maanantai 11. kesäkuuta 2018

Pohjanmaalla

pe 8.6.

Saavuimme Oulun seudulle illalla ja ajoimme suoraan Yli-Iihin. Jo viikon paikalla oleillut sininärhi löytyi nopeasti. Se istui vuoroin sähkölangalla, vuoroin koivussa ja saalisteli aktiivisesti jotain ojan pohjalta. Paikalla oli pari muutakin autokuntaa ja paikallisella isännällä riitti ihmettelemistä etelän bongareiden touhuissa.

Scoping-kuvaa sininärhestä (videolla ei ole ääntä):



la 9.6.

Yön vietimme Iin sillat -campingin mökissä. Aamulla suuntasimme ensimmäiseksi Liminganlahdelle Virkkulan torniin, josta näimme tietysti useita mustapyrstökuireja ja muita kahlaajia. Limingalta matka jatkui Kalajoen Vihaspauhaan, missä havaitsimme mm. pikkutiiroja, merikihuja ja karikukkoja. Kävimme myös hiekkasärkillä, joiden lampareissa näkyi lapinsirrejä ja tyllejä. Illaksi siirryimme Evijärvelle, missä meillä oli majoitus sikäläisen campingin mökissä. Evijärven lintutornista seurasimme mustatiiroja, joita näkyi kolmekin kerralla. Tornin edustalla uiskenteli myös pari kaakkuria ja suolla hautoi sääksi pesässään.

Mustatiiramaisemaa Evijärven tornista

su 10.6.

Sunnuntain ensimmäinen kohde oli Merenkurkun saaristo Mustasaaressa. Tällä kertaa käynnin aiheena eivät olleet linnut vaan halusin nähdä maankohoamisrannikkoa. De Geer -moreenit näkyivätkin hyvin Svedjehamnin yli 20 metriä korkeasta tornista.

 Merenkurkun maankohoamisrannikkoa - Unescon maailmanperintökohde


Kotimatkalla poikkesimme Kriistinankaupungin Hamnfjärdenissä bongaamassa avosetin. Lintu oli hyvin nähtävissä tornin edustan lietteillä. Matalalla sisälahdella oli muutenkin paljon lintuja, mm. jo syysmuutolla olevia mustavikloja ja yksinäinen vesipääsky.

Scoping-kuvaa avosetistä:



Merikarvian Lankoskella pysähdyimme syömään ja samalla kävimme katsomassa tietysti virtavästäräkkiä, joka oli taas helposti nähtävissä koskella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti