sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Kesäloman aloitus Utössä

Maanantai 3.6.
Yhteysaluksen aikaisen lähtöajan takia matkustin jo maanantaina Turkuun. Illalla oli hyvää aikaa käydä puistossa harjoittelemassa uuden kuvauskaluston käyttöä. Ostin uuden kameran ja putken (Sony a7 Mark IV + FE 200-600 mm) vain pari päivää ennen reissua, enkä ollut ehtinyt perehtyä niihin ollenkaan.

Tiistai 4.6.
Bussi lähti Turusta 6.40 ja laiva Pärnäsistä 8.30. Utöhön saavuin yhden aikaan iltapäivällä. Vein tavarat huoneeseeni, kävin hotellilla lounaalla ja lähdin saman tien kiertelemään aurinkoista ja vähän liiankin lämmintä saarta. Raripuskassa ja sen läheisyydessä soidinsi kirjokerttu. Toinen, ehkä naaras, rätisi raripuskan sisällä. 

Itärannassa vesi oli matalalla, mutta rannalla näkyi vain Utön peruslajistoa eli punajalkavikloja, tyllejä ja meriharakoita. Sorsalinnuilla oli poikasia ja rytikerttunen lauloi laiskasti ruovikossa. 

(Kuvat voi klikata isommaksi.)

Punajalkaviklot ovat Utössä näkyviä ja varsinkin kuuluvia.


Myöhemmin iltapäivällä radiopuhelimeen huudeltiin, että edellisenä päivänä löytynyt pussitiainen ääntelee koulun lahdella. Kuulin linnun monta kertaa, mutta en saanut sitä kiikariin. Lintu on vasta Utön kolmas eli sain hyvän saaripinnan. Koulun saunan katolle laskeutui valkoinen viestikyyhky, joka on oleskellut saaressa pari viikkoa. Sillä oli jalassa renkaat, joista selvisi sen olevan puolalainen viime vuonna syntynyt lintu.

Eksynyt viestikyyhky tuntui hakeutuvan ihmisten lähelle.

Karhunlaukka on vanha mausteyrtti, jota merimiehet istuttivat satamiin saadakseen c-vitamiinia keripukkia torjumaan. Kasvusto on koulun lähellä.


Keskiviikko 5.6.
Aamulla pussitiainen oli Gamla postenilla ja päivän mittaan sen ääni kuului siellä täällä saarella. Välillä alkoi jo epäilyttää, voiko yksi lintu ehtiä joka paikkaan vai onko niitä useampi. Uusia lajeja ei ennen aamiaista ilmaantunut. 

Aamupäivällä lokkien kiljunta paljasti saaren yli muuttaneen mehiläishaukan. Vähän puolenpäivän jälkeen kyttäsin taas pussitiaista Saunalahdella ja huomasin samalla lahdella kalastavan pikkutiiran, josta sain uuden saaripinnan. Loppupäivä kului peruslajeja kuvaillessa.

En nähnyt muita korentoja kuin merisinikorentoja.


Sinitiaiset löysivät syötävää omenapuusta.

Hemppoja on saarella jonkin verran.

Torstai 6.6.
Yöllä oli tarkoitus lähteä pienelle yölaulajakävelylle. Illalla hyvältä tuntunut ajatus ei kesken yöunien tuntunut enää ollenkaan hyvältä eli käänsin kylkeä.

Aamu oli pilvinen ja vähän sateinenkin, vaikka myöhemmin oli taas selkeää. Päivästä tuli hiljainen lintupäivä lukuun ottamatta luotsiasemalta havaittua jääkuikkaa, jota itse en kylläkään nähnyt. Pari päivää piilosta kanssani leikkinyt pussitiainen näyttäytyi vihdoin itärannalla sen verran, että sain muutaman kuvan siitä. Ei mitään priimaa, koska olin aika kaukana. Itärannassa ei pesimäaikaan saa kulkea rannassa. Mutta pari muistokuvaa kuitenkin. Myöhemmin illalla varmistui, että pussitiaisia oli saarella kaksi. Kumpikin koiraita.


Pussitiainen itärannassa.

Lounaan jälkeen kuvailin Kalkaksen terassilla kastemadon kokoista rantakäärmettä, kun taivaalta putosi tielle haahka. En ole koskaan nähnyt Utössä haahkoja saaren sisäosassa. Tällä linnulla ei ollut kaikki kunnossa, koska se joutui vähän väliä käymään makuulle. Jonkin matkaa tietä kuljettuaan se siirtyi sivuun kasvillisuuden suojiin. Mitäköhän sille oli tapahtunut?

Kuvasta ei selviä mittasuhteet, mutta tämä rantakäärme oli hädin tuskin lyijykynän kokoinen. Sen on silti oltava viime kesän poikanen, koska tämän vuoden poikaset eivät vielä ole kuoriutuneet.

Taivaalta pudonnut haahka.

Tiirat eivät noudattaneet sääntöjä.

Perjantai 7.6.
Aamulla tein ennen laivan lähtöä vielä pienen saarikierroksen, mutta mitään uutta ei ollut ilmaantunut. Yhteysalus lähti klo 8.30 ja tasan yhdeksän tuntia myöhemmin olin kotona.


Luotokirviset etsivät ruokaa Enskärillä yhteysaluksen laiturin läheltä. Seurailin kauempaa, mihin ne vievät sen, mutta se jäi vähän epäselväksi. Olisiko pesä ollut aallonmurtajan kivikossa?



torstai 15. kesäkuuta 2023

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Alkukesän lomareissuni kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Yhden junamatkan, kolmen bussimatkan ja Rovaniemellä vietetyn hotelliyön jälkeen saavuin torstaina 8.6. Muonion keskustaan. Koska oli vasta iltapäivä, kävin Swiss Caféssa kahvilla ja lähiympäristössä kävelemässä. Tien penkoilla kasvoi runsaasti kulleroita, mutta ne olivat vielä nupulla. Pekosen uimarannalta löysin kymmenkunta suokukkoa soidintamasta.

Koskelo ihmettelee uimarannalla suokukkojen turnajaisia. Tarkennus meni pieleen, mutta laitan kuvan silti, koska se on hauska tilannekuva.

Perjantaina siirryin Pallakselle. Julkiseen liikenteeseen oli tullut muutoksia sen jälkeen kun keväällä reissua suunnittelin, joten jouduin ottamaan taksin. Perille päästyäni vein tavarat hotellihuoneeseen ja lähdin saman tien ulkoilemaan. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Palkaskeron kierroksen. Tunturissa oli keväistä. Vaivaiskoivut olivat vasta hiirenkorvalla ja kukkakasvit nupulla. Länsipuolta ylös kulkevan reitin varrella näkyi lähinnä niittykirvisiä ja kivitaskuja. Urpiaisen ääniä kuului siellä täällä. Hieman ennen tunturin lakea polku kulki hankalan kivikon läpi ja lintujen tarkkailun sijaan keskityin siihen, etten nyrjäyttäisi nilkkaani. Alaspäin reitti oli onneksi helpompi. Itäpuolen kivikosta lähti pikkukuovi äännellen ja alarinteellä lauloi reissun ensimmäinen sinirinta.

Maisema Palkaskerolta.

Lauantaina patikoin Pallaskeron eteläpuolella kulkevaa retkeilyreittiä pitkin kohti Pallasjärveä. Metsän linnusto ei juuri poikennut omista kotimetsistä. Järripeippojen loputon ryystö kuitenkin muistutti siitä, että liikutaan pohjoisessa. Hyttysiä ei ollut riesana vielä ollenkaan. Noin viiden kilometrin jälkeen polku yhtyi Pyhäjoen luontopolkuun, jota pitkin kävelin joen ylittävälle sillalle. Sieltä onnistuin tiirabongaamaan virtavästäräkin. Hotellille palattuani kiersin vielä Vatikurun luontopolun, jonka varrella lauloi useampi sinirinta.

Sinirintoja lauloi siellä täällä.

Riekko tai kiiruna oli jättänyt käyntikorttinsa vaivaiskoivuun.

Sunnuntaina lähdin aamiaisen jälkeen ”huiputtamaan” alueen korkeinta tunturia, Taivaskeroa, joka kohoaa yli 800 metriin. Laelle pääsi helppokulkuista polkua pitkin. Taivaskeron ja Pyhäkeron välinen tunturinummi, Taivaskeronsatula, näytti lupaavalta lintupaikalta. Kiikaroin hetken ja löysin pari keräkurmitsaa. Ne olivat aika kaukana ja jatkoin matkaani. Kohta kurmitsat kuitenkin pyrähtivät eteeni polulle helposti kuvattaviksi.

Keräkurmitsa päästää lähelle. Blogissa kuvat ovat pienessä koossa ja siksi onnistuneetkaan kuvat eivät näytä tarkoilta. Osa kuvista on tietysti oikeasti huonoja :)

Loppu noususta oli kivikkoista, mutta ei niin ikävä kulkea kuin Palkaskerolla. Taivaskeron laelta löytyi Helsingin olympiatulen sytyttämisen muistomerkki. Laella lenteli myös pulmuspariskunta ja yksinäinen koiras, joka soidinsi. Koiraiden välille tuli pientä nokkapokkaa. Luontopolun taulusta olin edellisenä päivänä lukenut, että Pallaksella pulmunen elää pesimäalueensa eteläreunalla. Alas laskeutuessani huomasin, että lämmin ilma oli saanut ensimmäiset kurjenkanervat ja sieliköt kukkimaan. Iltapäivällä lähdin takaisin Muonion keskustaan.

Pulmunen lauleli tunturin laella.

Kurjenkanerva ja sielikkö aloittelivat kukintaansa.

Maanantaina otin taksin Jerisjärven hotellille. Sieltä aloitin noin 15 km:n patikkareissun Sammaltunturin maastoon, joka myös kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Aika hiljaista oli. Rinnemetsässä kuukkeli naukaisi muutaman kerran ja järrejä ryysti taas joka paikassa. Sammaltunturin huipulla on mittausasema, jossa tutkitaan ilmakehää ja ilmastonmuutosta. Mittauksissa on todettu Sammaltunturin ilman olevan maailman puhtainta. Paluumatkalla näin mm. varoittelevan pikkukuovin näreessä. Takaisin Muonion keskustaan pääsin bussilla Hotelli Jeriksen pysäkiltä.

Sammaltunturin maisemaa. Takana kohoavat Pallastunturit.


Tiistai-iltapäivänä lähdin kohti etelää ja kotona olin tasan 24 tuntia myöhemmin.


torstai 25. toukokuuta 2023

Helatorstaiviikonloppu Utössä

Helatorstaiviikonloppuna 19.5.–21.5. pidimme neljän päivän vapaan ja lähdimme Utöhön. Muutama muukin oli saanut saman idean. Koskaan en ole Baldur-laivalla nähnyt sellaista väkimäärää. Laiva saapui Utöhön kuuden aikaan ja ehdimme tehdä illalla vielä pienen saarikierroksen. Itärannassa oli saarelle tyypillisten peruslajien lisäksi nuori tundrakurmitsa. Kaukana kohti itää lensi Asio sp.

Suurin osa pensaissa liikkuneista pikkulinnuista oli hernekerttuja tai pajulintuja.

Perjantaiaamuna asetuimme majakalle, koska luotsiasemalla staijasi jo niin paljon väkeä, että ei viitsitty mennä letkan jatkoksi. Päivällä kiertelimme eri puolilla saarta. Hernekerttuja touhusi joka pensaassa, merellä kellui satoja haahkoja. Itärannasta löytyi edellisen päivän lajiston lisäksi mm. suo- ja lapinsirrejä, valkoviklo, luotokirvinen ja keltavästäräkki. Etukäteen olin ajatellut ajankohdan olevan sellainen, että rareja olisi puskat täynnä. No eipä ollut. Päivän ainoat valopilkut olivat kaksi sinirintaa. En ole käynyt Utössä sinirintamuuton aikoihin, joten laji puuttui vielä saaripinnoistani. Vaikka lintutilanne osoittautui tylsäksi, ei päivässä valittamista kuitenkaan ollut. Kaunis aurinkoinen ja vähätuulinen lomapäivä.

Rantakäärme nimensä mukaisesti rannassa hotellin vierasvenelaiturilla. Yksi pieni kyy sattui myös eteen.

Lauantaina sää oli edelleen aurinkoinen ja lähes tyyni. Aamulla viiden jälkeen olisi ollut kyhmyhaahka hetken nähtävissä, mutta huonoina lintuharrastajina olimme vielä unten mailla ja saimme itsemme vasta kuudeksi luotsiasemalle. Päivällä kiertelimme taas saarta, mutta lintujen suhteen oli edelleen hiljaista. Olipahan aikaa ottaa rennosti ja istuskella huoneen parvekkeella lämmöstä nauttimassa. Ainoa päivän aikana innostusta herättänyt lintu löytyi Mörttilän jäteaseman portilta. Oksien takana kähmyillessään valkeahko pikkulintu näytti potentiaaliselta rarilta, mutta esille tultuaan se osoittautui värivikaiseksi hernekertuksi.


Ritariluteet parittelivat museon edustalla. Sudenkorentoja näin yhden ja perhosia muutaman.

Sunnuntaina lähdimme ajoissa liikkeelle. Saareen oli tullut joitakin uusia lintuja, esim. raripuskassa ja sen liepeillä laulanut rytikerttunen. Se antoi vähän toivoa, mutta vieläkään ei mitään jännää löytynyt. Aamun hauskin havainto oli kehrääjä, joka surrasi lyhyen sarjan yhdentoista aikaan aamupäivällä kirkkaassa auringonpaisteessa Itärantaan johtavan polun lähellä. Baldur lähti mantereelle puolen päivän jälkeen tupaten täynnä. Sellainenkin ihme tuli nyt koettua, että kannella oli liian kuuma. Yleensä on päinvastoin.


Kasveista kiinnitin huomiota taas sellaisiin lounaisiin kasveihin, joita kotona ei näe. Kuvan litulaukka aloitteli kukintaansa. Mukulaleinikki alkoi olla jo kukinnan loppuvaiheessa ja karhunlaukka puolestaan nupulla.

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Ekovuosi -22, viimeinen kolmannes


Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.


Syyskuu

Loppukesän harrastustauon jälkeen aloin syyskuussa kiertelemään taas vähän enemmän. Retkeilystä tuli todellista lähiretkeilyä, sillä hyvä pyöräni varastettiin elokuussa ja jouduin nyt tyytymään “kauppakonkeliini”. Sillä ei juuri viittä kilometriä kauemmaksi viitsi pyöräillä. Syyskuun alkupäivinä kävin Jokioisten Pellilänsuolla bongaamassa pikkusirrin. Muutamaa päivää myöhemmin poikkesin arki-iltana Loimalammin tornille. Putkeen osui pieni kahlaaja, joka oli liian valkoinen pikkusirriksi. Linnut ovat Loimalammilla toivottoman kaukana tornista ja olosuhteiden pitää olla hyvät pienikokoisten kahlaajien lajimääritysten tekemiseksi. Nyt oli onneksi kohtuullinen näkyvyys ja lintu tuli paremmin esiin lietteelle. Se oli pulmussirri, josta ropisi mukavasti erilaisia pinnoja (LHLH-, Forssa-, ekoelis- ja ekovuodaripinna). Lintu viipyi Loimalammin lietteillä kolme päivää.

Myöhemmin syyskuussa tein arki-iltapäivänä pienen pyörälenkin Forssan pohjoispuolelle. Siirtolapuutarhan parkkipaikalla pysähdyin kuuntelemaan puusta kuuluvaa hieman peukaloismaista rätinää. Se oli pikkusieppo. Hyvä tuuri, että sain sen nyt muutolta. Keväällä kävin muutamalla vanhalla pikkusiepporeviirillä tuloksetta.

Kuun lopulla näin nuoren arosuohaukan pyörähtävän Loimalammilla. Samalta suunnalta sain syyskuun aikana myös ekovuodareistani edelleen puuttuneet sinisuohaukan ja ampuhaukan. Kuun lopussa pinnoja oli 161.

Eipä tullut otettua yhtään lintu- tai retkikuvia loppuvuoden aikana.


Lokakuu

Lokakuun aikana kävin monta kertaa Tammelan Pyhäjärvellä, mutta alleja, pilkkasiipiä tms. ei osunut silmiini. Rarien osalta syksy oli yhdistyksen alueella ihan onneton. Ei muutosta lajimäärään.


Marraskuu

Ensimmäisenä adventtina sain vihdoin ekovuodarin allista, joka pysähtyi Forssan Linikkalanlammilla. Kuun lopussa pinnoja oli 162.


Joulukuu

Ei uusia lajeja, joten ekovuodareiden määräksi jäi 162. Aika paljon jäi puuttumaan ihan peruslajejakin, esim. luhtahuitti, piekana ja suurin osa pöllöistä.






maanantai 24. lokakuuta 2022

Utössä ja muita syyslomaretkiä

Sunnuntaina 16.10. lähdin vuoden toiselle autobongausreissulle. Ensimmäinen oli huhtikuun lopulla, kun kävimme Markon kanssa bongaamassa ruskosotkan Salon Omenojärvellä. Tällä kertaa kohdelaji oli Kotkassa jo useamman päivän viihtynyt pikkumerimetso. Tulkinnan mukaan lintu on joko Suomen ensimmäinen, toinen tai kolmas pikkumerimetso. Suomen ensimmäinen havainto lajista tehtiin Siilinjärvellä heinäkuussa ja toinen lokakuun alussa Espoossa. Vielä ei ole selvyyttä, ovatko kaikki havainnot samasta linnusta. 

Saavuimme paikalle Kyminsuulle yhdentoista aikoihin. Sää oli harmaa ja tihkusateinen. Lintu oli juuri lentänyt vastarannan ruovikkoon, mutta tuli sieltä lähes saman tien esiin istumaan vakiorisulleen. Helppo bongaus. Lintu oli lähellä, mutta näin suttuisella kelillä scouppivideosta tuli mitä tuli. Videolta selviää kuitenkin hyvin pikkumerimetson ja tavallisen merimetson kokoero.



Koska bongaus sujui joutuisasti, meillä oli hyvin aikaa muuhunkin retkeilyyn. Lintutiedotukseen oli juuri tullut tieto Loviisan Pernajassa havaitusta ruskouunilinnusta, joten suuntasimme seuraavaksi sinne. Paikalla Sarvisalon sillan kupeessa oli jo pieni joukko bongareita. Lintu ei ollut hallussa, eikä meillä ollut kovinkaan paljon kärsivällisyyttä jäädä sitä odottelemaan. Sitkeämmät bongarit kuitenkin saivat siitä myöhemmin iltapäivällä havainnon. Jalohaikaran sentään näimme sillalla kävellessämme.

Pikkumerimetsosta ansaitut eliskahvit joimme kahvilassa Porvoossa. Kiertelimme vanhassa kaupungissa, kävimme Porvoon kirkossa ja joen toisella puolella sijaitsevalla Näsinmäen näköalapaikalla. Kulttuuriosuuden jälkeen suuntasimme Ruskiksen luonnonsuojelualueelle. Lintutornille johtavan polun varrella naputteli valkoselkätikkakoiras lahopuuta. Tornista näkyi muutama harmaasorsa. Tässä vaiheessa kello alkoi olla jo sen verran, että lähdimme sateiselle kotimatkalle.

Maanantaina 17.10. kiersimme aamupäivällä Tammelan Pyhäjärveä. Papinnokasta näin linnun, joka jäi kaivelemaan mieltä. Tumma pienikokoinen lintu, jossa oli hieman myös jotain vaaleaa viiletti vedenpintaa kovalla vauhdilla. Katsoin ensin, että se olisi pääsky. Linnun kääntyessä se näyttikin enemmän kahlaajalta. Sain sen putkeen kaksi kertaa, mutta lintu oli kaukana ja putki tärisi tuulessa. En saanut siitä mitään otetta. Lajimääritykseksi jäi lintu sp. Jotain mielenkiintoista se kuitenkin oli. Ei Pyhäjärvellä tähän aikaan vuodesta pitäisi olla mitään tuon näköistä lintua. Mielenkiintoa lisäsi se, että yöllä oli ollut länsimyrsky, joka oli saattanut heittää järvelle mitä vain.

Perjantaina 21.10. lähdimme melko ex tempore viikonloppumatkalle Utöhön. Laivamatka taittui harvinaisen tyynessä kelissä ja perillä Utössä olimme noin 22.30. Majotuimme hotellin Kalkas-rakennukseen.

Lauantaiaamuna kävimme ensin hotellin aamiaisella ja lähdimme sitten liikkeelle. Menimme totutusti luotsiasemalle, mutta suoraan edestä puhaltava navakka etelätuuli heilutti kevyttä jalustaani niin, että luovutin saman tien. Marko tuli aika pian perässä ja käytimme päivän saarella kiertelyyn. Saunalahdella oli pari paikallista kangaskiurua ja suopöllö näyttäytyi lyhyesti itäniityllä. Peukaloisia rätisi joka puolella. Hautausmaan ja jäteaseman välisessä kanervikossa loikki kettu, joka taitaa olla ensimmäinen näkemäni luonnonvarainen maanisäkäs Utössä. Ahkerasta kiertelystä huolimatta päivän lintuanti jäi laihaksi, mutta mukavahan Utössä silti on aina olla. Illalla saunoimme hotellin rantasaunalla.

Itärannan ruovikossa ruokaili urpiaisia.

Lokakuinen itäniitty Teerikallion päältä kuvattuna.

Sunnuntaina 23.10. olimme ulkona jo ennen auringonnousua. Lintuja oli saaressa nyt enemmän kuin edellisenä päivänä. Varsinkin mustarastaita oli yöllä ilmestynyt valtavasti. Tuuli oli luoteesta, minkä takia luotsiaseman suojassa oli mukavampi staijata kuin edellisenä päivänä. Merellä liikkui pilkkasiipiä, alleja, mustalintuja ja muutama riskilä. Kaksi sepelhanhea kierteli hetken saaren päällä. Kaukana luodoilla oli merisirrejä ja iso läjä hylkeitä. Pulmusesta sain retken ainoan uuden utö-pinnan. Kävimme välillä aamiaisella ja ehdimme katsella merelle vielä jonkin aikaa ennen kuin piti pakata ja siirtyä yhteysalukselle. Merimatka taittui pääasiassa kannella. Jossain Nauvon kohdalla ajellessamme Lintutiedotukseen kilahti ilmoitus tulipäähippiäisestä Utössä. Olisi ollut mukava utö-pinna…

Turun lintutieteellisen yhdistyksen (TLY) retki sattui samalle viikonlopulle, joten saaressa riitti väkeä. Kuvassa TLY:n retkeläisiä Itärannassa.


Tuli kerrankin otettua paluumatkalla kuva myös Nötön saaren satamasta.

keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Ekovuosi -22, toinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.


Toukokuu

Vappupäivänä kiertelin Tammelassa Talpian ja Kalliojärven alueella. Kuuden tunnin pyöräily kasvatti ekovuodarisaldoa kahdeksalla lajilla. Tulvat olivat laskeneet hujauksessa. Sorsalintuja ei siksi juuri ollut, mutta tilalle oli tullut kahlaajia, mm. parikymmentä valkovikloa, musta- ja punajalkavikloja, liroja ja suokukkoja. Yhdellä Kalliojärven nurkalla kaksi peltopyytä soidinsi keskellä tietä. Peltopyy on arvaamaton laji. Joinain vuosina törmään siihen jatkuvasti, joskus en juuri ollenkaan. Sen olen huomannut, että etsimällä sitä ei löydä.
 
Talpianjärven laskuojan peltotulva vappupäivänä.

Yhtenä arki-iltana pyöräilin kauppaan reilun kiertotien kautta eli muutamia lintupaikkoja matkalla tarkistellen. Linikkalanlammissa Forssan keskustan tuntumassa ui mustakurkku-uikkupari. Laji näyttäytyy säännöllisesti tai ainakin silloin tällöin kaikissa muissa alueemme kunnissa, mutta kiertää Forssan kaukaa. Lajista tuli minulle siis uusi Forssa-pinna. Seuraavana päivänä pari oli jo jatkanut matkaansa.

Lauantaina 7.5. kävin Forssan lentokentän pelloilla aikaisin aamulla. Paikka vetää sinirintoja hyvin puoleensa, mutta niiden aika on yleensä vähän myöhemmin, eikä laji siksi ollut vielä edes mielessä. Mutta siinä se silti yllättäen oli yhdessä puskassa. 

Tiistaina 17.5. kävin hakemassa Jokioisten Lintupajusta mustapyrstökuiripinnan.

Toukokuu ja kesäkuun alkupuoli ovat hankalaa aikaa harrastaa töiden takia. Juuri kun pitäisi päästä retkille aamuin illoin, on töitä kaikkein eniten. Siksi mitään ihmeitä ei irronnut. Esim. kattohaikaroita nähtiin Lounais-Hämeessä pilvin pimein, mutta minä en onnistunut näkemään ainoatakaan. Toukokuun lopussa lajimäärä oli 143.

Kesäkuu

Kesällä iskee tyypillisesti motivaation puute harrastusta kohtaan. Sain itseni sentään välillä liikkeelle.

7.6. suuntasin pyöräni aikaisin aamulla kohti Someroa. Mielessä oli kolme lajia ja minimitavoitteena oli saada niistä edes yksi. Menomatkalla poikkesin Torronsuon Kiljamolle. Luontotornille vievän polun varressa on ollut joskus pikkusieppo ja idänuunilintu, mutta nyt ei kuulunut mielenkiintoisia lajeja. Itse asiassa idänuunilintua ei tänä vuonna havaittu LHLH:n alueella ollenkaan. Seitsemän aikaan oli ensimmäinen varsinainen pysähdys Someron keskustan tuntumassa Palman teollisuusalueella. Märkä mäyrä palaili yöjuoksuiltaan ja kettu kulki pellolla asioillaan, mutta tavoitelaji peltosirkku ei antanut itsestään merkkiä. Puolen tunnin odottelun jälkeen lähdin Someron keskustaan etsimään seuraavaa lajia. Turkinkyyhky töräytti sen verran, että löysin sen muutamassa minuutissa. Vuoden kolmas ekoelis. Kahdeksan aikoihin söin keskustan kahvilassa tukevan aamiaisen ja sen voimalla palasin takaisin Palmaan. Odotin taas puoli tuntia, mutta peltosirkku oli näköjään jo lopettanut laulukautensa. Palmasta suuntasin kohti Kultelan Savipuistoa, missä liejukana näyttäytyi kymmenen minuutin odottamisen jälkeen. Kaksi kolmesta tavoitelajista löytyi siis vaivattomasti. Kotiin lähdin Vanhaa Torrontietä lintuatlashavaintoja ylös kirjaten. Matkaa kertyi yhteensä 60 kilometriä, joka alkaa minulle olla riittämiin yhdelle pyöräreissulle.

Kultelan Savipuiston lammikko Somerolla. Lammikossa on pesinyt liejukana vuodesta 2017 alkaen.

26.6. lähdin bongaamaan viiriäistä Jokioisten Luodesuolta. Varmimmin sen olisi tietysti saanut illalla/yöllä, mutta koska inhoan iltaretkiä, lähdin aikaisin aamulla. Paikalle oli viitisentoista kilometriä ja olin paikalla hieman ennen seitsemää. Viiriäinen oli onneksi vähän aikaa laiskasti äänessä. Matkalla sain pikkulepinkäisen ja mehiläishaukan, jotka puuttuivat ekovuodareistani, ja ihailin kesän ensimmäistä ritariperhosta.

Muutama yöretkikin tuli tehtyä, mutta laihoin tuloksin. Pensassirkkalinnunkin jouduin bongaamaan, vaikka yleensä niitä on vähän siellä täällä. Helpoista lajeista luhtahuitti jäi puuttumaan. Kehrääjäpaikoille en jaksanut lähteä. Ikävä on niitä aikoja, kun kehrääjä surrasi vielä parin kilometrin päässä kotoa. Valitettavasti lähimetsiä on kaadettu metsä metsältä nurin. Kesäkuun lopussa lajeja oli 151.

Heinä- ja elokuu

Heinäkuu kului pääasiassa mökkitouhuissa. Elokuun alkupuolella linturetkeilyssä käyttämäni maastopyörä pöllittiin. Pyörän menetys iski niin voimakkaasti, että päätin lopettaa koko lintuharrastuksen. Tietenkään en lopettanut, mutta muutaman viikon tauon kuitenkin pidin. Edellä mainituista syistä johtuen pinnamääräni ei heinä-elokuun aikana juurikaan muuttunut. Keväältä jääneet suo- ja lapinsirri tulivat nyt syysmuutolta samoin jalohaikara. Elokuun lopussa pinnoja oli kasassa 155.


lauantai 18. kesäkuuta 2022

Utössä pitkän tauon jälkeen

su 12.6.

Kahden ja puolen vuoden koronatauon jälkeen lähdin taas Utöhön. Matkustin jo sunnuntaina Turkuun ja yövyin hotellissa.

ma 13.6.

Saaristobussi Pärnäsin satamaan starttasi Turun linja-autoasemalta 6.45. Baldur-laiva lähti 8.30 ja saapui aikataulun mukaisesti Utöhön klo 13. Majoittumisen jälkeen söin lounaan hotellilla ja lähdin heti syötyäni kiertelemään saarta. Päivä oli tuulinen, mutta aurinkoinen. Kiersin eteläkärkeä lukuun ottamatta koko saaren. Suuria odotuksia lajien suhteen ei tähän reissuun lähtiessä ollut, olihan kevään lintukausi jo ohi. Tavoitteena oli saada edes yksi uusi Utö-pinna, sillä viimeisin oli vuodelta 2019. Tavoite toteutui aika nopeasti, kun näin lennossa pari mustavikloa, jotka pinnoistani vielä puuttuivat. Merkittäviä havaintoja en päivän aikana tehnyt, mutta tavallisiakin merilintuja on aina mukava katsella.

Itäniitty kesäkuun puolivälissä

ti 14.6.

Aamu alkoi klo 5 kylällä ja itärannassa kierrellen. Luhtakerttusia oli äänessä useammassa paikassa. Itärannassa oli mm. muutama suokukko ja harmaasorsapari. Yhdeksältä kävin hotellilla aamiaisella ja jatkoin sen jälkeen kiertelyä tyynessä ja nopeasti lämpenevässä säässä. Museon lähellä pari ihmistä kiikaroi ja kuvasi jotain. Selvisi, että kohde oli saaressa kuukauden verran majaillut naaraspuolinen valkoselkätikka. Lintu kierteli tämän ja vielä seuraavan päivän ympäri saarta, mutta sitten sitä ei taas näkynyt. Olipa kiva päästä näkemään Utön ensimmäinen valkoselkätikka.

Puolen päivän aikaan oli jo todella lämmintä. Istahdin kivelle itärantaan johtavan polun varteen kuvaamaan merisinikorentoa. Pian kauempaa polun varrelta kuului muutaman kerran ”purrrrr”. Ei siitä tullut kuin yksi laji mieleen ja menin katsomaan. Kyyhkyhän sieltä pihlajasta lähti, mutta ehdin nähdä sen vain hetken vastavaloon. Se näytti epäilyttävän isolta turturikyyhkyksi. Havainto olisi jäänyt ikävästi roikkumaan ilmaan, mutta onneksi kyyhky teki varttia myöhemmin kunnon kierroksen Itäniityn yllä ja nyt näin selvästi sen olevan turturikyyhky. Lintu näyttäytyi Itäniityllä vielä myöhemminkin samana päivänä, joten muutkin siitä kiinnostuneet ehtivät nähdä sen. Kaksi hyvää Utö-pinnaa siis tälle päivälle.

Valkoselkätikka männyssä kaupan lähellä.

ke 15.6.

Kovatuulinen, mutta aurinkoinen päivä. Päivä kului sinne tänne haahuillessa. Mainittavia havaintoja en tehnyt.

to 16.6.

Aamulla staijasin hetken luotsiasemalla. Merellä näkyi haahkoja ja ruokkeja, luodoilla riskilöitä. Pääasiassa päivä kului aurinkoista saarta kierrellessä. Itärannassa oli parikymmentä suokukkoa ja mustaviklo, muuten lintumaailma oli edellisten päivien kaltainen. 

Merisinikorennot ovat nuorena keltaisia.

pe 17.6.

Aamulla olin hetken taas luotsiasemalla. Luodolla aseman edustalla oli lapintiira mielenkiintoisessa puvussa: musta nokka ja musta-valkoinen pää. Tenovuon Jorma tiesi sen olevan 2 kv lintu. Muuten aamu meni pakatessa ja aamiaisella, jotta ehdin 8.30 lähtevään laivaan. Laiva oli mantereella hieman ennen yhtä ja saaristobussi Turkuun poimi matkustajat Pärnäsin pysäkiltä puolisen tuntia myöhemmin. Turun linja-autoasemalla taas reilu puoli tuntia seuraavan bussin odottelua ja kotona Forssassa olin viiden jälkeen.



Yleistä Utön kesäkuisista eläimistä ja kasveista

Näin kesäkuun puolivälissä paikallisista linnuista näkyvimpiä ja kuuluvimpia olivat haara- ja räystäspääskyt, kivitaskut, pensaskertut, punajalkaviklot ja tyllit. Luhtakerttusia oli äänessä vähän joka paikassa, rytikerttusia ainakin kahdessa. Äänessä olivat myös mustapää- ja hernekertut sekä punavarpuset. Luotokirviset esittivät soidinlentoa kahdessa paikassa. Merellä näkyi mm. haahkoja, pilkkasiipiä, tukkasotkia ja isokoskeloita. Itärannassa viihtyi useita lapasorsia ja harmaasorsapari. Kyhmyjoutsenilla ja merihanhilla näkyi poikasia, Saunalahdella hautoi mustakurkku-uikkupari. Merikotkan ja merikihun näin vain kerran, samoin karikukon. Tosin kuljin useimmiten ilman putkea, joten merelle katselu jäi vähiin.

Perhosia oli hämmästyttävän vähän liikkeellä, vaikka sää oli joka päivä aurinkoinen. Näin vain joitakin amiraaliperhosia, keltaniittyperhosia ja pikkukultasiiven. Sudenkorentoja oli vieläkin vähemmän, eteeni osui vain pari merisinikorentoa. Muista selkärangattomista silmiin pistivät kirkkaan oranssit ritariluteet, joita tapaa vain Suomen lounaiskolkalla. Kaksi pikkuista kyytä ylitti yhtenä päivänä kylätien. Nisäkkäitä en nähnyt.

Kasveista kiinnostivat lajit, joita ei kotiseudulla tapaa. Itäniityllä kukki parhaillaan punakämmeköitä, kappelin tienoolla oli verikurjenpolvea kukassa. Myös suomenpihlajien kukinta oli meneillään ja kylätien varressa näkyi jokunen sikoangervo. Muinaista värikasvia morsinkoa, merikaalia, ruoholaukkaa ja ritariluteen ravintokasvia käärmeenpistonyrttiä kukki eri puolilla saarta. Itselleni uusi kasvituttavuus oli juuri kukintaansa aloitteleva tahma-ailakki, jota löytyi pieni kasvusto Itäniitylle johtavan tien varresta.

Verikurjenpolvi.

Vasemmalla tavallisen väristä ja valkoista ruoholaukkaa eli ruohosipulia. Oikealla tahma-ailakki.


sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Ekovuosi -22, ensimmäinen kolmannes

Ekopinnojen keräilyä LHLH:n alueella. Kiertelen, kun ehdin ja jaksan. Harrastusta haittaavat työ ja satunnainen laiskuus.


Tammikuu

Ekaeka-päivä alkoi jo edellisenä päivänä alkaneen päänsäryn jatkuessa. Niinpä tyydyin aloittamaan uuden lintuvuoden kahvikuppi kädessä olohuoneen ikkunan ääressä. Vuoden ensimmäiseksi lajiksi kirjasin klo 8.20 naapurin omenapuussa kyyhöttäneen mustarastaan. Parina viime päivänä iltapäivähämärän aikaan näyttäytynyt nuori uuttukyyhky tuli yllätyksekseni puluparven mukana paikalle jo klo 9.20 saaden näin kunnian olla Tiirassa koko maan ensihavainto lajista. Aamusta tosin meinasi tulla linnun viimeinen, sillä vain viisi minuuttia myöhemmin kanahaukka iski naapuritalon räystäällä istuneeseen kyyhkysparveen jääden kuitenkin ilman saalista.

Särkylääkkeen alettua vaikuttaa lähdin hoitamaan talvilintulaskentani. Matkalla reitille näin hiiripöllön, joka oli viihtynyt samalla alueella yli kuukauden päivät. Hyvä alku ekovuodelle, sillä edellisenä vuotena en havainnut ekona pöllön pöllöä. Reitiltä irtosi 20 lajia, joka talvilaskennassa on hyvä määrä tältä tylsältä reitiltä. Ekaekan kokonaissaldoksi tuli 28 lajia.

Seuraavana päivänä 2.1. lenkkeilin hiljaiselle Kiimassuolle. Kylmän talven vuoksi lokit olivat kadonneet jo kuukautta aikaisemmin ja vain varislintuja oli pitämässä kaatopaikkaa pystyssä. Envorin kompostialueen reunalla kiikaroin kasoilla pyöriviä pikkulintuja. Varpusia ja keltasirkkuja, ei sen kummempaa. Siinä kiikaroidessani takaani lensi pikkulintu, joka laskeutui kasojen taakse kerran lyhyesti ja kirkkaasti äännähtäen. Tunturikiuru? Alue on hankalasti hallittavissa isojen risu- ja lautakasojen takia, eikä kiikarin linssit sumentanut jäätävä tihku auttanut asiaa. En löytänyt lintua näkyvissä olevalta alueelta, mutta laitoin siitä viestin yhdistyksen wa-ryhmään. Seuraavana päivänä Oskari onneksi löysi linnun samasta paikasta ja sain määritykselleni varmistuksen. Kävin vielä viikkoa myöhemmin ottamassa linnusta kunnon näkö- ja äänihavainnon. Tällä kertaa se patsasteli hienosti puukasan päällä ja lenteli selkeästi sirkutellen.

Loppiaisena osallistuin LHLH:n talviralliin kävellen. Talvisessa Lounais-Hämeessä vesistöjen ollessa jäässä ei lajeja ihmeemmin ole. Kaksi noin kahdeksan kilometrin lenkkiä tuotti 32 lajia, joka oikeutti toiseen sijaan.

Loppukuun lajit olivat tavanomaista talvilajistoa ja kuun lopussa pinnoja oli koossa 39. Liikuntamotivaatiota parantaakseni lisäsin itseni Pinnarin ekokuukausilistoihin talvikuukausiksi.

Kamera oli vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana mukana vain pari kertaa. Tammikuun alkupuolella kuvailin tilhiä Forssan Citymarketin pihassa.


Helmikuu

Vuosi jatkui helmikuussa talvisena. Kuun mukavin havainto lienee kaatopaikalla talvehtinut peukaloinen. Pöllöjä kävin kuuntelemassa ahkerasti, mutta kävelyetäisyydeltä ei irronnut kuin huuhkaja. Kuun lopulla eteläinen ilmavirtaus toi Lounais-Hämeeseen ensimmäiset muuttolinnut. Lumikenkälenkillä lentokentän pelloilla sain äänihavainnon muuttavasta kiurusta kuun viimeisenä päivänä. Helmikuun lopussa lajeja oli 45.


Maaliskuu

Talvi vain jatkui ja jatkui. Muuttolintuja toki saapui jossain määrin, mutta mitään ihmeempää ei tarttunut haaviin. Lajimäärä kuun lopussa oli 57.


Huhtikuu

Vihdoin hieman ennen huhtikuun puoliväliä pääsin avaamaan pyöräilykauden. Ensimmäisen ekobongausreissun tein 12.4. Jokioisten Lintupajuun, mistä oli löytynyt mandariinisorsa. Ihan helpolla lintu ei irronnut, mutta puolen tunnin etsimisellä löysin sen kaukaa tulvalta. Mukava ekoelis.

Huhtikuun tulvat olivat suuremmat kuin koskaan täällä suunnalla olen nähnyt. Talpianjärven laskuojan varteen Tammelaan syntyi käytännössä järvi. Sieltä sain hyviä lajeja kuten pikkujoutsenen, harmaasorsan ja punasotkan, jotka eivät aina täällä ole itsestäänselvyyksiä ainakaan minun kunnolleni sopivan pyörämatkan etäisyydellä.

Pääsiäissunnuntaina 17.4. Tammelan Kalliojärvellä Kaukon ja Markon kanssa.


23.4. osallistuin yhdistyksen Tammela-ralliin pyörällä. Rallin kesto oli seitsemän tuntia, jona aikana pyöräilin 33 km lähinnä Kalliojärvi-Talpia-Sukula-akselilla. Tuloksena 57 lajia ja kisan viimeinen sija.

Vappuaattona suuntasin taas Lintupajuun, missä oli viikon verran pyörinyt punakaulahanhi. Hanhia oli pari tuhatta ja katsoin ne todella huolella monta kertaa, mutta punakaulaa ei linssiin osunut. Saattoi se siellä silti olla, yllättävän hyvin värikäs lintu hukkuu isoon hanhiparveen. Hieman jäi harmittamaan, olisihan se ollut kiva ekoelis. Vetoapuakaan ei saanut keneltäkään. Torni oli tyhjänä monta tuntia parhaaseen lintuaikaan viikonloppuna. Ilmeisesti ihmisillä on jotain muuta elämää vappuaattona. Lintupajun tulvalta sain kuitenkin suokukon, pikkutyllin, kalatiiran ja valkoviklon ekovuodareiksi ja matkalla Pellilänsuolta härkälinnun, joten sadan lajin raja rikkoutui vihdoin. Myöhäisen kevään takia listasta puuttui monta sellaista lajia, jotka normaalisti saa jo huhtikuussa.

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Vuosi pikakelauksella

Edellisestä postauksesta on päässyt vierähtämään vuosi, koska mainittavaa kerrottavaa ei ole ollut. Koronan takia elämä on pyörinyt omalla lähialueella. Ekoeliksiä on vuoden aikana tullut viisi, mm. mustatiira Forssan Loimalammilta ja vesipääsky ensin Jokioisten Lintupajusta ja toinen vielä Forssan Loimalammilta muutaman kilometrin päästä kotoa. Näistä kummastakin tuli myös uusi LHLH-pinna ja tietysti myös Forssa-pinna.

Pitempiä bongausreissuja vuoteen mahtuu kaksi, eikä niistä kumpaakaan ole tehty vain bongauksen takia. Lauantaina toukokuun 22. lähdimme Markon kanssa yhden yön reissulle Poriin käyttämään saamani hotellilahjakortti, joka oli viimeistä viikonloppua voimassa. Yyterissä oli satoja kahlaajia, mistä sisämaan harrastajalle riittää aina ihmeteltävää. Sunnuntaiaamuna oli tarkoitus käydä uudestaan Yyterissä, mutta hetken mielijohteesta lähdimmekin Alavudelle bongaamaan kaspiantylliä. Lintu oli nähtävissä, mutta armottomassa väreilyssä. Osa porukasta onnitteli iloisena toisiaan onnistuneesta bongauksesta, mutta itse näin putkessa lähinnä vaalean linnunmuotoisen täplän. Ihmettelin, miten siitä olisi laji pitänyt määrittää. Hämmennystä lisäsi vielä se, että lintu vaikutti mielestäni liian isolta tylliksi. Kun myöhemmin illalla tuli viesti, että lintu olisikin ehkä amerikankurmitsa eikä kaspiantylli, en ollut yhtään hämmästynyt. Minulla ei ole tietoa, onko linnusta olemassa niin hyviä dokumentteja, että laji saataisiin joskus varmistettua.

Kesällä innostuin vuosien tauon jälkeen sudenkorennoista ja niiden kuvaaminen ja määrittäminen toi mukavaa puuhaa hiljaisen lintukauteen.

Työni takia olen joutunut olemaan koronan suhteen hyvinkin tarkka, enkä sen vuoksi ole uskaltanut matkustella edes kotimaassa. Syysloman alettua lähdimme Markon kanssa ensimmäiselle yhteiselle lomamatkalle kahteen vuoteen. Tarkoitus oli kierrellä lähinnä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantaina 16.10. saavuimme niin sateiseen Kokkolaan, että ainoa vaihtoehto oli viettää loppupäivä hotellissa. Sunnuntaina kävimme Harrbådanin niemessä Kokkolan keskustan tuntumassa ja Ohtakarin saaressa Lohtajalla, mutta kovan tuulen takia lintuhavainnot jäivät merellä lentäviin, tuulen riepottelemiin mustalintuihin ja alleihin. Suurimman elämyksen saimme merellä pauhaavista suurista laineista, joita kuvailimme. Kuvissa laineet näyttävät kuitenkin varsin laimeilta.

Ohtakarin tyrskyjä.


Ohtakarin saaren kalastajakylä. Saareen pääsee pengertietä pitkin.

Kalajoen Letolla ankara tuuli jatkui, nyt höystettynä vaakatason sateella. Mukavin havainto oli kymmenkunta peltopyytä ensin hiekkarannalla ja myöhemmin metsässä. Olen tottunut näkemään peltopyitä hyvin toisenlaisessa ympäristössä Lounais-Hämeen pelloilla. Matkalla Ouluun kävimme merenrannalla vielä Siikajoen Säärenperällä, missä Tiira-bongasimme talvipukuisen mustakurkku-uikun.

Yövyimme Oulussa ja ensimmäisenä aamulla lähdimme katsomaan vajaan viikon Ruskon teollisuusalueella oleskellutta arotaskua. Saavuimme paikalle 8.35 ja lintu näyttäytyi kivikasan päällä 8.50. Bongaus oli siis helppo ja tuuriakin oli matkassa, sillä lintu oli näytillä vain viitisen minuuttia lentäen sitten jonnekin näkymättömiin. Häirintää välttääkseni otin linnusta kaukaa muutaman huonon dokumenttikuvan (pikkukuvassa). Arotaskusta sain tämän vuoden ainoan eliksen.

Koska bongaus sujui vauhdikkaasti, ehdimme kymmeneltä Hailuotoon lähtevään lauttaan. Lautta oli yllättävän pieni. Vaikka olimme hyvissä ajoin paikalla, olimme viimeisessä rivissä. Matka kesti 25 minuuttia. Saarella ensimmäinen pysähdys oli Itänenässä, missä kävelimme pitkään rannalla. Rannan kivikosta löytyi vastaan tulleen paikallisen harrastajan vinkistä kolme merisirriä ja suosirri. Puissa oli paljon pyrstötiaisia ja mereltä saapui lisää. Loppupäivän kiertelimme ympäri Hailuotoa kovassa tuulessa tekemättä merkittävämpiä lintuhavaintoja. Sain kuitenkin "majakkaeliksen" Marjaniemen majakasta, vaikka se ei nyt auki ollutkaan.

Hailuodon pohjoisrantaa Keskiniemen kohdalta.

Tiistai oli matkan ainoa kaunis päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tuuli oli tyyntynyt. Otimme suunnan koilliseen ja ensimmäisen pysähdyksen teimme Kiimingin Koitelinkoskella, joka osoittautui käymisen arvoiseksi paikaksi. Alue muodostui saarista ja niiden välissä pauhaavista lähes luonnontilaisista koskista. Liikkuminen aluella oli helppoa. Taivalkoskella vietimme aikaa Pahkakurun rotkon metsässä toiveenamme nähdä kuukkeleita. Niitä ei näkynyt, mutta metsän ruokintapaikalla kuvasin jonkin aikaa hömö- ja töyhtötiaisia. Pyyt viheltelivät aktiivisesti ja pari paikallista lintuharrastajaakin metsästä löytyi.

Pahkakurun metsässä Taivalkoskella.

Seuraavat pari yötä vietimme Syötteellä uudehkossa Kide-hotellissa. Keskiviikkona patikoimme retkeilyreiteillä ja torstaina lähdimme vuorokauden jatkuneen lumisateen johdosta varsin talvisista oloista kohti etelää. Onneksi autossa oli kitkarenkaat. Osa lomalaisista oli liikkeellä kesärenkailla, mikä aiheutti ongelmia varsinkin Iso-Syötteen päällä sijaitsevassa hotellissa majoittuneille matkaajille.  Poikkesimme matkalla Puolangan Hepokönkään putouksella, missä näimme koskikaran ja Maaningan Korkeakoskella, jota ympäröivä maagisen oloinen naavainen metsä teki meihin vaikutuksen. Yövyimme Kuopiossa, mutta loputtoman sateen takia luontokohteet oli jätettävä väliin ja ajettava suoraan kotiin. Matkalla näimme mm. viiru- ja lehtopöllön, tosin metalliverkon takana Heinolan lintutarhalla ;)

lauantai 31. lokakuuta 2020

Syksyn bongailuja

Syksy, niin kuin koko vuosi, on kulunut oman yhdistyksen aluetta kierrellessä. Pyöräily on tuottanut tulostakin. Olen saanut muutaman uuden LHLH-pinnan ja ekoeliksen, kuten taigauunilinnun ja kuningaskalastajan.

Pitempiä bongausreissuja on tullut tehtyä vain kaksi. Syyskuun 21. päivä kävimme töiden jälkeen Laitilassa hakemassa elikseksi tundraviklan. Lintu oli sipulipellossa hyvin nähtävissä, kunhan sen ensin löysi. Seurana sillä oli tundrakurmitsa ja nuoria suokukkoja, jotka olivat isompaa kokoa lukuun ottamatta melko samannäköisiä tundraviklan kanssa. 

Lokakuun 24. päivä Hangon maankaatopaikalta löytyi mustakurkkurautiainen. Yhden lajin takia Hankoon asti ajaminen ei tuntunut järkevältä, mutta kun seuraavana päivänä samasta paikasta löytyi myös mustapäätasku, olin jo valmis lähtemään.

Hangon maankaatopaikka
 

Mustakurkkurautiainen liikkui isolla maakasalla rikkaruohoston seassa muutaman neliön alueella. Linnun pakoetäisyys oli niin pieni, että minäkin innostuin kuvaamaan sitä. Vaikka oltiin ulkona, yritin pitää jonkinlaista turvaväliä toisiin kuvaajiin. Kun itse menin metriä kauemmaksi, syntyneeseen väliin tuppasi joku toinen.  Muutenkin kuvaajaporukka oli taas vähän turhan lähellä lintua, vaikka tämä laji ei onneksi tuntunut ihmisistä juuri välittävän. Turhauduin tilanteeseen ja jätin kuvaamisyritykset.

Jonkilaisen dokkarikuvan ehdin linnusta saada. Mustakurkkurautiainen on kyllä yllättävän samannäköinen taigarautiaisen kanssa. Alla olevassa kuvassa Hangon lintua voi verrata taigarautiaiseen, jonka olen kuvannut neljä vuotta sitten Helsingin Viikissä.




Mustapäätasku näkyi saman ison kasan toiselta reunalta. Se lenteli rikkaruohostossa ja laskeutui aina välillä metrin parin korkeudella oleviin kasveihin. Scouppasin siitä muutaman videonpätkän.

 
Rarien lisäksi Hangon maankaatopaikalla oli kymmeniä kangaskiuruja. Tälläisiä määriä en koskaan ennen ole nähnytkään. Toisena erikoisuutena olivat pitkin multakasoja kasvaneet tomaatit. Onkohan joku uskaltanut maistaa?
 
Kotiin lähdimme Someron kautta. Poikkesimme matkalla Kiikalan Hyyppäränharjun Kultalähteellä, jossa olen joskus vuosia sitten kerran käynyt. Someron Halkjärvellä oli useampi sata isokoskeloa, mutta muuta mainitsemisen arvoista ei löytynyt.


torstai 6. elokuuta 2020

Retkellä Päijät-Hämeessä

ti 4.8.

Katselin yhtenä päivänä karttaa ja totesin, että en ole koskaan ollut Asikkalan Pulkkilanharjulla. Viikkoa myöhemmin lähdimme päiväretkelle Päijät-Hämeeseen paikkaamaan aukkoa yleissivistyksessäni.

Aamun ensimmäinen pysähdyspaikka oli Hämeenlinnan Hattelmalanjärvi, joka oli sopivasti reitin varrella. Kävimme katsomassa siellä joitakin päiviä viihtynyttä pikku-uikkua. Pienen odotuksen jälkeen kesäpukuinen lintu näyttäytyi tornin edustalla, mutta vain pienen hetken ajan. Emme jääneet odottelemaan parempaa näyttäytymistä vaan jatkoimme matkaamme.

Ensimmäinen Päijät-Hämeen kohde oli Kellolanlähde, joka on yliretkeillyn Kiikunlähteen huonommin tunnettu pikkuserkku Hämeenkoskella. Varjoisan kuusikon suojassa sijaitsevan lähteen vesi on kirkasta ja näyttää turkoosilta. Eläimiä ei vedessä liikkunut, mutta lähteessä pitäisi elää ainakin jääkauden jäänne okakatka-äyriäinen.

Kellolanlähde



Hämeenkoskelta jatkoimme suoraan Sysmään. Pulkkilanharju tuli nähtyä jo tässä vaiheessa autosta, mutta jätimme tarkemman tutustumisen paluumatkaan. Sysmän ensimmäinen kohde oli Kirveskoski ja tavoitelaji haarahaukka. Se ei tällä kertaa näyttäytynyt, mutta muita petoja riitti pelto-aukealla mukavasti: useampi ruskosuohaukka, varpushaukka ja mehiläishaukka. Sääkset kävivät napsimassa kaloja läheiseltä kala-altaalta. Altailta nousi myös viitisentoista harmaahaikaraa.

Sysmän keskustan kahvitauon jälkeen matka jatkui Päijätsalon luontopolulle ja yli satavuotiaalle näkötornille. Parkkipaikalla oli ilmoitus näkötornin maalaustöistä, mutta ilmoituksen mukaan ne olisi tehty jo kesä-heinäkuun aikana. Polku kulki ensin tasaisessa talousmetsässä, mutta lähti sitten jyrkkään nousuun kohti Päijätsalon vuoren huippua. Rinteessä ylitimme Päijänteen kansallispuiston rajan ja metsä muuttui vanhemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Vuoren huipulle päästyämme totesimme pettyneenä näkötornin olevan edelleen suljettuna. Maisemat pelkän kallion laeltakin olivat kuitenkin upeat ja istuimme hetken ihailemassa kesäistä Päijänteen selännettä.

Näkymä Päijätsalon vuorelta Päijänteelle.



Kierrettyämme noin neljän kilometrin mittaisen luontopolun lähdimme takaisin kohti Asikkalaa ja pysähdyimme nyt kunnolla Pulkkilanharjulla. Täälläkin kiersimme muutaman kilometrin luontopolun, jonka varrella oli jääkauden merkkejä esitteleviä tauluja. Kävimme myös Karisalmen sillalla, joka Suomen 100 Lintukohteet -kirjassa esitellään hyvänä staijipaikkana.

Pulkkilanharjulta ajoimme Vääksyyn, missä seurasimme muiden ihmettelijöiden kanssa m/s Suomen Neidon kulkua kanavan läpi ja kävimme syömässä paikallisessa pitseriassa. Kotimatkan teimme kolmen pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen pysähdys oli Lammin puhdistamolla, josta oli ilmoitettu jalohaikara. Se nousi kosteikkoaltaalta juuri, kun kävelimme rantaan. Siirryimme altaan ja Ormajärven välisellä penkalla olevalle lintulavalle, joka olikin erinomaisella paikalla. Lavalta näki hyvin sekä kosteikkoaltaalle että Ormajärvelle. Näkemämme lajit olivat tavallisia, mutta niitä oli määrällisesti paljon. Kosteikkoaltaan puolella oli mm. lapasorsia ja punasotkia, Ormajärvellä parikymmentä merimetsoa, kuikkaparvia ja kaksi muuttavaa kaakkuria.

Lammin puhdistamon kosteikkoallas.




Hämeenlinnassa poikkesimme uudestaan Hattelmalanjärvelle. Puikku oli edelleen paikalla, mutta se sukelteli taas hyvin kähmyilevästi. Muistoksi jäi kuitenkin muutaman sekunnin scouppivideo. Klo 22 saavuimme Forssaan, missä teimme vielä yhden pysähdyksen yrittäessämme Markolle viitasirkkalintua elokuun pinnaksi. Huolimatta tyynestä ja lämpimästä illasta, sirinää ei kuulunut. Kauan emme hyttysten keskellä jaksaneet odotella ja koska päiväkin oli venynyt jo melkein 16-tuntiseksi, oli aika suunnata kotiin.