Lapissa ja Norjassa (osa 2)

...jatkuu

la 28.6.
Aamulla jatkoimme Karigasniemeltä kohti pohjoista. Kävimme Pulmankijärvellä, mutta tien varret ja itse järvi olivat aika tyhjiä. Takaisin päin palatessamme tien poskessa staijaili pari pikkubussillista TLY:n retkiporukkaa. Kahvittelimme Nuorgamissa ja siirryimme sitten Norjan puolelle.

Ensimmäinen pysähdys oli Varanginvuonon pohjukassa Varangerbotnissa, missä oli hienot laskuvesilietteet, mutta vähän lintuja. Löysimme joitakin punakuireja, meriharakoita ja merihanhia.

Varangerbotn, Norja, 28.6.2025

Seuraava stoppi oli Nessebyn kirkon lietteillä, mutta ei sielläkään mitään peruskahlaajia ihmeellisempää ollut. Ajankohta ei ollut paras mahdollinen, kun kevätmuutto oli jo ohi ja paluumuutto ei vielä kunnolla alkanut.

Vadsøssä kirjauduimme sisään paikalliseen Scandiciin. Siellä kävikin hyvä tuuri, kun saimme varaamamme normihuoneen tilalle sviitin. Kauan emme malttaneet sviitistä nauttia, kun lähdimme tutustumaan Vadsøön.

 

Vadsø hotellihuoneen ikkunasta nähtynä. Takana Vadsøyan saari. 29.6.2025

Suuntasimme Vadsøyan saarelle kaupungin edustalle. Rannan leväkasoilla seisoskeli punakuireja monenlaisissa puvuissa. Saaren sisäosassa on lampi, jossa voi hyvään aikaan nähdä parikin sataa vesipääskyä, nyt niitä oli viisi. Niityllä lapinkirvinen vei ruokaa pesälle. Kasveista huomioin mm. keltaisen lapinorvokin. Tuuli oli varsin navakka, mikä teki kuvaamisesta hankalaa. Saarikierroksen jälkeen siirryimme kaupan kautta hotellille.

punakuiri, Vadsøya, Norja, 28.6.2025

lapinkirvinen, Vadsøya, Norja, 28.6.2025

Metsäjänis ihailee merta, Vadsøya, Norja, 28.6.2025

su 29.6.
Lähdimme aamiaisen jälkeen Vadsøstä rantatietä kohti koillista. Ekkerøyssa tutustuimme Norjan suurimpaan pikkukajavakoloniaan, missä linnut hautoivat jyrkänteellä. Vuonna 2023 kolonian noin 40 000 pikkukajavasta puolet kuoli lintuinfluenssaan. Nyt lintuja oli paljon, mutta vaikea sanoa, onko määrä palautunut lähellekään entistä.

Pikkukajavien pesimäjyrkänne, Ekkerøy, Norja, 29.6.2025

pikkukajavat, Ekkerøy, Norja 29.6.2025

Matka jatkui rannikkoa pitkin. Vadsøn rehevyys loppui kuin seinään ja maisema alkoi näyttää karulta. Tien varsilla laidunsi vapaana lampaita ja poroja. Päätimme jättää Hornøyan lintusaaren seuraavaan kertaan, koska oli tuulista ja aikaa vähän. Sen sijaan lähdimme edelleen eteenpäin kohti tien päätä eli Hamningbergiä. Huono valinta, mutta tulipa sekin loukko nähtyä eikä toista kertaa tarvitse mennä. Alku oli lupaava. Tienvarsi Vardøstä eteenpäin kukki valkoisenaan lapinvuokkoja. Merikihuja näkyi matkalla useampi. Sitten tie kapeni kolme metriseksi. Se mutkitteli, nousi ja laski karujen kallioiden välissä. Maisema oli kuin toiselta planeetalta. Vastaan tulevia matkailuautoja väisteltiin levikkeille. Matka Vardøstä Hamningbergiin kesti ehkä tunnin, mutta tuntui kolmelta. Vaikka itselle matka oli tuskaa, Markon mielestä tie oli oikein mukava ajella. 

Perillä Hamningbergissä odotti kova tuuli, kiviä, kallioita ja pari taloa. Vakituista asutusta siellä ei enää ole, tiekin suljetaan talvikuukausiksi. Aikanaan ympärivuotisia asukkaita on varmaan ollut paljon, koska koulurakennuskin näytti olevan. Murjotin hetken kohtaloani, joka oli tuonut minut tällaiseen loukkoon, mutta sitten kohotin kiikarini ja aloin katsella merelle. Siellä lensi suulia, karimetsoja, lunneja, ruokkeja, riskilöitä, kiisloja, alleja… Kovin kaukana menivät, mutta ainakin osan sai määritettyä. Näin jälkeenpäin ajateltuna Hamningberg ei ehkä sittenkään ollut niin paha paikka.

Hamningberg, Norja, 29.6.2025

Suula ja karimetso kohtaavat merellä. Hamningberg, Norja, 29.6.2025

luotokirvinen, Hamningberg, Norja, 29.6.2025

Takaisin päin mennessä poikkesimme lyhyesti Vardøn saarella, jonne pääsi pari kilometriä pitkää tunnelia pitkin. Vardøssä pikkukajavat pesivät rakennusten seinämillä. Tsekkasimme uudestaan myös Nessebyn kirkon lietteet, josta eilisten lajien lisäksi löytyi ristisorsia. Lyhyeksi ja kiireiseksi jäi retken Norja-osuus. Varanger oli sellainen paikka, jonne haluan palata joskus ajan kanssa uudestaan.

Suomen puolelle päästyämme majoituimme Nuorgamin lomakeskuksen huoneistoon. Illalla saunoimme ja uimme tai paremminkin kastauduimme kylmässä Tenossa.


ma 30.6.
Lomakeskuksen yllättävän monipuolisen aamiaisen jälkeen lähdimme käymään uudestaan Pulmankijärven suunnassa. Staijailimme hetken vaaran päällä petojen toivossa, mutta turhaan. Pulmankijärvellä Marko tarkasti järven (kuikka, kaakkureita) sillä aikaa, kun itse etsin pensaskanervan. Pulmankijärven seutu on ainoa paikka Suomessa, missä kyseinen kasvi kasvaa luonnonvaraisena. Kasvi löytyi helposti ja oli sopivasti kukassa.

pensaskanerva, Utsjoki, 30.6.2025

Jatkoimme kohti etelää siellä täällä matkan varrella poiketen. Lintumaailma oli hiljainen niin kuin se oli koko matkan ajan. Illansuussa saavuimme Saariselälle ja majoituimme hotelli Riekonlinnaan.

kirkkotuvat, Utsjoki, 30.6.2025

ti 1.7.
Lapland Hotels -ketjun aamiaiset ovat tunnetusti hyviä ja vedin taas aamiaisähkyt. Päivän aikana siirryimme Saariselältä Ouluun. Matkalla vietimme pari tuntia Rovaniemen tiedekeskus Arktikumissa. Kävimme myös ihmettelemässä Sukulanrakan hiidenkirnuja. Alueella on 14 hiidenkirnua, joista yksi on Suomen syvin, 15 metriä.


ke 2.7.
Aloitimme aamun punakottaraisbongauksella Oulun Oritkarissa. Lintu ilmestyi noin vartin odottamisen jälkeen. Se oli arka, minkä takia en lähestynyt sitä. Kurveja ei näkynyt, tosin ei juuri etsittykään. Poikkesimme vielä Liminganlahdella, mutta vesi oli korkealla, eikä sieltä irronnut kuin pari reissupinnaa.

 

punakottarainen, Oulu, 2.7.2025

Limingalta alkoi pitkä ja tylsä kotimatka. Matkan kohokohta oli Kärsämäellä kahvila Paakarin pysäkissä. Siellä söin matkan parhaan kakkupalan (kirsikkamutakakku). Viimeisen mainitsemisen arvoisen lintuhavainnon teimme Forssan Matkussa, missä sain vihdoin Forssa-pinnan lyhtypylvään päällä huhuilevasta turkinkyyhkystä. 

Retkipinnoja kertyi 124. Monta pohjoisen peruslajia jäi näkemättä, mutta eipä juuri yritettykään. Kumpikaan ei laske vuodareita eikä muitakaan pinnapakkomielteitä ole, joten minkään lajin perässä ei sen kummemmin juostu.

turkinkyyhky, Forssa, 2.7.2025

Lapissa ja Norjassa (osa 1)

Olin varannut jo helmikuussa ensimmäiselle lomaviikolleni Utön-reissun, mutta jouduin perumaan sen surkeiden julkisen liikenteen yhteyksien vuoksi. Kesän lautta- ja bussiaikataulujen laatijat eivät olleet tehneet yhteistyötä. Kuka jaksaa odottaa Pärnäsin lauttarannassa kaksi ja puoli tuntia? En ainakaan minä, joten lähdin sitten Markon mukaan pohjoisen reissulle.

la 21.6.
Starttasimme Forssasta juhannuspäivänä klo 7.00. Teillä riitti tilaa normi-ihmisten ollessa juhannuksen vietossa. Ensimmäinen kohde oli Joensuu, jonne halusin muistelemaan opiskeluaikojani Joensuun yliopistossa, joka nykyisin tunnetaan Itä-Suomen yliopistona. Matkalla poikkesimme muutamassa kohteessa, mm. Pursialan hiidenkirnulla Mikkelissä. Kahdeksan metriä syvä ja kolme metriä leveä hiidenkirnu on Suomen neljänneksi suurin.

 

Pursialan hiidenkirnu, Mikkeli, 21.6.2025

su 22.6.
Joensuu-muisteloihin riitti yksi ilta, joten aamiaisen jälkeen otimme suunnaksi Kuusamon. Matkalla pysähdyimme patikoimaan Hossan kansallispuiston 8 km:n Värikallion kierroksen. Kalliomaalaukset tuli nähtyä, mutta lintuja ei juurikaan. Marko oli edellisellä käynnillään laskenut reitiltä viisi pohjansirkkureviiriä, mutta nyt emme havainneet ainoatakaan. Reitin loppupuolella näimme kuusen latvassa laulavan sinipyrstön. Kierrokseen hurahti kolme tuntia ja saavuimme vasta illalla Kuusamoon, missä majoituimme Rukalle.


ma 23.6.
Rukahovin erinomaisen aamiaisen jälkeen starttasimme Kuusamon kohteille. Ensimmäisenä pysähdyimme parkkipaikalla, josta näkee muuttohaukan pesimäkalliolle. Emme odottaneet suuria, mutta yllätykseksemme muuttohaukka lenteli juuri jyrkänteen edustalla, ehkä viemässä pesälle saalista. Kamera oli tässä vaiheessa vielä repussa ja ehdin saada tasan yhden kuvan väärillä asetuksilla, ennen kuin haukka lähti taas jyrkänteen taakse. 

muuttohaukka, Kuusamo, 23.6.2025

Seuraavaksi suuntasimme rajan lähelle Kuntivaaralle. Sieltä ei laulavia sinipyrstöjä ihmeempää irronnut, mutta 480 metriä korkean vaaran laelta näki Venäjälle asti.

Näkymä Kuntivaaralta idän suuntaan. Kuusamo, 23.6.2025

Joidenkin välipysähdysten jälkeen saavuimme Oulangan kansallispuistoon Kiutakönkäälle. Siellä oli toki upeat koskimaisemat, mutta myös mielenkiintoisia kasveja, kuten neidonkenkä, valkoyökönlehti ja lapinvuokko. Olin juuri ennen reissua lukenut uhanalaisia neidonkenkiä puistossa tallovista kuvaajista, joten katsoin parhaaksi pysytellä sepelillä ja ottaa kuvia pitkällä putkella polun varressa olevasta yksilöstä. Yhden kasviyksilön arvo on liki 600 euroa, mutta ei taida kukaan koskaan oikeasti joutua maksumieheksi.

neidonkenkä, Kuusamo, 23.6.2025

lapinvuokko, Kuusamo, 23.6.2025

Illalla alkoi vähän sadella, mutta kävimme vielä muutamassa kohteessa, esim. Rukatunturin koillispuolella sijaitsevilla Saarualammilla bongaamassa virtavästäräkin. Kummasti päivän touhuihin hurahti 11 tuntia.


ti 24.6.
Aamulla matka jatkui kohti pohjoista. Ensimmäinen pysähdys oli Kemijärvellä toukokuussa avatulla entisen jätevesialtaan eli Kallaanlammen lintutornilla. Tornista näkyi paljon sorsalintuja ja kahlaajia.

Näkymä Kallaanlammen lintutornista. Kemijärvi 24.6.2025

Pysähdyimme kahville Sodankylän keskustaan ja pienelle pistolle Sompion luonnonpuistoon. Tankavaaran kultakylässä pyörähdimme seuraamassa hetken kullanhuuhdontaa ennen kuin saavuimme Saariselälle. Siellä majoituimme keskustan hotelliin ja ehdimme illalla vielä vetäistä pitsat ja patikoida pienen lenkin UKK-puistossa, joka on viime aikoina pysynyt otsikoissa noroepidemian takia. Riekko oli lenkin ainoa mielenkiintoinen havainto.


ke 25.6.
Aamiaisella taistelimme lautasillemme mitä onnistuimme pöydistä saamaan ison aasialaisturistiryhmän täyttäessä ruokasalin. Mahat kuitenkin täyttyivät ja lähdimme ensimmäisenä Kiilopäälle. Kiersimme laelle johtavan 5 km:n mittaisen Kiirunapolun näkemättä kiirunoita tai muutakaan mainitsemisen arvoista.

Seuraava kohde oli Ivalosta Koppeloon menevän tien varressa, missä näimme laulavan pikkusirkun ja lapinuunilinnun.

lapinuunilintu, Inari, 25.6.2025

 

lapinuunilintu laulaa, Inari, 25.6.2025

Pikku-Petsamossa yritimme hetken bongata paikalla pitkään viihtynyttä ja ilmeisesti pensastaskun kanssa pariutunutta sepeltaskua siinä kuitenkaan onnistumatta. Ivalon keskustassa joimme kahvit ennen kuin siirryimme Inariin. Jätimme tavarat Wilderness-hotellille ja tutustuimme pari tuntia saamelaismuseo ja luontokeskus Siidaan.


to 26.6.
Aamiainen oli tässäkin hotellissa hyvä, mutta erityisen upea oli aamiaissalin suurista ikkunoista avautuva näkymä Inarijärvelle.

Inarista siirryimme Karigasniemelle. Matkalla poikkesimme katsomaan Karigasjoen dyynejä, jotka ovat syntyneet tuulen jääkauden aikana kuljettamasta ja kasaamasta harjuhiekasta. Jätimme auton hiekkakuopalle, jonka itäpuolen suolta kuului jänkäkurpan soidin. Kävelimme mönkijäuraa pitkin Karigasjoelle ja takaisin, noin 5 km. Matkalla näimme mm. tilhiä ja isolepinkäisen. Itse dyynit olivat vaatimattomia.

Karigasjoen dyynejä, Utsjoki, 26.6.2025

Pienen matkan päässä dyyneistä löytyy Sulaojan lähde, joka on purkautuvan vesimäärän perusteella Suomen suurin lähde. Siellä kiersimme parin kilometrin mittaisen luontopolun.

Karigasniemelle saavuttuamme joimme kahvit kylätalolla. Hotelliin ei vielä päässyt, joten kiipesimme odotellessamme Ailigastunturille vievää soratietä ylös päin. Laelle asti emme viitsineet mennä, sillä tunturi oli tuulinen ja tyhjä. Linkkitien portilla sinirinta vei ruokaa poikasilleen.

Illalla söimme Guossi-hotellilla ja kävimme ruuansulatuslenkillä Norjan puolelle. Norjan ja Suomen välisellä sillalla lenteli lapintiira.


pe 27.6.
Aamulla suunta oli Tenojoen Teppanansaari. Löysimme mielestämme oikean paikan, mutta pikkukanadanhanhesta ei näkynyt luvattua päätäkään. Ei ihme, sillä Klenkaksi nimetty lintu ei ollutkaan paikalla. Hetken katseltuamme se tuli jostain ja laskeutui "pesälle". Lintu makaa maassa samassa paikassa ikään kuin hautomassa, mutta en netistä löytänyt varmistusta sille, että Branta-suvun hanhet voisivat saada munia ilman koirasta. Kumppania Klenkalla ei ole näkynyt.

Matka jatkui Nuvvos-Áilegas -tunturille, jonka huipulle kävelimme. Matkalla pikkukuovit varoittelivat ja kapustarinnat vihelsivät. Huipulla piipersi kolme keräkurmitsaa. Tunturin laelta oli komeat näkymät Tenojoelle ja Norjan puolelle. 

Näkymä Nuvvus-Ailigakselta Tenojoelle päin. Joen keskellä Teppanansaari. Utsjoki, 27.6.2025

uuvana, Nuvvus-Ailigas, Utsjoki, 27.6.2025

Kävimme välillä hotellilla kahvilla ja siirryimme sitten poroerotuspaikalle ja Piesjängälle. Poroerotuspaikan lammikosta löytyi tyllejä ja vesipääsky. Jängällä kopotteli jänkäkurppa.

 

vesipääsky, Utsjoki, 27.6.2025

Jatkuu toisessa postauksessa.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Alkukesän lomareissuni kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Yhden junamatkan, kolmen bussimatkan ja Rovaniemellä vietetyn hotelliyön jälkeen saavuin torstaina 8.6. Muonion keskustaan. Koska oli vasta iltapäivä, kävin Swiss Caféssa kahvilla ja lähiympäristössä kävelemässä. Tien penkoilla kasvoi runsaasti kulleroita, mutta ne olivat vielä nupulla. Pekosen uimarannalta löysin kymmenkunta suokukkoa soidintamasta.

Koskelo ihmettelee uimarannalla suokukkojen turnajaisia. Tarkennus meni pieleen, mutta laitan kuvan silti, koska se on hauska tilannekuva.

Perjantaina siirryin Pallakselle. Julkiseen liikenteeseen oli tullut muutoksia sen jälkeen kun keväällä reissua suunnittelin, joten jouduin ottamaan taksin. Perille päästyäni vein tavarat hotellihuoneeseen ja lähdin saman tien ulkoilemaan. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Palkaskeron kierroksen. Tunturissa oli keväistä. Vaivaiskoivut olivat vasta hiirenkorvalla ja kukkakasvit nupulla. Länsipuolta ylös kulkevan reitin varrella näkyi lähinnä niittykirvisiä ja kivitaskuja. Urpiaisen ääniä kuului siellä täällä. Hieman ennen tunturin lakea polku kulki hankalan kivikon läpi ja lintujen tarkkailun sijaan keskityin siihen, etten nyrjäyttäisi nilkkaani. Alaspäin reitti oli onneksi helpompi. Itäpuolen kivikosta lähti pikkukuovi äännellen ja alarinteellä lauloi reissun ensimmäinen sinirinta.

Maisema Palkaskerolta.

Lauantaina patikoin Pallaskeron eteläpuolella kulkevaa retkeilyreittiä pitkin kohti Pallasjärveä. Metsän linnusto ei juuri poikennut omista kotimetsistä. Järripeippojen loputon ryystö kuitenkin muistutti siitä, että liikutaan pohjoisessa. Hyttysiä ei ollut riesana vielä ollenkaan. Noin viiden kilometrin jälkeen polku yhtyi Pyhäjoen luontopolkuun, jota pitkin kävelin joen ylittävälle sillalle. Sieltä onnistuin tiirabongaamaan virtavästäräkin. Hotellille palattuani kiersin vielä Vatikurun luontopolun, jonka varrella lauloi useampi sinirinta.

Sinirintoja lauloi siellä täällä.

Riekko tai kiiruna oli jättänyt käyntikorttinsa vaivaiskoivuun.

Sunnuntaina lähdin aamiaisen jälkeen ”huiputtamaan” alueen korkeinta tunturia, Taivaskeroa, joka kohoaa yli 800 metriin. Laelle pääsi helppokulkuista polkua pitkin. Taivaskeron ja Pyhäkeron välinen tunturinummi, Taivaskeronsatula, näytti lupaavalta lintupaikalta. Kiikaroin hetken ja löysin pari keräkurmitsaa. Ne olivat aika kaukana ja jatkoin matkaani. Kohta kurmitsat kuitenkin pyrähtivät eteeni polulle helposti kuvattaviksi.

Keräkurmitsa päästää lähelle. 

Loppu noususta oli kivikkoista, mutta ei niin ikävä kulkea kuin Palkaskerolla. Taivaskeron laelta löytyi Helsingin olympiatulen sytyttämisen muistomerkki. Laella lenteli myös pulmuspariskunta ja yksinäinen koiras, joka soidinsi. Koiraiden välille tuli pientä nokkapokkaa. Luontopolun taulusta olin edellisenä päivänä lukenut, että Pallaksella pulmunen elää pesimäalueensa eteläreunalla. Alas laskeutuessani huomasin, että lämmin ilma oli saanut ensimmäiset kurjenkanervat ja sieliköt kukkimaan. Iltapäivällä lähdin takaisin Muonion keskustaan.

Pulmunen lauleli tunturin laella.

Kurjenkanerva ja sielikkö aloittelivat kukintaansa.

Maanantaina otin taksin Jerisjärven hotellille. Sieltä aloitin noin 15 km:n patikkareissun Sammaltunturin maastoon, joka myös kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Aika hiljaista oli. Rinnemetsässä kuukkeli naukaisi muutaman kerran ja järrejä ryysti taas joka paikassa. Sammaltunturin huipulla on mittausasema, jossa tutkitaan ilmakehää ja ilmastonmuutosta. Mittauksissa on todettu Sammaltunturin ilman olevan maailman puhtainta. Paluumatkalla näin mm. varoittelevan pikkukuovin näreessä. Takaisin Muonion keskustaan pääsin bussilla Hotelli Jeriksen pysäkiltä.

Sammaltunturin maisemaa. Takana kohoavat Pallastunturit.

Tiistai-iltapäivänä lähdin kohti etelää ja kotona olin tasan 24 tuntia myöhemmin.