuuden jälkeen suuntasimme Ruskiksen luonnonsuojelualueelle. Lintutornille johtavan polun varrella naputteli valkoselkätikkakoiras lahopuuta. Tornista näkyi muutama harmaasorsa. Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo sen verran, että lähdimme sateiselle kotimatkalle.

Maanantaina 17.10. kiersimme aamupäivällä Tammelan Pyhäjärveä. Papinnokasta näin linnun, joka jäi kaivelemaan mieltä. Tumma pienikokoinen lintu, jossa oli hieman myös jotain vaaleaa viiletti vedenpintaa kovalla vauhdilla. Katsoin ensin, että se olisi pääsky. Linnun kääntyessä se näyttikin enemmän kahlaajalta. Sain sen putkeen kaksi kertaa, mutta lintu oli kaukana ja putki tärisi tuulessa. En saanut siitä mitään otetta. Lajimääritykseksi jäi lintu sp. Jotain mielenkiintoista se kuitenkin oli. Ei Pyhäjärvellä tähän aikaan vuodesta pitäisi olla mitään tuon näköistä lintua. Mielenkiintoa lisäsi se, että yöllä oli ollut länsimyrsky, joka oli saattanut heittää järvelle mitä vain.

Perjantaina 21.10. lähdimme melko ex tempore viikonloppumatkalle Utöhön. Laivamatka taittui harvinaisen tyynessä kelissä ja perillä Utössä olimme noin 22.30. Majotuimme hotellin Kalkas-rakennukseen.

Lauantaiaamuna kävimme ensin hotellin aamiaisella ja lähdimme sitten liikkeelle. Menimme totutusti luotsiasemalle, mutta suoraan edestä puhaltava navakka etelätuuli heilutti kevyttä jalustaani niin, että luovutin saman tien. Marko tuli aika pian perässä ja käytimme päivän saarella kiertelyyn. Saunalahdella oli pari paikallista kangaskiurua ja suopöllö näyttäytyi lyhyesti itäniityllä. Peukaloisia rätisi joka puolella. Hautausmaan ja jäteaseman välisessä kanervikossa loikki kettu, joka taitaa olla ensimmäinen näkemäni luonnonvarainen maanisäkäs Utössä. Ahkerasta kiertelystä huolimatta päivän lintuanti jäi laihaksi, mutta mukavahan Utössä silti on aina olla. Illalla saunoimme hotellin rantasaunalla.

Itärannan ruovikossa ruokaili urpiaisia.

Lokakuinen itäniitty Teerikallion päältä kuvattuna.

Sunnuntaina 23.10. olimme ulkona jo ennen auringonnousua. Lintuja oli saaressa nyt enemmän kuin edellisenä päivänä. Varsinkin mustarastaita oli yöllä ilmestynyt valtavasti. Tuuli oli luoteesta, minkä takia luotsiaseman suojassa oli mukavampi staijata kuin edellisenä päivänä. Merellä liikkui pilkkasiipiä, alleja, mustalintuja ja muutama riskilä. Kaksi sepelhanhea kierteli hetken saaren päällä. Kaukana luodoilla oli merisirrejä ja iso läjä hylkeitä. Pulmusesta sain retken ainoan uuden utö-pinnan. Kävimme välillä aamiaisella ja ehdimme katsella merelle vielä jonkin aikaa ennen kuin piti pakata ja siirtyä yhteysalukselle. Merimatka taittui pääasiassa kannella. Jossain Nauvon kohdalla ajellessamme Lintutiedotukseen kilahti ilmoitus tulipäähippiäisestä Utössä. Olisi ollut mukava utö-pinna…

Turun lintutieteellisen yhdistyksen (TLY) retki sattui samalle viikonlopulle, joten saaressa riitti väkeä. Kuvassa TLY:n retkeläisiä Itärannassa.

Tuli kerrankin otettua paluumatkalla kuva myös Nötön saaren satamasta.

Vuosi pikakelauksella

Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään vuosi, koska mainittavaa kerrottavaa ei ole ollut. Koronan takia elämä on pyörinyt omalla lähialueella. Ekoeliksiä on vuoden aikana tullut viisi, mm. mustatiira Forssan Loimalammilta ja vesipääsky ensin Jokioisten Lintupajusta ja toinen vielä Forssan Loimalammilta muutaman kilometrin päästä kotoa. Näistä kummastakin tuli myös uusi LHLH-pinna ja tietysti myös Forssa-pinna.

Pitempiä bongausreissuja vuoteen mahtuu kaksi, eikä niistä kumpaakaan ole tehty vain bongauksen takia. Lauantaina toukokuun 22. lähdimme Markon kanssa yhden yön reissulle Poriin käyttämään saamani hotellilahjakortti, joka oli viimeistä viikonloppua voimassa. Yyterissä oli satoja kahlaajia, mistä sisämaan harrastajalle riittää aina ihmeteltävää. Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus käydä uudestaan Yyterissä, mutta hetken mielijohteesta lähdimmekin Alavudelle bongaamaan kaspiantylliä. Lintu oli nähtävissä, mutta armottomassa väreilyssä. Osa porukasta onnitteli iloisena toisiaan onnistuneesta bongauksesta, mutta itse näin putkessa lähinnä vaalean linnunmuotoisen täplän. Ihmettelin, miten siitä olisi laji pitänyt määrittää. Hämmennystä lisäsi vielä se, että lintu vaikutti mielestäni liian isolta tylliksi. Kun myöhemmin illalla tuli viesti, että lintu olisikin ehkä amerikankurmitsa eikä kaspiantylli, en ollut yhtään hämmästynyt. Minulla ei ole tietoa, onko linnusta olemassa niin hyviä dokumentteja, että laji saataisiin joskus varmistettua.

Kesällä innostuin vuosien tauon jälkeen sudenkorennoista ja niiden kuvaaminen ja määrittäminen toi mukavaa puuhaa hiljaisen lintukauteen.

Työni takia olen joutunut olemaan koronan suhteen hyvinkin tarkka, enkä sen vuoksi ole uskaltanut matkustella edes kotimaassa. Syysloman alettua lähdimme Markon kanssa ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle kahteen vuoteen. Tarkoitus oli kierrellä lähinnä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantaina 16.10. saavuimme niin sateiseen Kokkolaan, että ainoa vaihtoehto oli viettää loppupäivä hotellissa. Sunnuntaina kävimme Harrbådanin niemessä Kokkolan keskustan tuntumassa ja Ohtakarin saaressa Lohtajalla, mutta kovan tuulen takia lintuhavainnot jäivät merellä lentäviin, tuulen riepottelemiin mustalintuihin ja alleihin. Suurimman elämyksen saimme merellä pauhaavista suurista laineista, joita kuvailimme. Kuvissa laineet näyttävät kuitenkin varsin laimeilta.

Ohtakarin tyrskyjä.

Ohtakarin saaren kalastajakylä. Saareen pääsee pengertietä pitkin.

Kalajoen Letolla ankara tuuli jatkui, nyt höystettynä vaakatason sateella. Mukavin havainto oli kymmenkunta peltopyytä ensin hiekkarannalla ja myöhemmin metsässä. Olen tottunut näkemään peltopyitä hyvin toisenlaisessa ympäristössä Lounais-Hämeen pelloilla. Matkalla Ouluun kävimme merenrannalla vielä Siikajoen Säärenperällä, missä Tiira-bongasimme talvipukuisen mustakurkku-uikun.

Yövyimme Oulussa ja ensimmäisenä aamulla lähdimme katsomaan vajaan viikon Ruskon teollisuusalueella oleskellutta arotaskua. Saavuimme paikalle 8.35 ja lintu näyttäytyi kivikasan päällä 8.50. Bongaus oli siis helppo ja tuuriakin oli matkassa, sillä lintu oli näytillä vain viitisen minuuttia lentäen sitten jonnekin näkymättömiin. Häirintää välttääkseni otin linnusta kaukaa muutaman huonon dokumenttikuvan (pikkukuvassa). Arotaskusta sain tämän vuoden ainoan eliksen.

Koska bongaus sujui vauhdikkaasti, ehdimme kymmeneltä Hailuotoon lähtevään lauttaan. Lautta oli yllättävän pieni. Vaikka olimme hyvissä ajoin paikalla, olimme viimeisessä rivissä. Matka kesti 25 minuuttia. Saarella ensimmäinen pysähdys oli Itänenässä, missä kävelimme pitkään rannalla. Rannan kivikosta löytyi vastaan tulleen paikallisen harrastajan vinkistä kolme merisirriä ja suosirri. Puissa oli paljon pyrstötiaisia ja mereltä saapui lisää. Loppupäivän kiertelimme ympäri Hailuotoa kovassa tuulessa tekemättä merkittävämpiä lintuhavaintoja. Sain kuitenkin "majakkaeliksen" Marjaniemen majakasta, vaikka se ei nyt auki ollutkaan.

Hailuodon pohjoisrantaa Keskiniemen kohdalta.

Tiistai oli matkan ainoa kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli tyyntynyt. Otimme suunnan koilliseen ja ensimmäisen pysähdyksen teimme Kiimingin Koitelinkoskella, joka osoittautui käymisen arvoiseksi paikaksi. Alue muodostui saarista ja niiden välissä pauhaavista lähes luonnontilaisista koskista. Liikkuminen aluella oli helppoa. Taivalkoskella vietimme aikaa Pahkakurun rotkon metsässä toiveenamme nähdä kuukkeleita. Niitä ei näkynyt, mutta metsän ruokintapaikalla kuvasin jonkin aikaa hömö- ja töyhtötiaisia. Pyyt viheltelivät aktiivisesti ja pari paikallista lintuharrastajaakin metsästä löytyi.

Pahkakurun metsässä Taivalkoskella.

Seuraavat pari yötä vietimme Syötteellä uudehkossa Kide-hotellissa. Keskiviikkona patikoimme retkeilyreiteillä ja torstaina lähdimme vuorokauden jatkuneen lumisateen johdosta varsin talvisista oloista kohti etelää. Onneksi autossa oli kitkarenkaat. Osa lomalaisista oli liikkeellä kesärenkailla, mikä aiheutti ongelmia varsinkin Iso-Syötteen päällä sijaitsevassa hotellissa majoittuneille matkaajille.  Poikkesimme matkalla Puolangan Hepokönkään putouksella, missä näimme koskikaran ja Maaningan Korkeakoskella, jota ympäröivä maagisen oloinen naavainen metsä teki meihin vaikutuksen. Yövyimme Kuopiossa, mutta loputtoman sateen takia luontokohteet oli jätettävä väliin ja ajettava suoraan kotiin. Matkalla näimme mm. viiru- ja lehtopöllön, tosin metalliverkon takana Heinolan lintutarhalla ;)

Syksyn bongailuja

Syksy, niin kuin koko vuosi, on kulunut oman yhdistyksen aluetta kierrellessä. Pyöräily on tuottanut tulostakin. Olen saanut muutaman uuden LHLH-pinnan ja ekoeliksen, kuten taigauunilinnun ja kuningaskalastajan.

Pitempiä bongausreissuja on tullut tehtyä vain kaksi. Syyskuun 21. päivä kävimme töiden jälkeen Laitilassa hakemassa elikseksi tundraviklan. Lintu oli sipulipellossa hyvin nähtävissä, kunhan sen ensin löysi. Seurana sillä oli tundrakurmitsa ja nuoria suokukkoja, jotka olivat isompaa kokoa lukuun ottamatta melko samannäköisiä tundraviklan kanssa. 

Lokakuun 24. päivä Hangon maankaatopaikalta löytyi mustakurkkurautiainen. Yhden lajin takia Hankoon asti ajaminen ei tuntunut järkevältä, mutta kun seuraavana päivänä samasta paikasta löytyi myös mustapäätasku, olin jo valmis lähtemään.

Hangon maankaatopaikka

 

Mustakurkkurautiainen liikkui isolla maakasalla rikkaruohoston seassa muutaman neliön alueella. Linnun pakoetäisyys oli niin pieni, että minäkin innostuin kuvaamaan sitä. Vaikka oltiin ulkona, yritin pitää jonkinlaista turvaväliä toisiin kuvaajiin. Kun itse menin metriä kauemmaksi, syntyneeseen väliin tuppasi joku toinen.  Muutenkin kuvaajaporukka oli taas vähän turhan lähellä lintua, vaikka tämä laji ei onneksi tuntunut ihmisistä juuri välittävän. Turhauduin tilanteeseen ja jätin kuvaamisyritykset.

Jonkilaisen dokkarikuvan ehdin linnusta saada. Mustakurkkurautiainen on kyllä yllättävän samannäköinen taigarautiaisen kanssa. Alla olevassa kuvassa Hangon lintua voi verrata taigarautiaiseen, jonka olen kuvannut neljä vuotta sitten Helsingin Viikissä.

Mustapäätasku näkyi saman ison kasan toiselta reunalta. Se lenteli rikkaruohostossa ja laskeutui aina välillä metrin parin korkeudella oleviin kasveihin. Scouppasin siitä muutaman videonpätkän.

 

Rarien lisäksi Hangon maankaatopaikalla oli kymmeniä kangaskiuruja. Tälläisiä määriä en koskaan ennen ole nähnytkään. Toisena erikoisuutena olivat pitkin multakasoja kasvaneet tomaatit. Onkohan joku uskaltanut maistaa?

 

Kotiin lähdimme Someron kautta. Poikkesimme matkalla Kiikalan Hyyppäränharjun Kultalähteellä, jossa olen joskus vuosia sitten kerran käynyt. Someron Halkjärvellä oli useampi sata isokoskeloa, mutta muuta mainitsemisen arvoista ei löytynyt.

Ekaekaa 2020

Uudenvuodenpäivänä lähdin Markon seuraksi Turun suuntaan ekaekaa-linturetkelle, vaikka itse en näitä pinnoja kerääkään.

Starttasimme jo pimeällä, joten matkalta ei havaintoja tullut. Vuoden ensimmäisen lintuhavainnon teimme hieman yhdeksän jälkeen. Kerrankin se oli jotain muuta kuin kotipihan pulu tai harakka. Uuden vuosikymmenen havaintotilin avasi hiiripöllö, joka istui lyhtytolpan päällä Turun Räntämäessä.

Ensimmäinen kohde oli Kuurnanpään uimaranta Maskussa, missä olimme auringonnousun aikoihin. Viivyimme paikalla noin tunnin ja näimme ruovikossa mm. pajusirkun ja neljän viiksitimalin parven. Sulassa vedessä uiskenteli runsaasti isokoskeloita, joiden saalistamia kaloja lokit kyttäsivät. Kyhmyjoutsenperhe ruokaili rauhallisesti ihan laiturin lähellä. Aamu siis alkoi hienosti, mutta tästä eteenpäin mikään ei mennyt niin kuin piti.

Aurinko nousee Kuurnanpään uimarannalla. Laajassa ruovikossa viihtyi viiksitimaleja ja pajusirkkuja.

Maskusta suuntasimme kohti Raision mäntysirkkupaikkaa jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Olimme edellisellä viikolla paikalla, kun lintu ”löydettiin”. Oikeastihan se oli löytynyt jo aikaisemmin, mutta sitä oli pidetty lapinsirkkuna. Lintu oli ensimmäisellä kerralla keltasirkkujen kanssa hyvin näkyvillä ja odotin sen nytkin löytyvän melko helposti, varsinkin kun se oli aamulla havaittu. Saavuimme paikalle noin 11.30 monikymmenpäisen bongarijoukon jatkeeksi. Lintu ei saapuessamme ollut kenelläkään hallussa, eikä se ollut kolmen tunnin odottamisenkaan jälkeen. Puoli kolmen aikoihin suurin osa porukasta me mukaan lukien luovutti. Koko iltapäivä meni siis hukkaan ja muut suunnitellut paikat jäivät kiertämättä.

Parhaimmillaan noin 80 bongaria odotti toiveikkaana mäntysirkun näyttäytymistä Raision Tahvion riistapellolla.

Kotiin lähdimme Paimion kautta. Siellä on oleillut kurki koko talven ja valoisaa oli vielä sen verran, että sen hyvällä tuurilla olisi voinut nähdä. Tuuria ei kuitenkaan tässäkään kohteessa ollut ja kurkipinnakin jäi Markolta saamatta. Viiden aikoihin olimme taas kotona ja ainakin toisella meistä oli mieli vähän maassa.

Lehmähaikara

pe 25.10.
Iltapäivällä kilahti Lintutiedotukseen hälytys lehmähaikarasta Janakkalan Tervakoskella. Isot tai muuten näyttävät linnut kiinnostavat aina, joten sinnehän oli mentävä.

Tervakoskelle oli alle tunnin ajomatka. Olimme paikalla noin 15.30 ja lintu oli heti nähtävissä. Se liikkui aktiivisesti pitkässä heinikossa ruokaa etsien ja antoi välillä pari lentonäytöstäkin. Muutaman kerran se laskeutui puuhun. Lintu oli koko ajan hyvin esillä, mutta kuitenkin sellaisessa paikassa, että kukaan ei päässyt häiritsemään sitä. Paikalla oli luonnollisesti kymmeniä bongareita ja paikalliset pysähtelivät hämmästyneenä kyselemään, mitä porukka oikein katselee.

Scouppasin linnusta videoita, mutta jossain vaiheessa alkoi sataa ja laitoin kännykän taskuun. Ja tietysti juuri silloin haikara nappasi ojasta valtavan vesimyyrän ja hotkaisi sen muutamassa sekunnissa! Ehdin kuvata vain viimeiset nielaisut.

Kaakkois-Suomen kierros

to 17.10.
Lähdimme puolilta päivin pienelle syyslomareissulle ilman tarkkaa suunnitelmaa. Ensimmäinen kohde oli kummallekin uusi kansallispuisto Sipoonkorpi. Jätimme auton Vantaan puolelle Tasakallion parkkipaikalle ja valitsimme merkityistä reiteistä Kalkinpolttajanpolun. Reitille tuli matkaa noin 7 km. Marko piti kierroksesta, mutta itselleni siitä jäi huono maku. Reitin ensimmäinen puolikas kiersi haastavassa kalliomaastossa ylös alas. Kalliot ja puunjuuret olivat märkiä ja polut mutaisia. Maisemat jäivät näkemättä, koska jouduin katsomaan koko ajan maahan liukastumisen välttämiseksi. Kuivalla säällä kokemus olisi luultavasti ollut parempi.

Seuraava kohde oli Kantarellikivi Loviisan Liljendalissa. Löysin tämän kohteen muutamaa päivää aikaisemmin Risto Louneman Opas Suomen luonnon ihmeisiin -kirjasta ja tuli heti hinku nähdä se. Jätimme auton metsäautotien kääntöpaikalle ja kivi löytyi melko helposti muutaman sadan metrin päästä metsästä. Kyseessä on raukki, joka on syntynyt rapautumisen tuloksena. Autolle palattuamme varasimme netissä hotellin ja siirryimme Loviisan keskustaan. Hotelli oli Place to Sleep -ketjun hotelli ja se osoittautui siistiksi ja rauhalliseksi.

Kantarellikivi

pe 18.10.
Aamupäivällä tutustuimme ensin 1700-luvulla rakennettuun Loviisan linnoitukseen ja sitten poikkesimme Strömforsin ruukkialueelle, jossa toimi rautaruukki usean sadan vuoden ajan. Nykyisinkin alueella on monenlaista toimintaa, mutta tähän aikaan vuodesta oli tietysti hiljaista. Ruukkialuetta mainostettiin kuvauksellisena ja sitä se toki olisi ollutkin, ellei päivä olisi ollut niin synkkä. Ei satanut, mutta taivas oli paksussa pilvessä. Itse asiassa kaikista reissun kuvista tuli aikamoista mössöä vähäisen valon vuoksi, vaikka yleensä kännykkä on yllättävän hyvä hämärässäkin.

Strömforsin ruukkialuetta

Seuraava kohde valikoitui Tiirasta: haminalainen ruokintapaikka, jossa vieraili useita pähkinänakkeleita. Ruokintapaikka oli vähän piilossa, mutta löytyi nakkeleiden mekastuksen avulla. Kotona nakkeli on sen verran harvinainen, että oli elämys katsella ja kuunnella montaa nakkelia samaan aikaan. Ruokinalla kävi sekä asiatica- että europaea-alalajien yksilöitä. Kuvaamiseen olisi ollut myös hieno mahdollisuus, mutta pimeän päivän takian tarkat kuvat vilkkaasta linnusta olivat ihan mahdottomia.

Pähkinänakkeli haki ruokintapöntöstä auringonkukansiemenen.

Haminan Lupinlahden lintutornissa oli tähän aikaan hiljaista. Vedessä uiskenteli jonkin verran vesilintuja: tukka- ja lapasotkia, nokikanoja, haapanoita ja sinisorsia. Haminan keskustassa kävimme kahvilla ja tutustuimme keskustaan kävellen. Otimme huoneen Spahotel Haminasta ja kävimme pikaisesti viemässä laukut sisään. Lähdimme vielä ennen pimeän tuloa Kirkkojärven lintutornille, missä ei lintuja juuri näkynyt. Illalla oli tarkoitus käydä huonehintaan kuuluvassa ”Spassa”, mutta se osoittautuikin kaupungin yleiseksi uimahalliksi, eikä enää kiinnostanutkaan.


la 19.10.
Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme Kuninkaantietä pitkin kohti itärajaa. Ensimmäinen pikku pysähdys tehtiin Pistoolikivellä. Suuri siirtolohkare on aivan tien reunassa ja tarinoiden mukaan maantierosvot vaanivat sen takana tiellä kulkevia matkaajia.

Pistoolikivi vanhan Viipurintien varressa. Huomaa kiven takaa kurkkiva "rosvo".

Matka jatkui Virolahden ja Vaalimaan kautta. Seuraava isompi pysähdys oli Lappeenrannan puolella Ylämaalla. Opas Suomen luonnon ihmeisiin -kirjassa Kantarellikiven kanssa samalla aukeamalla esitellään Hitonpesäksi nimetty luola ja sehän oli nähtävä. Luola olikin näkemisen arvoinen, sillä se oli ihan oikea luola. Yleensähän suomalaiset ”luolat” ovat lähinnä lohkareiden väliin jääviä tiloja. Hitonpesä on syntynyt rapautumalla eli moroutumalla rapakivikallioon.

Hitonpesän toinen kulkuaukko luolan sisältä kuvattuna.

Reitti kulki itärajaa noudatellen Konnunsuon lintutornille. Pelloilla oli muutama tuhat valkoposkihanhea, tundrahanhia ja joutsenia, joista ainakin muutama näytti olevan pikkujoutsen. Vapo-parvi nousi usein levottomana lentoon petojen hätyyttämänä. Paikalla pyöri kolme merikotkaa ja kanahaukka.

Konnunsuon lintutorni. Valkoposkihanhiparvi on noussut ilmaan pedon hätyyttämänä.

Imatralla kävimme Immalanjärvellä Raution uimarannalla. Järvellä oli edellisenä päivänä nähty tuhansia alleja, mutta nyt niitä oli vain muutama. Valoisa aika alkoi taas loppua ja varasimme yöksi huoneen Imatran valtionhotellista.


su 20.10.
Söimme hotellilla runsaan aamiaisen ja kiertelimme sen jälkeen Imatrankosken ympäristössä georeitin kohteita (mm. hiidenkirnuja) tutkien. Aika hurahti yllättävän nopeasti ja jätimme alunperin suunnitellun Immalanjärven aamutarkistuksen väliin. Suuntasimme sen sijaan auton kohti Kouvolaa ja Mustilan arboretumia. Arboretum oli yllättävän metsäinen verrattuna niihin puupuistoihin, joissa aikaisemmin olen vieraillut. Puistossa kierteli paljon käpylintuja ja joukossa tööttäili useampi kirjosiipikäpylintu. Näimme 3 n-pukuista ja yhden punaisen koiraan, mutta luultavasti kirjosiipiä oli enemmänkin.

Matka jatkui Elimäen Mettälään, josta saimme helposti bongattua myöhäisen punajalkahaukan. Tämän jälkeen suuntasimme jo kotiin päin, jotta ehtisimme sinne vielä valoisan aikaan.

Suippopyrstösirri

la 24.8.

Kävimme bussilla Helsingissä Lintumessuilla, joilla kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Kuuntelimme Saurolan viirupöllöesityksen ja kiertelimme kojuilla vertailemassa optiikkaa. Testailujen jälkeen Marko osti itselleen uudet kiikarit.

su 25.8.

Aamulla kummankin puhelin kilahti samaan aikaan. Se on merkki kovasta rarista, koska itselläni tulee lintutiedotuksen hälytys vain suurharvinaisuuksista. Suomen kolmas suippopyrstösirri Porissa. Hälytys tuli loistavaan aikaan: sunnuntai, kaunis ilma, eikä mitään erityistä tekemistä mietittynä. Niinpä lähdimme kerrankin reippaasti liikkeelle ja olimme Yyterin luontotornien parkkipaikalla 11.30.

Pitkoksilla tuli tuttuja vastaan. Lintu oli kuulemma paikallaan. Sannannokan torniin päästyämme meille selvisi kuitenkin, että lintu ei ollutkaan enää hallinnassa. Varpushaukka oli pelästyttänyt kahlaajat lentoon, eikä kukaan ollut nähnyt, mihin suippopyrstö oli lähtenyt.

Odotimme tornissa puolitoista tuntia. Lietteellä oli mm. suosirrejä ja isosirrejä, mutta toivottua lintua ei näkynyt. Puoli kahdelta tuli säpinää porukkaan, kun saimme tiedon, että lintu on hallinnassa kauempana lietteellä seisovilla ihmisillä. Väki siirtyi Sannannokan tornista seuraavaan, Isosanta 1 -torniin. Siellä selvisi aika nopeasti, että lintu on kasvillisuuden takana, eikä näy torniin. Niinpä kaikki siirtyivät vetistä polkua pitkin riviin lietteelle. Ohjeiden mukaan linnun piti nyt olla edessämme. Osalla bongareista hermot olivat niin kireällä, että kirosanat lentelivät, kun lintua ei kahdessa sekunnissa löytynyt. Kun porukka malttoi hetken käydä edessä olevia lintuja läpi, niin löytyihän se suippopyrstösirrikin sieltä tyllien ja suosirrien joukosta. Lintu oli pahasti vastavalossa, mutta tuntomerkit sai silti näkyviin. En kuitenkaan vaivautunut scouppaamaan. Aikamme lintua tarkkailtuamme suuntasimme eliskahveille.

Kolmisenkymmentä bongaria lietteellä.

Tammitikka Raadin hautausmaalla

Olin heinäkuun ensimmäisellä viikolla kaupunkilomalla Viron Tartossa. Kyseessä ei ollut lintumatka, mutta tammitikka oli kuitenkin lähtiessä mielessä. Tiesin niitä olevan Tartossa useammassa paikassa.

Poikkesin jo ensimmäisenä päivänä hyvänä tammitikkapaikkana pidetylle Raadin hautausmaalle. En ehtinyt olla hautausmalla kuin muutaman minuutin, kun näin tikkalinnun. Menin lähemmäksi ja löysin puista kolme tikkaa. Minulla ei ollut kiikaria mukana, koska en hotellilta lähtiessäni ollut suunnitellut meneväni vielä hautausmaalle. Jouduin siis katsomaan tikkoja paljaalla silmällä. Parhaiten näkemäni tikka oli kyllä tammitikka, mutta halusin nähdä linnun paremmin, joten palasin seuraavana aamuna kiikareiden kanssa. Nyt jouduin etsimään tikkoja pitemmän aikaa, mutta lopulta löysin tammitikan hautausmaan länsiosasta. Sain katsella sitä rauhassa kiikareilla ja lähelle tuli sopivasti kaksi nuorta käpytikkaa vertailukohteeksi. Kuvat jäivät ottamatta, koska mukana ei ollut kännykkää kummempaa kameraa.

Raadin hautausmaa on käymisen arvoinen lintupaikka. Sinne on Tarton keskustasta muutaman kilometrin matka. Suomalaisille hautausmaille tyypilliset nurmikot puuttuvat, joten kasvillisuus on maan tasolla tiheää. Eri-ikäisiä ja -lajisia puita on paljon. Havaitsin mm. idänuunilintuja, pähkinänakkeleita ja hautakynttilöiden steariinia ahmivia mustavariksia. Lintuja oli nyt heinäkuun aamunakin hyvin äänessä ja voin vain kuvitella touko-kesäkuun aamun äänimaailman.

Hautausmaa on suuri, joten tammitikka ei välttämättä ihan heti löydy. Oman kokemukseni perusteella sen voi löytää mistä tahansa hautausmaalta. Ensimmäisenä päivänä näin tikan alueen itäosassa Tarton yliopiston hautausmaalla ja toisena päivänä vastakkaisella reunalla Peetrin hautausmaan ja sotilashautausmaan rajamailla (kartta alla).

Raadin hautausmaa - Raadi kalmistu

Kiljuhanhi

su 11.11.

Kävimme katsomassa Sauvossa renkaatonta kiljuhanhea. Hanhi oli hyvin näkyvillä pellolla joutsenparvessa, missä se liikkui yhdessä tundrahanhen kanssa. Samalla reissulla poikkesimme myös Turussa Katariinanlaakson ja Åvikin lintuja ihmettelemässä. Alla olevassa videossa tundrahanhi on vasemmalla ja kiljuhanhi oikealla.

Syysretkeilyä

ke 17.10.

Kävin bussilla Turussa asioilla. Samalla reissulla poikkesin tutustumaan Katariinanlaakson luonnonsuojelualueeseen. Ajatuksenani oli päästä kuvaamaan siellä jo pitempään viihtynyttä pähkinänakkelia. Nakkelipaikka löytyi helposti, mutta lintua ei näkynyt. Ruokintapaikalla riitti kyllä muuten säpinää. Sää oli kuitenkin pilvinen ja paikka pimeä, joten tyydyin kuvaamaan oravien ja tiaisten syömätouhuja kännykällä.

Jossain vaiheessa pähkinänakkeli yllättäen ilmestyi äännellen takaani. Sen jälkeen se kävikin jatkuvasti ruokintakivellä ja otti pähkinöitä myös suoraan kädeltä. Aurinkokin alkoi lopulta paistamaan, mutta vikkelää lintua oli silti vaikea kuvata, koska se vaihteli ruokapistettä jatkuvasti. Oli kuitenkin mukava kokemus päästä ruokkimaan nakkelia ja oravia kädestä. Alla käsivaralta kuvaamani kännykkävideo:

to 18.10.

Kävin Helsingissä. Reissu ei ollut lintureissu, mutta koska reitin varrella oli viitatiaispaikka, niin pakkohan siellä oli käydä. Jäin metrosta Herttoniemen asemalla ja paikka löytyi lyhyen kävelymatkan päästä. Jouduin odottelemaan puolisen tuntia ennen kuin viitatiainen saapui. Lintu äänteli onneksi aktiivisesti, joten se oli helppo huomata ja tunnistaa. Paikalla oli lisäkseni neljä lintuihmistä ja kaikki saivat linnusta havainnon.


la 20.10.

Lähiretkeilimme LHLH:n alueen pohjoisosissa, lähinnä Urjalassa. Aluksi kävimme katsomassa, oliko Kokonjärven morsiosorsa vielä paikalla. Sorsaa ei löytynyt, mutta Kokonjärven uimarannan lähellä suuren kuusen latvassa istunut varpuspöllö ilahdutti syyshuudollaan.

Rutajärvellä ui nuori kaakkuri ja useita silkkiuikkuja. Kortejärven tornista näkyi paljon mm. haapanoita, mutta mukavimmat havainnot saimme järven pohjoispäästä. Olimme juuri kiikaroimassa neljää merikotkaa, kun ruovikosta kuului toivottu ääni: viikstimali. Ääni liikkui ruovikon yllä, mutta näköhavaintoa emme silti saaneet. Minulle mukava uusi LHLH-pinna.

Humppilan Myllynkulmalla näimme syksyn ensimmäisen koskikaran. Poikkesimme vielä Kiipunjärvellä, joka ei tarjonnut linnun lintua.


su 21.10.

Lähiretkeily jatkui, nyt yhdistyksen alueen eteläosissa. Tammelan Pyhäjärvellä oli melko hiljaista. Papinnokasta näkyi valkoposkihanhiparvi ja muutama uivelo, Patasaaresta alleja, koskeloita ja harmaahaikara.

Someron Oinasjärvellä oli noin 300 kanadanhanhea. Mikäköhän niitä vetää juuri tälle järvelle? Järven yli lentänyt merikotka aiheutti hanhissa pientä hermostumista, mutta ei paniikkia.

Lepänsangan pelloilla oli isohko vapoparvi ja viitisenkymmentä töyhtöhyyppää. Halkjärvellä oli hiljaista, samoin Painiojärvellä.

Matkalla Somerolle poikkesimme Letkun koulun pihassa etsimässä kuppikiveä. Varsinainen kivi jäi löytymättä, mutta pihassa oli myös erikoisesti haljennut "kuppikallio". Kallion kuppien alkuperästä ja aitoudesta ei ole varmuutta.

Mandariinisorsa

Lauantaina 29.9. kävin bussilla katsomassa Karkkilan lintutarjontaa. Karjaanjokisuulla oli jo kaksi viikkoa viihtynyt mandariinisorsa. Lintu löytyi sinisorsien joukosta muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen. Lintu oli vaihtopukuinen koiras, jonka ruskeiden höyhenten alta pilkotti juhlapuku.

Pakkasyön jälkeinen kylmä aamu sai Karjaanjoen höyryämään.

Karjaanjoella oli muutakin mukavaa tarjottavaa. Virtavästäräkki löytyi ensimmäisen kerran sadan metrin päästä mandariinipaikasta. Ehdin nähdä siitä vain vilahduksen. Toisen vilahduksen näin vähän matkan päässä olevalta padolta. Mahdollisuuksia kuvaamiseen ei siis ollut. Paikallisen lintuharrastajan avustuksella löysin padon alapuolelta myös koskikaran.

Pohjanmaalla

pe 8.6.

Saavuimme Oulun seudulle illalla ja ajoimme suoraan Yli-Iihin. Jo viikon paikalla oleillut sininärhi löytyi nopeasti. Se istui vuoroin sähkölangalla, vuoroin koivussa ja saalisteli aktiivisesti jotain ojan pohjalta. Paikalla oli pari muutakin autokuntaa ja paikallisella isännällä riitti ihmettelemistä etelän bongareiden touhuissa.

Scoping-kuvaa sininärhestä (videolla ei ole ääntä):

la 9.6.

Yön vietimme Iin sillat -campingin mökissä. Aamulla suuntasimme ensimmäiseksi Liminganlahdelle Virkkulan torniin, josta näimme tietysti useita mustapyrstökuireja ja muita kahlaajia. Limingalta matka jatkui Kalajoen Vihaspauhaan, missä havaitsimme mm. pikkutiiroja, merikihuja ja karikukkoja. Kävimme myös hiekkasärkillä, joiden lampareissa näkyi lapinsirrejä ja tyllejä. Illaksi siirryimme Evijärvelle, missä meillä oli majoitus sikäläisen campingin mökissä. Evijärven lintutornista seurasimme mustatiiroja, joita näkyi kolmekin kerralla. Tornin edustalla uiskenteli myös pari kaakkuria ja suolla hautoi sääksi pesässään.

Mustatiiramaisemaa Evijärven tornista

su 10.6.

Sunnuntain ensimmäinen kohde oli Merenkurkun saaristo Mustasaaressa. Tällä kertaa käynnin aiheena eivät olleet linnut vaan halusin nähdä maankohoamisrannikkoa. De Geer -moreenit näkyivätkin hyvin Svedjehamnin yli 20 metriä korkeasta tornista.

 Merenkurkun maankohoamisrannikkoa - Unescon maailmanperintökohde

Kotimatkalla poikkesimme Kriistinankaupungin Hamnfjärdenissä bongaamassa avosetin. Lintu oli hyvin nähtävissä tornin edustan lietteillä. Matalalla sisälahdella oli muutenkin paljon lintuja, mm. jo syysmuutolla olevia mustavikloja ja yksinäinen vesipääsky.

Scoping-kuvaa avosetistä:

Merikarvian Lankoskella pysähdyimme syömään ja samalla kävimme katsomassa tietysti virtavästäräkkiä, joka oli taas helposti nähtävissä koskella.

Parikkalassa

la 2.6.

Saavuimme Parikkalaan illansuussa ja majoituimme hotelli Laatokan Porttiin. Ensimmäinen tutustumiskohde oli Parikkalan patsaspuisto. Ihmeteltyämme yli 500 betonipatsasta kävimme syömässä ja pikaisesti Siikalahden patotiellä.

Patsaspuiston joogaajat

Auringonlaskun jälkeen suuntasimme tunnetulle heinäkurppien soidinpaikalle aivan rajavyöhykkeen tuntumaan. Ilta oli lämmin ja tyyni. Kuovit ja ruisrääkät pitivät mekkalaa, mutta heinäkurpat eivät harmiksemme soidintaneet. Muutaman kerran olin kuulevinani heikosti soidinääntä, mutta havainto jäi epävarmaksi. Illan aikana kävimme tarkistamassa myös paikan, jossa edellisenä yönä oli laulanut pikkukultarinta, mutta siitä ei nyt ollut merkkiäkään. Siikalahdella oli äänessä tavanomaisia yölaulajia. Illan ja yön parhaaksi anniksi jäi läheltä pyyhkäissyt kehrääjä ja kuhankeittäjän laulu, joka minulta tosin jäi kuulematta. Takaisin hotellilla olimme yöllä kahden aikoihin.

Siikalahtea illalla

su 3.6.

Hotelliaamiaisen jälkeen kävimme Siikalahden torneissa ja opastuskeskuksessa. Sieltä matka jatkui kohti vaikuttavia Mykkiin kiviä, jotka ovat Pohjoismaiden suurin siirtolohkareryhmä. Järkäleiden välissä on luolia, joissa on kertoman mukaan piiloteltu venäläisiltä isonvihan aikana.

Kävimme päivän aikana muutamalla Parikkalan lintupaikalla, mutta mitään ihmeempiä ei löytynyt. Illalla lepäilimme hotellilla ja yöllä suuntasimme taas heinäkurppapaikalle. Soidinta ei tänäkään yönä kuulunut ja Siikalahdellakin olivat äänessä lähinnä hyttyset, joten reissun lintuanti jäi vaatimattomaksi.



ma 4.6.

Aamupäivällä otimme suunnan kotia kohti. Ruokolahdella poikkesimme Edefeltin jalanjäljissä kirkonmäellä ja Suomen ehkä erikoisimmalla siirtolohkareella, Kummakivellä. Puumalan kahvitauolla saimme päähämme lähteä vielä Ristiinaan katsomaan Astuvansalmen kalliomaalauksia. Kotimatkalla teimme vain yhden lintupysähdyksen tuulisella Riihimäen Sammalistonsuolla.

Kummakivi

Astuvansalmen kalliomaalauksia

Kahden eliksen päivä

la 26.5.

Aamulla kävin pyörällä Tammelassa Saaren Kansanpuistossa hakemassa ekopinnoja vanhan metsän lajeista. Idänuunilintua en saanut, mutta kahdella pikkusieppokoiraalla oli polun varrella kilpalaulantaa.

Iltapäivällä lähdimme kohti länsirannikkoa pääkohteena Kristiinankaupungin kyläpöllönen. Kun olimme päässeet Harjavaltaan asti, puhelimeen kilahti tieto Puurijärvellä nähdystä kahdesta valkosiipitiirasta. Olimme vain 40 km päässä havaintopaikasta, joten käänsimme auton kohti Kokemäkeä. Linnut löytyivät nopeasti Kärjenkallion lintutornista ja sain suunnittelemattoman eliksen. Eliskahvit joimme Ulvilan Leineperissä ja tutustuimme samalla kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ruukkikylään.

Matka jatkui Merikarvialle, mistä meillä oli majoitus varattuna. Lankoskella pysähdyimme bongaamaan koskella viihtyvän virtavästäräkin. Purimme tavarat Mericampingin mökkiin, kävimme keskustassa syömässä ja odottelimme iltaa. Kymmenen aikaan lähdimme kohti Kristiinankaupunkia. Matkalla poikkesimme nopeasti Siipyyn tornissa ja pääkallopaikalle Siipyyn kylälle saavuimme yhdentoista aikaan.

Olin turhautunut jo vartin odottelun jälkeen. Hyttysiä oli paljon ja seisoskellessa tuli nopeasti kylmä. Onneksi kyläpöllönen aloitti konserttinsa aikaisin. Ensimmäiset vihellykset lintu päästi 23.48 ja sai siten kolmikymmenpäisen yleisönsä valpastumaan. Sen jälkeen se oli hetken hiljaa ja aloitti aktiivisemman ääntelyn hieman puolenyön jälkeen. Jossain vaiheessa lintu vaihtoi tien toiselle puolelle ja lensi lähes ylitseni. Harmillisesti en tajunnut ohilentoa ennen kuin lintu oli jo takanani ja näin siitä vain vilahduksen. Joka tapauksessa turhautuminen vaihtui iloksi päivän jo toisesta eliksestä.

Kaverin kuvaama video Siipyystä:

su 27.5.

Aamulla lähdimme kotimatkalle Porin kautta. Yyterissä oli hiljaista. Kahlaajia lietteillä oli jonkun verran, mutta ne olivat kaukana ja pahassa väreilyssä. Pari tundrakurmitsaa erottui sirrien joukosta. Sitruunavästäräkki ilahdutti pysähtymällä hetkeksi tornin viereiseen puuhun. Kotikulmilla kävimme vielä Urjalan Kortejärvellä, mutta hiljaista oli sielläkin.