Utössä ja muita syyslomaretkiä

Sunnuntaina 16.10. lähdin vuoden toiselle autobongausreissulle. Ensimmäinen oli huhtikuun lopulla, kun kävimme Markon kanssa bongaamassa ruskosotkan Salon Omenojärvellä. Tällä kertaa kohdelaji oli Kotkassa jo useamman päivän viihtynyt pikkumerimetso. Tulkinnan mukaan lintu on joko Suomen ensimmäinen, toinen tai kolmas pikkumerimetso. Suomen ensimmäinen havainto lajista tehtiin Siilinjärvellä heinäkuussa ja toinen lokakuun alussa Espoossa. Vielä ei ole selvyyttä, ovatko kaikki havainnot samasta linnusta. 

Saavuimme paikalle Kyminsuulle yhdentoista aikoihin. Sää oli harmaa ja tihkusateinen. Lintu oli juuri lentänyt vastarannan ruovikkoon, mutta tuli sieltä lähes saman tien esiin istumaan vakiorisulleen. Helppo bongaus. Lintu oli lähellä, mutta näin suttuisella kelillä scouppivideosta tuli mitä tuli. Videolta selviää kuitenkin hyvin pikkumerimetson ja tavallisen merimetson kokoero.

Koska bongaus sujui joutuisasti, meillä oli hyvin aikaa muuhunkin retkeilyyn. Lintutiedotukseen oli juuri tullut tieto Loviisan Pernajassa havaitusta ruskouunilinnusta, joten suuntasimme seuraavaksi sinne. Paikalla Sarvisalon sillan kupeessa oli jo pieni joukko bongareita. Lintu ei ollut hallussa, eikä meillä ollut kovinkaan paljon kärsivällisyyttä jäädä sitä odottelemaan. Sitkeämmät bongarit kuitenkin saivat siitä myöhemmin iltapäivällä havainnon. Jalohaikaran sentään näimme sillalla kävellessämme.

Pikkumerimetsosta ansaitut eliskahvit joimme kahvilassa Porvoossa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, kävimme Porvoon kirkossa ja joen toisella puolella sijaitsevalla Näsinmäen näköalapaikalla. Kulttuuriosuuden jälkeen suuntasimme Ruskiksen luonnonsuojelualueelle. Lintutornille johtavan polun varrella naputteli valkoselkätikkakoiras lahopuuta. Tornista näkyi muutama harmaasorsa. Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo sen verran, että lähdimme sateiselle kotimatkalle.

Maanantaina 17.10. kiersimme aamupäivällä Tammelan Pyhäjärveä. Papinnokasta näin linnun, joka jäi kaivelemaan mieltä. Tumma pienikokoinen lintu, jossa oli hieman myös jotain vaaleaa viiletti vedenpintaa kovalla vauhdilla. Katsoin ensin, että se olisi pääsky. Linnun kääntyessä se näyttikin enemmän kahlaajalta. Sain sen putkeen kaksi kertaa, mutta lintu oli kaukana ja putki tärisi tuulessa. En saanut siitä mitään otetta. Lajimääritykseksi jäi lintu sp. Jotain mielenkiintoista se kuitenkin oli. Ei Pyhäjärvellä tähän aikaan vuodesta pitäisi olla mitään tuon näköistä lintua. Mielenkiintoa lisäsi se, että yöllä oli ollut länsimyrsky, joka oli saattanut heittää järvelle mitä vain.

Perjantaina 21.10. lähdimme melko ex tempore viikonloppumatkalle Utöhön. Laivamatka taittui harvinaisen tyynessä kelissä ja perillä Utössä olimme noin 22.30. Majotuimme hotellin Kalkas-rakennukseen.

Lauantaiaamuna kävimme ensin hotellin aamiaisella ja lähdimme sitten liikkeelle. Menimme totutusti luotsiasemalle, mutta suoraan edestä puhaltava navakka etelätuuli heilutti kevyttä jalustaani niin, että luovutin saman tien. Marko tuli aika pian perässä ja käytimme päivän saarella kiertelyyn. Saunalahdella oli pari paikallista kangaskiurua ja suopöllö näyttäytyi lyhyesti itäniityllä. Peukaloisia rätisi joka puolella. Hautausmaan ja jäteaseman välisessä kanervikossa loikki kettu, joka taitaa olla ensimmäinen näkemäni luonnonvarainen maanisäkäs Utössä. Ahkerasta kiertelystä huolimatta päivän lintuanti jäi laihaksi, mutta mukavahan Utössä silti on aina olla. Illalla saunoimme hotellin rantasaunalla.

Itärannan ruovikossa ruokaili urpiaisia.

Lokakuinen itäniitty Teerikallion päältä kuvattuna.

Sunnuntaina 23.10. olimme ulkona jo ennen auringonnousua. Lintuja oli saaressa nyt enemmän kuin edellisenä päivänä. Varsinkin mustarastaita oli yöllä ilmestynyt valtavasti. Tuuli oli luoteesta, minkä takia luotsiaseman suojassa oli mukavampi staijata kuin edellisenä päivänä. Merellä liikkui pilkkasiipiä, alleja, mustalintuja ja muutama riskilä. Kaksi sepelhanhea kierteli hetken saaren päällä. Kaukana luodoilla oli merisirrejä ja iso läjä hylkeitä. Pulmusesta sain retken ainoan uuden utö-pinnan. Kävimme välillä aamiaisella ja ehdimme katsella merelle vielä jonkin aikaa ennen kuin piti pakata ja siirtyä yhteysalukselle. Merimatka taittui pääasiassa kannella. Jossain Nauvon kohdalla ajellessamme Lintutiedotukseen kilahti ilmoitus tulipäähippiäisestä Utössä. Olisi ollut mukava utö-pinna…

Turun lintutieteellisen yhdistyksen (TLY) retki sattui samalle viikonlopulle, joten saaressa riitti väkeä. Kuvassa TLY:n retkeläisiä Itärannassa.

Tuli kerrankin otettua paluumatkalla kuva myös Nötön saaren satamasta.

Ekovuosi -22, toinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.

Taustaksi kerrottakoon, että Lounais-Hämeessä lajeja ei tarjoilla hopeatarjottimella. Tiiran mukaan yhdistyksemme alueella vuosittain havaittujen lajien määrä on Suomen huonoin. Esimerkiksi vuonna 2021 LHLH 212 lajia, Tringa 295 lajia. Jopa naapuriyhdistykset menevät aivan eri kymmenluvuilla (KHLY 234, PiLY 248). Sitä en osaa sanoa, onko alue tosiaan niin huono vai onko harrastajia vain vähän. Luultavasti kumpikin asia vaikuttaa.

Toukokuu

Vappupäivänä kiertelin Tammelassa Talpian ja Kalliojärven alueella. Kuuden tunnin pyöräily kasvatti ekovuodarisaldoa kahdeksalla lajilla. Tulvat olivat laskeneet hujauksessa. Sorsalintuja ei siksi juuri ollut, mutta tilalle oli tullut kahlaajia, mm. parikymmentä valkovikloa, musta- ja punajalkavikloja, liroja ja suokukkoja. Yhdellä Kalliojärven nurkalla kaksi peltopyytä soidinsi keskellä tietä. Peltopyy on arvaamaton laji. Joinain vuosina törmään siihen jatkuvasti, joskus en juuri ollenkaan. Sen olen huomannut, että etsimällä sitä ei löydä.

 

Talpianjärven laskuojan peltotulva vappupäivänä.

Yhtenä arki-iltana pyöräilin kauppaan reilun kiertotien kautta eli muutamia lintupaikkoja matkalla tarkistellen. Linikkalanlammissa Forssan keskustan tuntumassa ui mustakurkku-uikkupari. Laji näyttäytyy kaikissa muissa alueemme kunnissa, mutta kiertää Forssan kaukaa. Tämä oli vasta toinen havainto lajista Forssassa viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ja minulle siis uusi Forssa-pinna. Seuraavana päivänä pari oli jo jatkanut matkaansa.

Lauantaina 7.5. kävin Forssan lentokentän pelloilla aikaisin aamulla. Paikka vetää sinirintoja hyvin puoleensa, mutta niiden aika on yleensä vähän myöhemmin, eikä laji siksi ollut vielä edes mielessä. Mutta siinä se silti yllättäen oli yhdessä puskassa. Havainto on LHLH:n aikaisin Tiira-aikakaudella.

Tiistaina 17.5. kävin hakemassa Jokioisten Lintupajusta mustapyrstökuiripinnan.

Toukokuu ja kesäkuun alkupuoli ovat hankalaa aikaa harrastaa töiden takia. Juuri kun pitäisi päästä retkille aamuin illoin, on töitä kaikkein eniten. Siksi mitään ihmeitä ei irronnut. Esim. kattohaikaroita nähtiin Lounais-Hämeessä pilvin pimein, mutta minä en onnistunut näkemään ainoatakaan. Toukokuun lopussa lajimäärä oli 143.

Kesäkuu

Kesällä iskee tyypillisesti motivaation puute harrastusta kohtaan. Sain itseni sentään välillä liikkeelle.

7.6. suuntasin pyöräni aikaisin aamulla kohti Someroa. Mielessä oli kolme lajia ja minimitavoitteena oli saada niistä edes yksi. Menomatkalla poikkesin Torronsuon Kiljamolle. Luontotornille vievän polun varressa on ollut joskus pikkusieppo ja idänuunilintu, mutta nyt ei kuulunut mielenkiintoisia lajeja. Itse asiassa idänuunilintua ei tänä vuonna havaittu LHLH:n alueella ollenkaan. Seitsemän aikaan oli ensimmäinen varsinainen pysähdys Someron keskustan tuntumassa Palman teollisuusalueella. Märkä mäyrä palaili yöjuoksuiltaan ja kettu kulki pellolla asioillaan, mutta tavoitelaji peltosirkku ei antanut itsestään merkkiä. Puolen tunnin odottelun jälkeen lähdin Someron keskustaan etsimään seuraavaa lajia. Turkinkyyhky töräytti sen verran, että löysin sen muutamassa minuutissa. Vuoden kolmas ekoelis. Kahdeksan aikoihin söin keskustan kahvilassa tukevan aamiaisen ja sen voimalla palasin takaisin Palmaan. Odotin taas puoli tuntia, mutta peltosirkku oli näköjään jo lopettanut laulukautensa. Palmasta suuntasin kohti Kultelan Savipuistoa, missä liejukana näyttäytyi kymmenen minuutin odottamisen jälkeen. Kaksi kolmesta tavoitelajista löytyi siis vaivattomasti. Kotiin lähdin Vanhaa Torrontietä lintuatlashavaintoja ylös kirjaten. Matkaa kertyi yhteensä 60 kilometriä, joka alkaa minulle olla riittämiin yhdelle pyöräreissulle.

Kultelan Savipuiston lammikko Somerolla. Lammikossa on pesinyt liejukana vuodesta 2017 alkaen.

26.6. lähdin bongaamaan viiriäistä Jokioisten Luodesuolta. Varmimmin sen olisi tietysti saanut illalla/yöllä, mutta koska inhoan iltaretkiä, lähdin aikaisin aamulla. Paikalle oli viitisentoista kilometriä ja olin paikalla hieman ennen seitsemää. Viiriäinen oli onneksi vähän aikaa laiskasti äänessä. Matkalla sain pikkulepinkäisen ja mehiläishaukan, jotka puuttuivat ekovuodareistani, ja ihailin kesän ensimmäistä ritariperhosta.

Muutama yöretkikin tuli tehtyä, mutta laihoin tuloksin. Pensassirkkalinnunkin jouduin bongaamaan, vaikka yleensä niitä on vähän siellä täällä. Helpoista lajeista luhtahuitti jäi puuttumaan. Kehrääjäpaikoille en jaksanut lähteä. Ikävä on niitä aikoja, kun kehrääjä surrasi vielä parin kilometrin päässä kotoa. Valitettavasti lähimetsiä on kaadettu metsä metsältä nurin. Kesäkuun lopussa lajeja oli 151.

Heinä- ja elokuu

Heinäkuu kului pääasiassa mökkitouhuissa. Elokuun alkupuolella linturetkeilyssä käyttämäni maastopyörä pöllittiin. Pyörän menetys iski niin voimakkaasti, että päätin lopettaa koko lintuharrastuksen. Tietenkään en lopettanut, mutta muutaman viikon tauon kuitenkin pidin. Edellä mainituista syistä johtuen pinnamääräni ei heinä-elokuun aikana juurikaan muuttunut. Keväältä jääneet suo- ja lapinsirri tulivat nyt syysmuutolta samoin jalohaikara. Elokuun lopussa pinnoja oli kasassa 155.

Utössä pitkän tauon jälkeen

su 12.6.

Kahden ja puolen vuoden koronatauon jälkeen lähdin taas Utöhön. Matkustin jo sunnuntaina Turkuun ja yövyin hotellissa.

ma 13.6.

Saaristobussi Pärnäsin satamaan starttasi Turun linja-autoasemalta 6.45. Baldur-laiva lähti 8.30 ja saapui aikataulun mukaisesti Utöhön klo 13. Majoittumisen jälkeen söin lounaan hotellilla ja lähdin heti syötyäni kiertelemään saarta. Päivä oli tuulinen, mutta aurinkoinen. Kiersin eteläkärkeä lukuun ottamatta koko saaren. Suuria odotuksia lajien suhteen ei tähän reissuun lähtiessä ollut, olihan kevään lintukausi jo ohi. Tavoitteena oli saada edes yksi uusi Utö-pinna, sillä viimeisin oli vuodelta 2019. Tavoite toteutui aika nopeasti, kun näin lennossa pari mustavikloa, jotka pinnoistani vielä puuttuivat. Merkittäviä havaintoja en päivän aikana tehnyt, mutta tavallisiakin merilintuja on aina mukava katsella.

Itäniitty kesäkuun puolivälissä

ti 14.6.

Aamu alkoi klo 5 kylällä ja itärannassa kierrellen. Luhtakerttusia oli äänessä useammassa paikassa. Itärannassa oli mm. muutama suokukko ja harmaasorsapari. Yhdeksältä kävin hotellilla aamiaisella ja jatkoin sen jälkeen kiertelyä tyynessä ja nopeasti lämpenevässä säässä. Museon lähellä pari ihmistä kiikaroi ja kuvasi jotain. Selvisi, että kohde oli saaressa kuukauden verran majaillut naaraspuolinen valkoselkätikka. Lintu kierteli tämän ja vielä seuraavan päivän ympäri saarta, mutta sitten sitä ei taas näkynyt. Olipa kiva päästä näkemään Utön ensimmäinen valkoselkätikka.

Puolen päivän aikaan oli jo todella lämmintä. Istahdin kivelle itärantaan johtavan polun varteen kuvaamaan merisinikorentoa. Pian kauempaa polun varrelta kuului muutaman kerran ”purrrrr”. Ei siitä tullut kuin yksi laji mieleen ja menin katsomaan. Kyyhkyhän sieltä pihlajasta lähti, mutta ehdin nähdä sen vain hetken vastavaloon. Se näytti epäilyttävän isolta turturikyyhkyksi. Havainto olisi jäänyt ikävästi roikkumaan ilmaan, mutta onneksi kyyhky teki varttia myöhemmin kunnon kierroksen Itäniityn yllä ja nyt näin selvästi sen olevan turturikyyhky. Lintu näyttäytyi Itäniityllä vielä myöhemminkin samana päivänä, joten muutkin siitä kiinnostuneet ehtivät nähdä sen. Kaksi hyvää Utö-pinnaa siis tälle päivälle.

Valkoselkätikka männyssä kaupan lähellä.

ke 15.6.

Kovatuulinen, mutta aurinkoinen päivä. Päivä kului sinne tänne haahuillessa. Mainittavia havaintoja en tehnyt.

to 16.6.

Aamulla staijasin hetken luotsiasemalla. Merellä näkyi haahkoja ja ruokkeja, luodoilla riskilöitä. Pääasiassa päivä kului aurinkoista saarta kierrellessä. Itärannassa oli parikymmentä suokukkoa ja mustaviklo, muuten lintumaailma oli edellisten päivien kaltainen. 

Merisinikorennot ovat nuorena keltaisia.

pe 17.6.

Aamulla olin hetken taas luotsiasemalla. Luodolla aseman edustalla oli lapintiira mielenkiintoisessa puvussa: musta nokka ja musta-valkoinen pää. Tenovuon Jorma tiesi sen olevan 2 kv lintu. Muuten aamu meni pakatessa ja aamiaisella, jotta ehdin 8.30 lähtevään laivaan. Laiva oli mantereella hieman ennen yhtä ja saaristobussi Turkuun poimi matkustajat Pärnäsin pysäkiltä puolisen tuntia myöhemmin. Turun linja-autoasemalla taas reilu puoli tuntia seuraavan bussin odottelua ja kotona Forssassa olin viiden jälkeen.

Yleistä Utön kesäkuisista eläimistä ja kasveista

Näin kesäkuun puolivälissä paikallisista linnuista näkyvimpiä ja kuuluvimpia olivat haara- ja räystäspääskyt, kivitaskut, pensaskertut, punajalkaviklot ja tyllit. Luhtakerttusia oli äänessä vähän joka paikassa, rytikerttusia ainakin kahdessa. Äänessä olivat myös mustapää- ja hernekertut sekä punavarpuset. Luotokirviset esittivät soidinlentoa kahdessa paikassa. Merellä näkyi mm. haahkoja, pilkkasiipiä, tukkasotkia ja isokoskeloita. Itärannassa viihtyi useita lapasorsia ja harmaasorsapari. Kyhmyjoutsenilla ja merihanhilla näkyi poikasia, Saunalahdella hautoi mustakurkku-uikkupari. Merikotkan ja merikihun näin vain kerran, samoin karikukon. Tosin kuljin useimmiten ilman putkea, joten merelle katselu jäi vähiin.

Perhosia oli hämmästyttävän vähän liikkeellä, vaikka sää oli joka päivä aurinkoinen. Näin vain joitakin amiraaliperhosia, keltaniittyperhosia ja pikkukultasiiven. Sudenkorentoja oli vieläkin vähemmän, eteeni osui vain pari merisinikorentoa. Muista selkärangattomista silmiin pistivät kirkkaan oranssit ritariluteet, joita tapaa vain Suomen lounaiskolkalla. Kaksi pikkuista kyytä ylitti yhtenä päivänä kylätien. Nisäkkäitä en nähnyt.

Kasveista kiinnostivat lajit, joita ei kotiseudulla tapaa. Itäniityllä kukki parhaillaan punakämmeköitä, kappelin tienoolla oli verikurjenpolvea kukassa. Myös suomenpihlajien kukinta oli meneillään ja kylätien varressa näkyi jokunen sikoangervo. Muinaista värikasvia morsinkoa, merikaalia, ruoholaukkaa ja ritariluteen ravintokasvia käärmeenpistonyrttiä kukki eri puolilla saarta. Itselleni uusi kasvituttavuus oli juuri kukintaansa aloitteleva tahma-ailakki, jota löytyi pieni kasvusto Itäniitylle johtavan tien varresta.

Verikurjenpolvi.

Vasemmalla tavallisen väristä ja valkoista ruoholaukkaa eli ruohosipulia. Oikealla tahma-ailakki.

Ekovuosi -22, ensimmäinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.

Taustaksi kerrottakoon, että Lounais-Hämeessä lajeja ei tarjoilla hopeatarjottimella. Tiiran mukaan yhdistyksemme alueella vuosittain havaittujen lajien määrä on Suomen huonoin. Esimerkiksi vuonna 2021 LHLH 212 lajia, Tringa 295 lajia. Jopa naapuriyhdistykset menevät aivan eri kymmenluvuilla (KHLY 234, PiLY 248). Sitä en osaa sanoa, onko alue tosiaan niin huono vai onko harrastajia vain vähän. Luultavasti kumpikin asia vaikuttaa. 


Tammikuu

Ekaeka-päivä alkoi jo edellisenä päivänä alkaneen päänsäryn jatkuessa. Niinpä tyydyin aloittamaan uuden lintuvuoden kahvikuppi kädessä olohuoneen ikkunan ääressä. Vuoden ensimmäiseksi lajiksi kirjasin klo 8.20 naapurin omenapuussa kyyhöttäneen mustarastaan. Parina viime päivänä iltapäivähämärän aikaan näyttäytynyt nuori uuttukyyhky tuli yllätyksekseni puluparven mukana paikalle jo klo 9.20 saaden näin kunnian olla Tiirassa koko maan ensihavainto lajista. Aamusta tosin meinasi tulla linnun viimeinen, sillä vain viisi minuuttia myöhemmin kanahaukka iski naapuritalon räystäällä istuneeseen kyyhkysparveen jääden kuitenkin ilman saalista.

Särkylääkkeen alettua vaikuttaa lähdin hoitamaan talvilintulaskentani. Matkalla reitille näin hiiripöllön, joka oli viihtynyt samalla alueella yli kuukauden päivät. Hyvä alku ekovuodelle, sillä edellisenä vuotena en havainnut ekona pöllön pöllöä. Reitiltä irtosi 20 lajia, joka talvilaskennassa on hyvä määrä tältä tylsältä reitiltä. Ekaekan kokonaissaldoksi tuli 28 lajia.

Seuraavana päivänä 2.1. lenkkeilin hiljaiselle Kiimassuolle. Kylmän talven vuoksi lokit olivat kadonneet jo kuukautta aikaisemmin ja vain varislintuja oli pitämässä kaatopaikkaa pystyssä. Envorin kompostialueen reunalla kiikaroin kasoilla pyöriviä pikkulintuja. Varpusia ja keltasirkkuja, ei sen kummempaa. Siinä kiikaroidessani takaani lensi pikkulintu, joka laskeutui kasojen taakse kerran lyhyesti ja kirkkaasti äännähtäen. Tunturikiuru? Alue on hankalasti hallittavissa isojen risu- ja lautakasojen takia, eikä kiikarin linssit sumentanut jäätävä tihku auttanut asiaa. En löytänyt lintua näkyvissä olevalta alueelta, mutta laitoin siitä viestin yhdistyksen wa-ryhmään. Seuraavana päivänä Oskari onneksi löysi linnun samasta paikasta ja sain määritykselleni varmistuksen. Kävin vielä viikkoa myöhemmin ottamassa linnusta kunnon näkö- ja äänihavainnon. Tällä kertaa se patsasteli hienosti puukasan päällä ja lenteli selkeästi sirkutellen.

Loppiaisena osallistuin LHLH:n talviralliin kävellen. Talvisessa Lounais-Hämeessä vesistöjen ollessa jäässä ei lajeja ihmeemmin ole. Kaksi noin kahdeksan kilometrin lenkkiä tuotti 32 lajia, joka oikeutti toiseen sijaan.

Loppukuun lajit olivat tavanomaista talvilajistoa ja kuun lopussa pinnoja oli koossa 39. Liikuntamotivaatiota parantaakseni lisäsin itseni Pinnarin ekokuukausilistoihin talvikuukausiksi.

Kamera oli vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana mukana vain pari kertaa. Tammikuun alkupuolella kuvailin tilhiä Forssan Citymarketin pihassa.

Helmikuu

Vuosi jatkui helmikuussa talvisena. Kuun mukavin havainto lienee kaatopaikalla talvehtinut peukaloinen. Pöllöjä kävin kuuntelemassa ahkerasti, mutta kävelyetäisyydeltä ei irronnut kuin huuhkaja. Kuun lopulla eteläinen ilmavirtaus toi Lounais-Hämeeseen ensimmäiset muuttolinnut. Lumikenkälenkillä lentokentän pelloilla sain äänihavainnon muuttavasta kiurusta kuun viimeisenä päivänä. Helmikuun lopussa lajeja oli 45.


Maaliskuu

Talvi vain jatkui ja jatkui. Muuttolintuja toki saapui jossain määrin, mutta mitään ihmeempää ei tarttunut haaviin. Lajimäärä kuun lopussa oli 57.


Huhtikuu

Vihdoin hieman ennen huhtikuun puoliväliä pääsin avaamaan pyöräilykauden. Ensimmäisen ekobongausreissun tein 12.4. Jokioisten Lintupajuun, mistä oli löytynyt mandariinisorsa. Ihan helpolla lintu ei irronnut, mutta puolen tunnin etsimisellä löysin sen kaukaa tulvalta. Mukava ekoelis.

Huhtikuun tulvat olivat suuremmat kuin koskaan täällä suunnalla olen nähnyt. Talpianjärven laskuojan varteen Tammelaan syntyi käytännössä järvi. Sieltä sain hyviä lajeja kuten pikkujoutsenen, harmaasorsan ja punasotkan, jotka eivät aina täällä ole itsestäänselvyyksiä ainakaan minun kunnolleni sopivan pyörämatkan etäisyydellä.

Pääsiäissunnuntaina 17.4. Tammelan Kalliojärvellä Kaukon ja Markon kanssa.

23.4. osallistuin yhdistyksen Tammela-ralliin pyörällä. Rallin kesto oli seitsemän tuntia, jona aikana pyöräilin 33 km lähinnä Kalliojärvi-Talpia-Sukula-akselilla. Tuloksena 57 lajia ja kisan viimeinen sija.

Vappuaattona suuntasin taas Lintupajuun, missä oli viikon verran pyörinyt punakaulahanhi. Hanhia oli pari tuhatta ja katsoin ne todella huolella monta kertaa, mutta punakaulaa ei linssiin osunut. Saattoi se siellä silti olla, yllättävän hyvin värikäs lintu hukkuu isoon hanhiparveen. Hieman jäi harmittamaan, olisihan se ollut kiva ekoelis. Vetoapuakaan ei saanut keneltäkään. Torni oli tyhjänä monta tuntia parhaaseen lintuaikaan viikonloppuna. Ilmeisesti ihmisillä on jotain muuta elämää vappuaattona. Lintupajun tulvalta sain kuitenkin suokukon, pikkutyllin, kalatiiran ja valkoviklon ekovuodareiksi ja matkalla Pellilänsuolta härkälinnun, joten sadan lajin raja rikkoutui vihdoin. Myöhäisen kevään takia listasta puuttui monta sellaista lajia, jotka normaalisti saa jo huhtikuussa.

Vuosi pikakelauksella

Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään vuosi, koska mainittavaa kerrottavaa ei ole ollut. Koronan takia elämä on pyörinyt omalla lähialueella. Ekoeliksiä on vuoden aikana tullut viisi, mm. mustatiira Forssan Loimalammilta ja vesipääsky ensin Jokioisten Lintupajusta ja toinen vielä Forssan Loimalammilta muutaman kilometrin päästä kotoa. Näistä kummastakin tuli myös uusi LHLH-pinna ja tietysti myös Forssa-pinna.

Pitempiä bongausreissuja vuoteen mahtuu kaksi, eikä niistä kumpaakaan ole tehty vain bongauksen takia. Lauantaina toukokuun 22. lähdimme Markon kanssa yhden yön reissulle Poriin käyttämään saamani hotellilahjakortti, joka oli viimeistä viikonloppua voimassa. Yyterissä oli satoja kahlaajia, mistä sisämaan harrastajalle riittää aina ihmeteltävää. Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus käydä uudestaan Yyterissä, mutta hetken mielijohteesta lähdimmekin Alavudelle bongaamaan kaspiantylliä. Lintu oli nähtävissä, mutta armottomassa väreilyssä. Osa porukasta onnitteli iloisena toisiaan onnistuneesta bongauksesta, mutta itse näin putkessa lähinnä vaalean linnunmuotoisen täplän. Ihmettelin, miten siitä olisi laji pitänyt määrittää. Hämmennystä lisäsi vielä se, että lintu vaikutti mielestäni liian isolta tylliksi. Kun myöhemmin illalla tuli viesti, että lintu olisikin ehkä amerikankurmitsa eikä kaspiantylli, en ollut yhtään hämmästynyt. Minulla ei ole tietoa, onko linnusta olemassa niin hyviä dokumentteja, että laji saataisiin joskus varmistettua.

Kesällä innostuin vuosien tauon jälkeen sudenkorennoista ja niiden kuvaaminen ja määrittäminen toi mukavaa puuhaa hiljaisen lintukauteen.

Työni takia olen joutunut olemaan koronan suhteen hyvinkin tarkka, enkä sen vuoksi ole uskaltanut matkustella edes kotimaassa. Syysloman alettua lähdimme Markon kanssa ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle kahteen vuoteen. Tarkoitus oli kierrellä lähinnä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantaina 16.10. saavuimme niin sateiseen Kokkolaan, että ainoa vaihtoehto oli viettää loppupäivä hotellissa. Sunnuntaina kävimme Harrbådanin niemessä Kokkolan keskustan tuntumassa ja Ohtakarin saaressa Lohtajalla, mutta kovan tuulen takia lintuhavainnot jäivät merellä lentäviin, tuulen riepottelemiin mustalintuihin ja alleihin. Suurimman elämyksen saimme merellä pauhaavista suurista laineista, joita kuvailimme. Kuvissa laineet näyttävät kuitenkin varsin laimeilta.

Ohtakarin tyrskyjä.

Ohtakarin saaren kalastajakylä. Saareen pääsee pengertietä pitkin.

Kalajoen Letolla ankara tuuli jatkui, nyt höystettynä vaakatason sateella. Mukavin havainto oli kymmenkunta peltopyytä ensin hiekkarannalla ja myöhemmin metsässä. Olen tottunut näkemään peltopyitä hyvin toisenlaisessa ympäristössä Lounais-Hämeen pelloilla. Matkalla Ouluun kävimme merenrannalla vielä Siikajoen Säärenperällä, missä Tiira-bongasimme talvipukuisen mustakurkku-uikun.

Yövyimme Oulussa ja ensimmäisenä aamulla lähdimme katsomaan vajaan viikon Ruskon teollisuusalueella oleskellutta arotaskua. Saavuimme paikalle 8.35 ja lintu näyttäytyi kivikasan päällä 8.50. Bongaus oli siis helppo ja tuuriakin oli matkassa, sillä lintu oli näytillä vain viitisen minuuttia lentäen sitten jonnekin näkymättömiin. Häirintää välttääkseni otin linnusta kaukaa muutaman huonon dokumenttikuvan (pikkukuvassa). Arotaskusta sain tämän vuoden ainoan eliksen.

Koska bongaus sujui vauhdikkaasti, ehdimme kymmeneltä Hailuotoon lähtevään lauttaan. Lautta oli yllättävän pieni. Vaikka olimme hyvissä ajoin paikalla, olimme viimeisessä rivissä. Matka kesti 25 minuuttia. Saarella ensimmäinen pysähdys oli Itänenässä, missä kävelimme pitkään rannalla. Rannan kivikosta löytyi vastaan tulleen paikallisen harrastajan vinkistä kolme merisirriä ja suosirri. Puissa oli paljon pyrstötiaisia ja mereltä saapui lisää. Loppupäivän kiertelimme ympäri Hailuotoa kovassa tuulessa tekemättä merkittävämpiä lintuhavaintoja. Sain kuitenkin "majakkaeliksen" Marjaniemen majakasta, vaikka se ei nyt auki ollutkaan.

Hailuodon pohjoisrantaa Keskiniemen kohdalta.

Tiistai oli matkan ainoa kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli tyyntynyt. Otimme suunnan koilliseen ja ensimmäisen pysähdyksen teimme Kiimingin Koitelinkoskella, joka osoittautui käymisen arvoiseksi paikaksi. Alue muodostui saarista ja niiden välissä pauhaavista lähes luonnontilaisista koskista. Liikkuminen aluella oli helppoa. Taivalkoskella vietimme aikaa Pahkakurun rotkon metsässä toiveenamme nähdä kuukkeleita. Niitä ei näkynyt, mutta metsän ruokintapaikalla kuvasin jonkin aikaa hömö- ja töyhtötiaisia. Pyyt viheltelivät aktiivisesti ja pari paikallista lintuharrastajaakin metsästä löytyi.

Pahkakurun metsässä Taivalkoskella.

Seuraavat pari yötä vietimme Syötteellä uudehkossa Kide-hotellissa. Keskiviikkona patikoimme retkeilyreiteillä ja torstaina lähdimme vuorokauden jatkuneen lumisateen johdosta varsin talvisista oloista kohti etelää. Onneksi autossa oli kitkarenkaat. Osa lomalaisista oli liikkeellä kesärenkailla, mikä aiheutti ongelmia varsinkin Iso-Syötteen päällä sijaitsevassa hotellissa majoittuneille matkaajille.  Poikkesimme matkalla Puolangan Hepokönkään putouksella, missä näimme koskikaran ja Maaningan Korkeakoskella, jota ympäröivä maagisen oloinen naavainen metsä teki meihin vaikutuksen. Yövyimme Kuopiossa, mutta loputtoman sateen takia luontokohteet oli jätettävä väliin ja ajettava suoraan kotiin. Matkalla näimme mm. viiru- ja lehtopöllön, tosin metalliverkon takana Heinolan lintutarhalla ;)

Syksyn bongailuja

Syksy, niin kuin koko vuosi, on kulunut oman yhdistyksen aluetta kierrellessä. Pyöräily on tuottanut tulostakin. Olen saanut muutaman uuden LHLH-pinnan ja ekoeliksen, kuten taigauunilinnun ja kuningaskalastajan.

Pitempiä bongausreissuja on tullut tehtyä vain kaksi. Syyskuun 21. päivä kävimme töiden jälkeen Laitilassa hakemassa elikseksi tundraviklan. Lintu oli sipulipellossa hyvin nähtävissä, kunhan sen ensin löysi. Seurana sillä oli tundrakurmitsa ja nuoria suokukkoja, jotka olivat isompaa kokoa lukuun ottamatta melko samannäköisiä tundraviklan kanssa. 

Lokakuun 24. päivä Hangon maankaatopaikalta löytyi mustakurkkurautiainen. Yhden lajin takia Hankoon asti ajaminen ei tuntunut järkevältä, mutta kun seuraavana päivänä samasta paikasta löytyi myös mustapäätasku, olin jo valmis lähtemään.

Hangon maankaatopaikka

 

Mustakurkkurautiainen liikkui isolla maakasalla rikkaruohoston seassa muutaman neliön alueella. Linnun pakoetäisyys oli niin pieni, että minäkin innostuin kuvaamaan sitä. Vaikka oltiin ulkona, yritin pitää jonkinlaista turvaväliä toisiin kuvaajiin. Kun itse menin metriä kauemmaksi, syntyneeseen väliin tuppasi joku toinen.  Muutenkin kuvaajaporukka oli taas vähän turhan lähellä lintua, vaikka tämä laji ei onneksi tuntunut ihmisistä juuri välittävän. Turhauduin tilanteeseen ja jätin kuvaamisyritykset.

Jonkilaisen dokkarikuvan ehdin linnusta saada. Mustakurkkurautiainen on kyllä yllättävän samannäköinen taigarautiaisen kanssa. Alla olevassa kuvassa Hangon lintua voi verrata taigarautiaiseen, jonka olen kuvannut neljä vuotta sitten Helsingin Viikissä.

Mustapäätasku näkyi saman ison kasan toiselta reunalta. Se lenteli rikkaruohostossa ja laskeutui aina välillä metrin parin korkeudella oleviin kasveihin. Scouppasin siitä muutaman videonpätkän.

 

Rarien lisäksi Hangon maankaatopaikalla oli kymmeniä kangaskiuruja. Tälläisiä määriä en koskaan ennen ole nähnytkään. Toisena erikoisuutena olivat pitkin multakasoja kasvaneet tomaatit. Onkohan joku uskaltanut maistaa?

 

Kotiin lähdimme Someron kautta. Poikkesimme matkalla Kiikalan Hyyppäränharjun Kultalähteellä, jossa olen joskus vuosia sitten kerran käynyt. Someron Halkjärvellä oli useampi sata isokoskeloa, mutta muuta mainitsemisen arvoista ei löytynyt.

Retkellä Päijät-Hämeessä

ti 4.8.

Katselin yhtenä päivänä karttaa ja totesin, että en ole koskaan ollut Asikkalan Pulkkilanharjulla. Viikkoa myöhemmin lähdimme päiväretkelle Päijät-Hämeeseen paikkaamaan aukkoa yleissivistyksessäni.

Aamun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Hattelmalanjärvi, joka oli sopivasti reitin varrella. Kävimme katsomassa siellä joitakin päiviä viihtynyttä pikku-uikkua. Pienen odotuksen jälkeen kesäpukuinen lintu näyttäytyi tornin edustalla, mutta vain pienen hetken ajan. Emme jääneet odottelemaan parempaa näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaamme.

Ensimmäinen Päijät-Hämeen kohde oli Kellolanlähde, joka on yliretkeillyn Kiikunlähteen huonommin tunnettu pikkuserkku Hämeenkoskella. Varjoisan kuusikon suojassa sijaitsevan lähteen vesi on kirkasta ja näyttää turkoosilta. Eläimiä ei vedessä liikkunut, mutta lähteessä pitäisi elää ainakin jääkauden jäänne okakatka-äyriäinen.

Kellolanlähde

Hämeenkoskelta jatkoimme suoraan Sysmään. Pulkkilanharju tuli nähtyä jo tässä vaiheessa autosta, mutta jätimme tarkemman tutustumisen paluumatkaan. Sysmän ensimmäinen kohde oli Kirveskoski ja tavoitelaji haarahaukka. Se ei tällä kertaa näyttäytynyt, mutta muita petoja riitti pelto-aukealla mukavasti: useampi ruskosuohaukka, varpushaukka ja mehiläishaukka. Sääkset kävivät napsimassa kaloja läheiseltä kala-altaalta. Altailta nousi myös viitisentoista harmaahaikaraa.

Sysmän keskustan kahvitauon jälkeen matka jatkui Päijätsalon luontopolulle ja yli satavuotiaalle näkötornille. Parkkipaikalla oli ilmoitus näkötornin maalaustöistä, mutta ilmoituksen mukaan ne olisi tehty jo kesä-heinäkuun aikana. Polku kulki ensin tasaisessa talousmetsässä, mutta lähti sitten jyrkkään nousuun kohti Päijätsalon vuoren huippua. Rinteessä ylitimme Päijänteen kansallispuiston rajan ja metsä muuttui vanhemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vuoren huipulle päästyämme totesimme pettyneenä näkötornin olevan edelleen suljettuna. Maisemat pelkän kallion laeltakin olivat kuitenkin upeat ja istuimme hetken ihailemassa kesäistä Päijänteen selännettä.

Näkymä Päijätsalon vuorelta Päijänteelle.

Kierrettyämme noin neljän kilometrin mittaisen luontopolun lähdimme takaisin kohti Asikkalaa ja pysähdyimme nyt kunnolla Pulkkilanharjulla. Täälläkin kiersimme muutaman kilometrin luontopolun, jonka varrella oli jääkauden merkkejä esitteleviä tauluja. Kävimme myös Karisalmen sillalla, joka Suomen 100 Lintukohteet -kirjassa esitellään hyvänä staijipaikkana.

Pulkkilanharjulta ajoimme Vääksyyn, missä seurasimme muiden ihmettelijöiden kanssa m/s Suomen Neidon kulkua kanavan läpi ja kävimme syömässä paikallisessa pitseriassa. Kotimatkan teimme kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys oli Lammin puhdistamolla, josta oli ilmoitettu jalohaikara. Se nousi kosteikkoaltaalta juuri, kun kävelimme rantaan. Siirryimme altaan ja Ormajärven välisellä penkalla olevalle lintulavalle, joka olikin erinomaisella paikalla. Lavalta näki hyvin sekä kosteikkoaltaalle että Ormajärvelle. Näkemämme lajit olivat tavallisia, mutta niitä oli määrällisesti paljon. Kosteikkoaltaan puolella oli mm. lapasorsia ja punasotkia, Ormajärvellä parikymmentä merimetsoa, kuikkaparvia ja kaksi muuttavaa kaakkuria.

Lammin puhdistamon kosteikkoallas.

Hämeenlinnassa poikkesimme uudestaan Hattelmalanjärvelle. Puikku oli edelleen paikalla, mutta se sukelteli taas hyvin kähmyilevästi. Muistoksi jäi kuitenkin muutaman sekunnin scouppivideo. Klo 22 saavuimme Forssaan, missä teimme vielä yhden pysähdyksen yrittäessämme Markolle viitasirkkalintua elokuun pinnaksi. Huolimatta tyynestä ja lämpimästä illasta, sirinää ei kuulunut. Kauan emme hyttysten keskellä jaksaneet odotella ja koska päiväkin oli venynyt jo melkein 16-tuntiseksi, oli aika suunnata kotiin.

Peltosirkkuja etsimässä

BirdLife Suomen vuoden lintu 2020 on äärimmäisen uhanalainen peltosirkku. Yhdistyksemme sai tarkastettavaksi noin 550 pistettä mahdollisten peltosirkkureviirien löytämiseksi. Vapaaehtoisia tehtävään löytyi ilahduttavan paljon. 

Lauantaina 23.5. heräsimme viideltä ja suuntasimme Markon kanssa tarkastusreissulle LHLH:n alueen lounaisosiin Someron Kerkolaan. Aamu oli jokseenkin täydellinen: aurinkoinen ja tuuleton. Linnut olivat hyvin äänessä. Ennen varsinaisten pisteiden tarkastusta pysähdyimme Someron Syvänojalla, josta vielä neljä-viisi vuotta sitten löytyi kymmenkunta reviiriä. Viime vuonna alueelta ei kuitenkaan löytynyt enää yhtään laulavaa koirasta. Hajaannuimme kävelemään eri suuntiin. Kävelin Kerkolantietä noin 500 m, kun kuulin toivotun säkeen puurivistön takana olevalta pellolta. Lintu onnistui pysymään piilossa, mutta edes yhden laulavan peltosirkun löytyminen piristi aamua. Kerkolassa kiersimme kymmenen pistettä löytämättä sirkkuja. Oli kuitenkin mielenkiintoista käydä paikoissa, joihin ei muuten olisi tullut eksyttyä. Päätimme “työt” kymmenen aikaan ja siirryimme Häntälän notkojen alppimaisemiin aamukahville.

Häntälän notkot Somerolla

Sunnuntaina 24.5. kello herätti taas viideltä ja lähdimme yhdistyksen alueen pohjoisosiin Urjalaan. Odotukset tällä alueella peltosirkkujen suhteen olivat aika lailla nollilla ja nollille havainnot jäivätkin tarkastettuamme kymmenkunta pistettä. Tuli kuitenkin taas nähtyä uusia seutuja.

Lauantaiaamu 30.5. kului työn merkeissä, joten seuraavalle tarkastusreissulle pääsin su 31.5. Herätys jälleen viideltä ja kohti Someroa. Ensimmäinen pysähdys oli Someron keskustan lähellä Palmassa, jossa kävimme bongaamassa aikaisemmin löytyneen peltosirkun. Lintu oli äänessä, mutta aika kaukana. Laulu tuoreena mielessä oli hyvä jatkaa kohti uusia paikkoja. Etenimme Kimalantietä etelään kohti Häntälää ja tarkastimme matkan varrella olevia pisteitä. Useampikin paikka näytti potentiaaliselta peltosirkkupaikalta, mutta aina niistä löytyi vain keltasirkku. Häntälän jälkeen siirryimme kymmenisen kilometriä kaakkoon Terttilän pisteille. Tarkastimme aamun aikana kaikkiaan 17 pistettä, mutta ei merkkiäkään peltosirkuista. Muutaman mutkan kautta menimme syömään aamiaista erääseen luonnontilaiseen metsään pikkusieppo mielessä. Kello alkoi kuitenkin lähestyä jo puolta päivää ja metsä oli aika hiljainen. 

Tiistaiaamuna 2.6. kävin vielä Forssassa tarkastamassa yhden pyörämatkan päässä olevan pisteen ilman suurempia odotuksia. Aika ihme olisi ollut, jos tässä tutussa paikassa yhtäkkiä olisi peltosirkku laulellut.

Tätä kirjoittaessa lintuharrastajat ovat tarkastaneet yhdistyksemme alueella jo yli 400 pistettä. Yhdestä pisteestä löytyi laulava koiras ja toisessa nähtiin pariskunta. Pisteiden ulkopuolelta on löytynyt vielä kaksi laulavaa koirasta, yhteensä siis neljä reviiriä. Kaikki reviirit ovat odotetusti Somerolla. Näyttää pahasti siltä, että muutaman vuoden kuluessa peltosirkku katoaa alueemme pesimälajistosta.

Punaiset pisteet tarkastettu, siniset vielä tarkastamatta. Vihreä merkitsin tarkoittaa reviiriä.

Ekaekaa 2020

Uudenvuodenpäivänä lähdin Markon seuraksi Turun suuntaan ekaekaa-linturetkelle, vaikka itse en näitä pinnoja kerääkään.

Starttasimme jo pimeällä, joten matkalta ei havaintoja tullut. Vuoden ensimmäisen lintuhavainnon teimme hieman yhdeksän jälkeen. Kerrankin se oli jotain muuta kuin kotipihan pulu tai harakka. Uuden vuosikymmenen havaintotilin avasi hiiripöllö, joka istui lyhtytolpan päällä Turun Räntämäessä.

Ensimmäinen kohde oli Kuurnanpään uimaranta Maskussa, missä olimme auringonnousun aikoihin. Viivyimme paikalla noin tunnin ja näimme ruovikossa mm. pajusirkun ja neljän viiksitimalin parven. Sulassa vedessä uiskenteli runsaasti isokoskeloita, joiden saalistamia kaloja lokit kyttäsivät. Kyhmyjoutsenperhe ruokaili rauhallisesti ihan laiturin lähellä. Aamu siis alkoi hienosti, mutta tästä eteenpäin mikään ei mennyt niin kuin piti.

Aurinko nousee Kuurnanpään uimarannalla. Laajassa ruovikossa viihtyi viiksitimaleja ja pajusirkkuja.

Maskusta suuntasimme kohti Raision mäntysirkkupaikkaa jo toista kertaa lyhyen ajan sisällä. Olimme edellisellä viikolla paikalla, kun lintu ”löydettiin”. Oikeastihan se oli löytynyt jo aikaisemmin, mutta sitä oli pidetty lapinsirkkuna. Lintu oli ensimmäisellä kerralla keltasirkkujen kanssa hyvin näkyvillä ja odotin sen nytkin löytyvän melko helposti, varsinkin kun se oli aamulla havaittu. Saavuimme paikalle noin 11.30 monikymmenpäisen bongarijoukon jatkeeksi. Lintu ei saapuessamme ollut kenelläkään hallussa, eikä se ollut kolmen tunnin odottamisenkaan jälkeen. Puoli kolmen aikoihin suurin osa porukasta me mukaan lukien luovutti. Koko iltapäivä meni siis hukkaan ja muut suunnitellut paikat jäivät kiertämättä.

Parhaimmillaan noin 80 bongaria odotti toiveikkaana mäntysirkun näyttäytymistä Raision Tahvion riistapellolla.

Kotiin lähdimme Paimion kautta. Siellä on oleillut kurki koko talven ja valoisaa oli vielä sen verran, että sen hyvällä tuurilla olisi voinut nähdä. Tuuria ei kuitenkaan tässäkään kohteessa ollut ja kurkipinnakin jäi Markolta saamatta. Viiden aikoihin olimme taas kotona ja ainakin toisella meistä oli mieli vähän maassa.

Lehmähaikara

pe 25.10.
Iltapäivällä kilahti Lintutiedotukseen hälytys lehmähaikarasta Janakkalan Tervakoskella. Isot tai muuten näyttävät linnut kiinnostavat aina, joten sinnehän oli mentävä.

Tervakoskelle oli alle tunnin ajomatka. Olimme paikalla noin 15.30 ja lintu oli heti nähtävissä. Se liikkui aktiivisesti pitkässä heinikossa ruokaa etsien ja antoi välillä pari lentonäytöstäkin. Muutaman kerran se laskeutui puuhun. Lintu oli koko ajan hyvin esillä, mutta kuitenkin sellaisessa paikassa, että kukaan ei päässyt häiritsemään sitä. Paikalla oli luonnollisesti kymmeniä bongareita ja paikalliset pysähtelivät hämmästyneenä kyselemään, mitä porukka oikein katselee.

Scouppasin linnusta videoita, mutta jossain vaiheessa alkoi sataa ja laitoin kännykän taskuun. Ja tietysti juuri silloin haikara nappasi ojasta valtavan vesimyyrän ja hotkaisi sen muutamassa sekunnissa! Ehdin kuvata vain viimeiset nielaisut.

Kaakkois-Suomen kierros

to 17.10.
Lähdimme puolilta päivin pienelle syyslomareissulle ilman tarkkaa suunnitelmaa. Ensimmäinen kohde oli kummallekin uusi kansallispuisto Sipoonkorpi. Jätimme auton Vantaan puolelle Tasakallion parkkipaikalle ja valitsimme merkityistä reiteistä Kalkinpolttajanpolun. Reitille tuli matkaa noin 7 km. Marko piti kierroksesta, mutta itselleni siitä jäi huono maku. Reitin ensimmäinen puolikas kiersi haastavassa kalliomaastossa ylös alas. Kalliot ja puunjuuret olivat märkiä ja polut mutaisia. Maisemat jäivät näkemättä, koska jouduin katsomaan koko ajan maahan liukastumisen välttämiseksi. Kuivalla säällä kokemus olisi luultavasti ollut parempi.

Seuraava kohde oli Kantarellikivi Loviisan Liljendalissa. Löysin tämän kohteen muutamaa päivää aikaisemmin Risto Louneman Opas Suomen luonnon ihmeisiin -kirjasta ja tuli heti hinku nähdä se. Jätimme auton metsäautotien kääntöpaikalle ja kivi löytyi melko helposti muutaman sadan metrin päästä metsästä. Kyseessä on raukki, joka on syntynyt rapautumisen tuloksena. Autolle palattuamme varasimme netissä hotellin ja siirryimme Loviisan keskustaan. Hotelli oli Place to Sleep -ketjun hotelli ja se osoittautui siistiksi ja rauhalliseksi.

Kantarellikivi

pe 18.10.
Aamupäivällä tutustuimme ensin 1700-luvulla rakennettuun Loviisan linnoitukseen ja sitten poikkesimme Strömforsin ruukkialueelle, jossa toimi rautaruukki usean sadan vuoden ajan. Nykyisinkin alueella on monenlaista toimintaa, mutta tähän aikaan vuodesta oli tietysti hiljaista. Ruukkialuetta mainostettiin kuvauksellisena ja sitä se toki olisi ollutkin, ellei päivä olisi ollut niin synkkä. Ei satanut, mutta taivas oli paksussa pilvessä. Itse asiassa kaikista reissun kuvista tuli aikamoista mössöä vähäisen valon vuoksi, vaikka yleensä kännykkä on yllättävän hyvä hämärässäkin.

Strömforsin ruukkialuetta

Seuraava kohde valikoitui Tiirasta: haminalainen ruokintapaikka, jossa vieraili useita pähkinänakkeleita. Ruokintapaikka oli vähän piilossa, mutta löytyi nakkeleiden mekastuksen avulla. Kotona nakkeli on sen verran harvinainen, että oli elämys katsella ja kuunnella montaa nakkelia samaan aikaan. Ruokinalla kävi sekä asiatica- että europaea-alalajien yksilöitä. Kuvaamiseen olisi ollut myös hieno mahdollisuus, mutta pimeän päivän takian tarkat kuvat vilkkaasta linnusta olivat ihan mahdottomia.

Pähkinänakkeli haki ruokintapöntöstä auringonkukansiemenen.

Haminan Lupinlahden lintutornissa oli tähän aikaan hiljaista. Vedessä uiskenteli jonkin verran vesilintuja: tukka- ja lapasotkia, nokikanoja, haapanoita ja sinisorsia. Haminan keskustassa kävimme kahvilla ja tutustuimme keskustaan kävellen. Otimme huoneen Spahotel Haminasta ja kävimme pikaisesti viemässä laukut sisään. Lähdimme vielä ennen pimeän tuloa Kirkkojärven lintutornille, missä ei lintuja juuri näkynyt. Illalla oli tarkoitus käydä huonehintaan kuuluvassa ”Spassa”, mutta se osoittautuikin kaupungin yleiseksi uimahalliksi, eikä enää kiinnostanutkaan.


la 19.10.
Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme Kuninkaantietä pitkin kohti itärajaa. Ensimmäinen pikku pysähdys tehtiin Pistoolikivellä. Suuri siirtolohkare on aivan tien reunassa ja tarinoiden mukaan maantierosvot vaanivat sen takana tiellä kulkevia matkaajia.

Pistoolikivi vanhan Viipurintien varressa. Huomaa kiven takaa kurkkiva "rosvo".

Matka jatkui Virolahden ja Vaalimaan kautta. Seuraava isompi pysähdys oli Lappeenrannan puolella Ylämaalla. Opas Suomen luonnon ihmeisiin -kirjassa Kantarellikiven kanssa samalla aukeamalla esitellään Hitonpesäksi nimetty luola ja sehän oli nähtävä. Luola olikin näkemisen arvoinen, sillä se oli ihan oikea luola. Yleensähän suomalaiset ”luolat” ovat lähinnä lohkareiden väliin jääviä tiloja. Hitonpesä on syntynyt rapautumalla eli moroutumalla rapakivikallioon.

Hitonpesän toinen kulkuaukko luolan sisältä kuvattuna.

Reitti kulki itärajaa noudatellen Konnunsuon lintutornille. Pelloilla oli muutama tuhat valkoposkihanhea, tundrahanhia ja joutsenia, joista ainakin muutama näytti olevan pikkujoutsen. Vapo-parvi nousi usein levottomana lentoon petojen hätyyttämänä. Paikalla pyöri kolme merikotkaa ja kanahaukka.

Konnunsuon lintutorni. Valkoposkihanhiparvi on noussut ilmaan pedon hätyyttämänä.

Imatralla kävimme Immalanjärvellä Raution uimarannalla. Järvellä oli edellisenä päivänä nähty tuhansia alleja, mutta nyt niitä oli vain muutama. Valoisa aika alkoi taas loppua ja varasimme yöksi huoneen Imatran valtionhotellista.


su 20.10.
Söimme hotellilla runsaan aamiaisen ja kiertelimme sen jälkeen Imatrankosken ympäristössä georeitin kohteita (mm. hiidenkirnuja) tutkien. Aika hurahti yllättävän nopeasti ja jätimme alunperin suunnitellun Immalanjärven aamutarkistuksen väliin. Suuntasimme sen sijaan auton kohti Kouvolaa ja Mustilan arboretumia. Arboretum oli yllättävän metsäinen verrattuna niihin puupuistoihin, joissa aikaisemmin olen vieraillut. Puistossa kierteli paljon käpylintuja ja joukossa tööttäili useampi kirjosiipikäpylintu. Näimme 3 n-pukuista ja yhden punaisen koiraan, mutta luultavasti kirjosiipiä oli enemmänkin.

Matka jatkui Elimäen Mettälään, josta saimme helposti bongattua myöhäisen punajalkahaukan. Tämän jälkeen suuntasimme jo kotiin päin, jotta ehtisimme sinne vielä valoisan aikaan.