Kesäloman aloitus Utössä

Maanantai 3.6.
Yhteysaluksen aikaisen lähtöajan takia matkustin jo maanantaina Turkuun. Illalla oli hyvää aikaa käydä puistossa harjoittelemassa uuden kuvauskaluston käyttöä. Ostin uuden kameran ja putken (Sony a7 Mark IV + FE 200-600 mm) vain pari päivää ennen reissua, enkä ollut ehtinyt perehtyä niihin ollenkaan.

Tiistai 4.6.
Bussi lähti Turusta 6.40 ja laiva Pärnäsistä 8.30. Utöhön saavuin yhden aikaan iltapäivällä. Vein tavarat huoneeseeni, kävin hotellilla lounaalla ja lähdin saman tien kiertelemään aurinkoista ja vähän liiankin lämmintä saarta. Raripuskassa ja sen läheisyydessä soidinsi kirjokerttu. Toinen, ehkä naaras, rätisi raripuskan sisällä. 

Itärannassa vesi oli matalalla, mutta rannalla näkyi vain Utön peruslajistoa eli punajalkavikloja, tyllejä ja meriharakoita. Sorsalinnuilla oli poikasia ja rytikerttunen lauloi laiskasti ruovikossa. 

(Kuvat voi klikata isommaksi.)

Punajalkaviklot ovat Utössä näkyviä ja varsinkin kuuluvia.

Myöhemmin iltapäivällä radiopuhelimeen huudeltiin, että edellisenä päivänä löytynyt pussitiainen ääntelee koulun lahdella. Kuulin linnun monta kertaa, mutta en saanut sitä kiikariin. Lintu on vasta Utön kolmas eli sain hyvän saaripinnan. Koulun saunan katolle laskeutui valkoinen viestikyyhky, joka on oleskellut saaressa pari viikkoa. Sillä oli jalassa renkaat, joista selvisi sen olevan puolalainen viime vuonna syntynyt lintu.

Eksynyt viestikyyhky tuntui hakeutuvan ihmisten lähelle.

Karhunlaukka on vanha mausteyrtti, jota merimiehet istuttivat satamiin saadakseen c-vitamiinia keripukkia torjumaan. Kasvusto on koulun lähellä.

Keskiviikko 5.6.
Aamulla pussitiainen oli Gamla postenilla ja päivän mittaan sen ääni kuului siellä täällä saarella. Välillä alkoi jo epäilyttää, voiko yksi lintu ehtiä joka paikkaan vai onko niitä useampi. Uusia lajeja ei ennen aamiaista ilmaantunut. 

Aamupäivällä lokkien kiljunta paljasti saaren yli muuttaneen mehiläishaukan. Vähän puolenpäivän jälkeen kyttäsin taas pussitiaista Saunalahdella ja huomasin samalla lahdella kalastavan pikkutiiran, josta sain uuden saaripinnan. Loppupäivä kului peruslajeja kuvaillessa.

En nähnyt muita korentoja kuin merisinikorentoja.

Sinitiaiset löysivät syötävää omenapuusta.

Hemppoja on saarella jonkin verran.

Torstai 6.6.

Yöllä oli tarkoitus lähteä pienelle yölaulajakävelylle. Illalla hyvältä tuntunut ajatus ei kesken yöunien tuntunut enää ollenkaan hyvältä eli käänsin kylkeä.

Aamu oli pilvinen ja vähän sateinenkin, vaikka myöhemmin oli taas selkeää. Päivästä tuli hiljainen lintupäivä lukuun ottamatta luotsiasemalta havaittua jääkuikkaa, jota itse en kylläkään nähnyt. Pari päivää piilosta kanssani leikkinyt pussitiainen näyttäytyi vihdoin itärannalla sen verran, että sain muutaman kuvan siitä. Ei mitään priimaa, koska olin aika kaukana. Itärannassa ei pesimäaikaan saa kulkea rannassa. Mutta pari muistokuvaa kuitenkin. Myöhemmin illalla varmistui, että pussitiaisia oli saarella kaksi. Kumpikin koiraita.

Pussitiainen itärannassa.

Lounaan jälkeen kuvailin Kalkaksen terassilla kastemadon kokoista rantakäärmettä, kun taivaalta putosi tielle haahka. En ole koskaan nähnyt Utössä haahkoja saaren sisäosassa. Tällä linnulla ei ollut kaikki kunnossa, koska se joutui vähän väliä käymään makuulle. Jonkin matkaa tietä kuljettuaan se siirtyi sivuun kasvillisuuden suojiin. Mitäköhän sille oli tapahtunut?

Kuvasta ei selviä mittasuhteet, mutta tämä rantakäärme oli hädin tuskin lyijykynän kokoinen. Sen on silti oltava viime kesän poikanen, koska tämän vuoden poikaset eivät vielä ole kuoriutuneet.

Taivaalta pudonnut haahka.

Tiirat eivät noudattaneet sääntöjä.

Perjantai 7.6.
Aamulla tein ennen laivan lähtöä vielä pienen saarikierroksen, mutta mitään uutta ei ollut ilmaantunut. Yhteysalus lähti klo 8.30 ja tasan yhdeksän tuntia myöhemmin olin kotona.

Luotokirviset etsivät ruokaa Enskärillä yhteysaluksen laiturin läheltä. Seurailin kauempaa, mihin ne vievät sen, mutta se jäi vähän epäselväksi. Olisiko pesä ollut aallonmurtajan kivikossa?

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Alkukesän lomareissuni kohteeksi valikoitui Pallas-Yllästunturin kansallispuisto. Yhden junamatkan, kolmen bussimatkan ja Rovaniemellä vietetyn hotelliyön jälkeen saavuin torstaina 8.6. Muonion keskustaan. Koska oli vasta iltapäivä, kävin Swiss Caféssa kahvilla ja lähiympäristössä kävelemässä. Tien penkoilla kasvoi runsaasti kulleroita, mutta ne olivat vielä nupulla. Pekosen uimarannalta löysin kymmenkunta suokukkoa soidintamasta.

Koskelo ihmettelee uimarannalla suokukkojen turnajaisia. Tarkennus meni pieleen, mutta laitan kuvan silti, koska se on hauska tilannekuva.

Perjantaina siirryin Pallakselle. Julkiseen liikenteeseen oli tullut muutoksia sen jälkeen kun keväällä reissua suunnittelin, joten jouduin ottamaan taksin. Perille päästyäni vein tavarat hotellihuoneeseen ja lähdin saman tien ulkoilemaan. Ensimmäiseksi reitiksi valitsin Palkaskeron kierroksen. Tunturissa oli keväistä. Vaivaiskoivut olivat vasta hiirenkorvalla ja kukkakasvit nupulla. Länsipuolta ylös kulkevan reitin varrella näkyi lähinnä niittykirvisiä ja kivitaskuja. Urpiaisen ääniä kuului siellä täällä. Hieman ennen tunturin lakea polku kulki hankalan kivikon läpi ja lintujen tarkkailun sijaan keskityin siihen, etten nyrjäyttäisi nilkkaani. Alaspäin reitti oli onneksi helpompi. Itäpuolen kivikosta lähti pikkukuovi äännellen ja alarinteellä lauloi reissun ensimmäinen sinirinta.

Maisema Palkaskerolta.

Lauantaina patikoin Pallaskeron eteläpuolella kulkevaa retkeilyreittiä pitkin kohti Pallasjärveä. Metsän linnusto ei juuri poikennut omista kotimetsistä. Järripeippojen loputon ryystö kuitenkin muistutti siitä, että liikutaan pohjoisessa. Hyttysiä ei ollut riesana vielä ollenkaan. Noin viiden kilometrin jälkeen polku yhtyi Pyhäjoen luontopolkuun, jota pitkin kävelin joen ylittävälle sillalle. Sieltä onnistuin tiirabongaamaan virtavästäräkin. Hotellille palattuani kiersin vielä Vatikurun luontopolun, jonka varrella lauloi useampi sinirinta.

Sinirintoja lauloi siellä täällä.

Riekko tai kiiruna oli jättänyt käyntikorttinsa vaivaiskoivuun.

Sunnuntaina lähdin aamiaisen jälkeen ”huiputtamaan” alueen korkeinta tunturia, Taivaskeroa, joka kohoaa yli 800 metriin. Laelle pääsi helppokulkuista polkua pitkin. Taivaskeron ja Pyhäkeron välinen tunturinummi, Taivaskeronsatula, näytti lupaavalta lintupaikalta. Kiikaroin hetken ja löysin pari keräkurmitsaa. Ne olivat aika kaukana ja jatkoin matkaani. Kohta kurmitsat kuitenkin pyrähtivät eteeni polulle helposti kuvattaviksi.

Keräkurmitsa päästää lähelle. 

Loppu noususta oli kivikkoista, mutta ei niin ikävä kulkea kuin Palkaskerolla. Taivaskeron laelta löytyi Helsingin olympiatulen sytyttämisen muistomerkki. Laella lenteli myös pulmuspariskunta ja yksinäinen koiras, joka soidinsi. Koiraiden välille tuli pientä nokkapokkaa. Luontopolun taulusta olin edellisenä päivänä lukenut, että Pallaksella pulmunen elää pesimäalueensa eteläreunalla. Alas laskeutuessani huomasin, että lämmin ilma oli saanut ensimmäiset kurjenkanervat ja sieliköt kukkimaan. Iltapäivällä lähdin takaisin Muonion keskustaan.

Pulmunen lauleli tunturin laella.

Kurjenkanerva ja sielikkö aloittelivat kukintaansa.

Maanantaina otin taksin Jerisjärven hotellille. Sieltä aloitin noin 15 km:n patikkareissun Sammaltunturin maastoon, joka myös kuuluu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Aika hiljaista oli. Rinnemetsässä kuukkeli naukaisi muutaman kerran ja järrejä ryysti taas joka paikassa. Sammaltunturin huipulla on mittausasema, jossa tutkitaan ilmakehää ja ilmastonmuutosta. Mittauksissa on todettu Sammaltunturin ilman olevan maailman puhtainta. Paluumatkalla näin mm. varoittelevan pikkukuovin näreessä. Takaisin Muonion keskustaan pääsin bussilla Hotelli Jeriksen pysäkiltä.

Sammaltunturin maisemaa. Takana kohoavat Pallastunturit.

Tiistai-iltapäivänä lähdin kohti etelää ja kotona olin tasan 24 tuntia myöhemmin.

Utössä pitkän tauon jälkeen

su 12.6.

Kahden ja puolen vuoden koronatauon jälkeen lähdin taas Utöhön. Matkustin jo sunnuntaina Turkuun ja yövyin hotellissa.

ma 13.6.

Saaristobussi Pärnäsin satamaan starttasi Turun linja-autoasemalta 6.45. Baldur-laiva lähti 8.30 ja saapui aikataulun mukaisesti Utöhön klo 13. Majoittumisen jälkeen söin lounaan hotellilla ja lähdin heti syötyäni kiertelemään saarta. Päivä oli tuulinen, mutta aurinkoinen. Kiersin eteläkärkeä lukuun ottamatta koko saaren. Suuria odotuksia lajien suhteen ei tähän reissuun lähtiessä ollut, olihan kevään lintukausi jo ohi. Tavoitteena oli saada edes yksi uusi Utö-pinna, sillä viimeisin oli vuodelta 2019. Tavoite toteutui aika nopeasti, kun näin lennossa pari mustavikloa, jotka pinnoistani vielä puuttuivat. Merkittäviä havaintoja en päivän aikana tehnyt, mutta tavallisiakin merilintuja on aina mukava katsella.

Itäniitty kesäkuun puolivälissä

ti 14.6.

Aamu alkoi klo 5 kylällä ja itärannassa kierrellen. Luhtakerttusia oli äänessä useammassa paikassa. Itärannassa oli mm. muutama suokukko ja harmaasorsapari. Yhdeksältä kävin hotellilla aamiaisella ja jatkoin sen jälkeen kiertelyä tyynessä ja nopeasti lämpenevässä säässä. Museon lähellä pari ihmistä kiikaroi ja kuvasi jotain. Selvisi, että kohde oli saaressa kuukauden verran majaillut naaraspuolinen valkoselkätikka. Lintu kierteli tämän ja vielä seuraavan päivän ympäri saarta, mutta sitten sitä ei taas näkynyt. Olipa kiva päästä näkemään Utön ensimmäinen valkoselkätikka.

Puolen päivän aikaan oli jo todella lämmintä. Istahdin kivelle itärantaan johtavan polun varteen kuvaamaan merisinikorentoa. Pian kauempaa polun varrelta kuului muutaman kerran ”purrrrr”. Ei siitä tullut kuin yksi laji mieleen ja menin katsomaan. Kyyhkyhän sieltä pihlajasta lähti, mutta ehdin nähdä sen vain hetken vastavaloon. Se näytti epäilyttävän isolta turturikyyhkyksi. Havainto olisi jäänyt ikävästi roikkumaan ilmaan, mutta onneksi kyyhky teki varttia myöhemmin kunnon kierroksen Itäniityn yllä ja nyt näin selvästi sen olevan turturikyyhky. Lintu näyttäytyi Itäniityllä vielä myöhemminkin samana päivänä, joten muutkin siitä kiinnostuneet ehtivät nähdä sen. Kaksi hyvää Utö-pinnaa siis tälle päivälle.

Valkoselkätikka männyssä kaupan lähellä.

ke 15.6.

Kovatuulinen, mutta aurinkoinen päivä. Päivä kului sinne tänne haahuillessa. Mainittavia havaintoja en tehnyt.

to 16.6.

Aamulla staijasin hetken luotsiasemalla. Merellä näkyi haahkoja ja ruokkeja, luodoilla riskilöitä. Pääasiassa päivä kului aurinkoista saarta kierrellessä. Itärannassa oli parikymmentä suokukkoa ja mustaviklo, muuten lintumaailma oli edellisten päivien kaltainen. 

Merisinikorennot ovat nuorena keltaisia.

pe 17.6.

Aamulla olin hetken taas luotsiasemalla. Luodolla aseman edustalla oli lapintiira mielenkiintoisessa puvussa: musta nokka ja musta-valkoinen pää. Tenovuon Jorma tiesi sen olevan 2 kv lintu. Muuten aamu meni pakatessa ja aamiaisella, jotta ehdin 8.30 lähtevään laivaan. Laiva oli mantereella hieman ennen yhtä ja saaristobussi Turkuun poimi matkustajat Pärnäsin pysäkiltä puolisen tuntia myöhemmin. Turun linja-autoasemalla taas reilu puoli tuntia seuraavan bussin odottelua ja kotona Forssassa olin viiden jälkeen.

Yleistä Utön kesäkuisista eläimistä ja kasveista

Näin kesäkuun puolivälissä paikallisista linnuista näkyvimpiä ja kuuluvimpia olivat haara- ja räystäspääskyt, kivitaskut, pensaskertut, punajalkaviklot ja tyllit. Luhtakerttusia oli äänessä vähän joka paikassa, rytikerttusia ainakin kahdessa. Äänessä olivat myös mustapää- ja hernekertut sekä punavarpuset. Luotokirviset esittivät soidinlentoa kahdessa paikassa. Merellä näkyi mm. haahkoja, pilkkasiipiä, tukkasotkia ja isokoskeloita. Itärannassa viihtyi useita lapasorsia ja harmaasorsapari. Kyhmyjoutsenilla ja merihanhilla näkyi poikasia, Saunalahdella hautoi mustakurkku-uikkupari. Merikotkan ja merikihun näin vain kerran, samoin karikukon. Tosin kuljin useimmiten ilman putkea, joten merelle katselu jäi vähiin.

Perhosia oli hämmästyttävän vähän liikkeellä, vaikka sää oli joka päivä aurinkoinen. Näin vain joitakin amiraaliperhosia, keltaniittyperhosia ja pikkukultasiiven. Sudenkorentoja oli vieläkin vähemmän, eteeni osui vain pari merisinikorentoa. Muista selkärangattomista silmiin pistivät kirkkaan oranssit ritariluteet, joita tapaa vain Suomen lounaiskolkalla. Kaksi pikkuista kyytä ylitti yhtenä päivänä kylätien. Nisäkkäitä en nähnyt.

Kasveista kiinnostivat lajit, joita ei kotiseudulla tapaa. Itäniityllä kukki parhaillaan punakämmeköitä, kappelin tienoolla oli verikurjenpolvea kukassa. Myös suomenpihlajien kukinta oli meneillään ja kylätien varressa näkyi jokunen sikoangervo. Muinaista värikasvia morsinkoa, merikaalia, ruoholaukkaa ja ritariluteen ravintokasvia käärmeenpistonyrttiä kukki eri puolilla saarta. Itselleni uusi kasvituttavuus oli juuri kukintaansa aloitteleva tahma-ailakki, jota löytyi pieni kasvusto Itäniitylle johtavan tien varresta.

Verikurjenpolvi.

Vasemmalla tavallisen väristä ja valkoista ruoholaukkaa eli ruohosipulia. Oikealla tahma-ailakki.

Suippopyrstösirri

la 24.8.

Kävimme bussilla Helsingissä Lintumessuilla, joilla kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Kuuntelimme Saurolan viirupöllöesityksen ja kiertelimme kojuilla vertailemassa optiikkaa. Testailujen jälkeen Marko osti itselleen uudet kiikarit.

su 25.8.

Aamulla kummankin puhelin kilahti samaan aikaan. Se on merkki kovasta rarista, koska itselläni tulee lintutiedotuksen hälytys vain suurharvinaisuuksista. Suomen kolmas suippopyrstösirri Porissa. Hälytys tuli loistavaan aikaan: sunnuntai, kaunis ilma, eikä mitään erityistä tekemistä mietittynä. Niinpä lähdimme kerrankin reippaasti liikkeelle ja olimme Yyterin luontotornien parkkipaikalla 11.30.

Pitkoksilla tuli tuttuja vastaan. Lintu oli kuulemma paikallaan. Sannannokan torniin päästyämme meille selvisi kuitenkin, että lintu ei ollutkaan enää hallinnassa. Varpushaukka oli pelästyttänyt kahlaajat lentoon, eikä kukaan ollut nähnyt, mihin suippopyrstö oli lähtenyt.

Odotimme tornissa puolitoista tuntia. Lietteellä oli mm. suosirrejä ja isosirrejä, mutta toivottua lintua ei näkynyt. Puoli kahdelta tuli säpinää porukkaan, kun saimme tiedon, että lintu on hallinnassa kauempana lietteellä seisovilla ihmisillä. Väki siirtyi Sannannokan tornista seuraavaan, Isosanta 1 -torniin. Siellä selvisi aika nopeasti, että lintu on kasvillisuuden takana, eikä näy torniin. Niinpä kaikki siirtyivät vetistä polkua pitkin riviin lietteelle. Ohjeiden mukaan linnun piti nyt olla edessämme. Osalla bongareista hermot olivat niin kireällä, että kirosanat lentelivät, kun lintua ei kahdessa sekunnissa löytynyt. Kun porukka malttoi hetken käydä edessä olevia lintuja läpi, niin löytyihän se suippopyrstösirrikin sieltä tyllien ja suosirrien joukosta. Lintu oli pahasti vastavalossa, mutta tuntomerkit sai silti näkyviin. En kuitenkaan vaivautunut scouppaamaan. Aikamme lintua tarkkailtuamme suuntasimme eliskahveille.

Kolmisenkymmentä bongaria lietteellä.

Ekoelis ja Söderskär

Sunnuntaina 14.7. lenkkeilin Prisman kauppakeskuksen ohi. Hiljattain niitetyllä pellolla Prisman vieressä näytti olevan muutama kuovi ja rusakko. Yksi "kuovi" pisti silmääni, joten kaivoin kiikarit repusta. Lintu olikin nuori mustapyrstökuiri. Kävelin kotiin hakemaan kaukoputken ja palasin pyörällä pellolle katsomaan lintua tarkemmin. Havainto oli erityisen mieluisa, koska se oli 200. ekoelikseni. Luku ei ehkä tee vaikutusta, mutta Lounais-Hämeen lajikirjo on vaatimaton. Esimerkiksi tällä hetkellä olemme Tiiran mukaan ainoa lintuyhdistys, jonka alueella on alkuvuonna havaittu alle 200 lajia.

Maanantaina 15.7. tein retken Söderskärin majakalle Porvooseen. Pieni risteilyalus lähti matkaan Helsingin Vuosaaresta ja oli Söderskärillä 1 t 15 minuuttia myöhemmin. Valitsin vähän huonon ajankohdan retkelle, koska lintujen pesintöjen takia liikkuminen saarilla oli sallittua vain hyvin pienellä alueella. Elokuun alusta alueella voi liikkua vapaammin. Lintuhavainnot jäivät siis melko vähäisiksi. Huomio kiinnittyi lähinnä saarten runsaaseen riskiläkantaan. Lintuja oli ilmassa, meressä ja kallioilla. Tiiran mukaan Söderskärin lintuasemalta oli muutamaa päivää aikaisemmin laskettu 340 paikallista riskilää.

Aikaa saareen tutustumiseen oli reilu tunti ja siitä suurimman osan käytin majakassa alueen historiaan perehtyen. Vaikka itsekin joskus haaveilen Muumipappa ja meri -henkisestä irtiotosta karulla majakkasaarella, on pakko hämmästellä entisajan majakanvartijoita ja luotsimiehiä, jotka kelirikon aikana elivät viikkoja eristyksissä saarilla ilman nykyajan mukavuuksia.

Näkymä majakasta. Etualalla majakanvartijoiden talo, toisella saarella luotsitupa. Riippusiltaa ei saa ylittää lintujen pesimäaikana 1.5.-31.7.

Huone majakan sisällä.

Kesäinen lintuviikko Utössä

la 1.6.
Vuosien takaista heinäkuista päiväreissua lukuunottamatta en ollut aikaisemmin käynyt Utössä kesäaikana. Nyt lähdin matkaan heti ensimmäisenä kesälomapäivänä. Tällä kertaa matkustin julkisilla. Ensin bussilla Turkuun ja sieltä tunnin odottelun jälkeen toisella bussilla Pärnäsiin.

Punaisesta siniseksi muuttunut Eivor saapui sateiseen Utöhön puoli kahdeksan aikoihin. Kävin nopeasti kaupassa ja sitten laivalla tapaamani porukan kanssa saunomassa rantasaunalla.


su 2.6.
Huonosti nukutun yön jälkeen heräsin hieman viiden jälkeen. Aamu oli kylmä ja tuulinen. Puoli yhdeksän aikaan löysin lauttarannan kalliolta pitkään Utön vesillä viihtyneen allihaahkan. Sitä kuvatessa tuli tieto Itärannalla jo edellisenä päivänä ensimmäisen kerran näyttäytyneestä taskusta. Tasku oli kähmy, mutta näin sen kuitenkin nopeasti. Varmuutta lajista ei vielä saatu, joko mustapää- tai sepeltasku.

Puoli kymmenen aikoihin kävin hotellin aamiaisella. Loppupäivän kiertelin mukavasti lämmenneessä säässä aurinkoista saarta ja sain helposti kymmenkunta Utö-pinnaa. Minultahan puuttuivat kaikki kesälajit. Illalla pidimme iltahuudon kahden muun ornin kanssa.

Scouppikuva allihaahkasta.

ma 3.6.
Lähdin liikkeelle yöllä kahden aikoihin. Saari oli ensin hiljainen. Kolmen aikaan kehrääjä surisi Gamla Postenin luona ja vähän myöhemmin näin ja kuulin sen koululla. Aamun valjettua äänet pikku hiljaa lisääntyivät. Menin puoli viiden aikoihin takaisin nukkumaan muutamaksi tunniksi. Aamupäivällä näin Itärannalla vaihtopukuisen tundrakurmitsan ja vesipääskyn, muuten lajisto oli edellisen päivän kaltaista.


ti 4.6.
Aamu oli vähän sateinen, joten nukuin kuuteen ja kiertelin vain kylällä ennen aamiaista. Aamiaisen jälkeen tasku oli sunnuntaita paremmin näkyvillä Itäniityllä. Kuvista lajiksi varmistettiin sepeltasku. Yhdentoista aikaan Saunalahden puskasta löytyi koiraspuolinen rusorintakerttu. Lintu oli vikkelä liikkeissään, mutta se oli silti hyvin kaikkien nähtävillä. Allihaahka lepäili taas lauttarannassa. Illalla pidimme iltahuudon saaressa olevien lintuharrastajien (6 henkilöä) kesken.

Lämmin eteläinen ilmavirtaus toi saareen paljon ohdakeperhosia.

ke 5.6.
Lähdin liikkeelle jo 3.40 tyyneen aamuun. Itärannan lähellä sirisi viitasirkkalintu, lammashaassa lauloi idänuunilintu. Staijasin myös jonkin aikaa, mutta merellä oli aika hiljaista.

Hieman ennen yhtätoista kävin kaupassa. Olin aikeissa viedä ostokset kämpille ja vähentää samalla vaatteita, kun Itäniityltä tuli hälytys punapäälepinkäisestä. Käännyin lammashaan kohdalta takaisin, mutta juuri ostetuista jäätelöistä tuli ongelma. Ne sulaisivat lämpimässä ihan velliksi. Niinpä laitoin ne äkkiä repussa olevaan roskapussiin ja heitin pussin ohi mennessä kaupan jäätelöaltaaseen ilmoittaen samalla hakevani ne myöhemmin. Kaupan henkilökunta suhtautui ymmärtäväisesti. Punapäälepinkäinen oli hienosti näkyvillä hautausmaan lähellä ja lintuporukalla tietysti tunnelma korkealla. Eikä ihmekään ottaen huomioon, että lepinkäisen lisäksi rusorintakerttu, sepeltasku ja allihaahka olivat edelleen saaressa. Illalla oli taas iltahuuto.

Lämpöväreilyn takia heikkolaatuista scouppikuvaa punapäälepinkäisestä:

to 6.6.
Aamu ei tuonut mitään uutta. Tein saarikierroksen ja staijasin jonkin aikaa. Aamupäivällä Itäniityltä löydettiin yksi listallani olleista toivelajeista: kirjokerttu. Se lauloi raripuskassa ja vei pesäntekotarpeita läheiseen katajaan.

Päivästä tuli poikkeuksellisen lämmin. Kerrankin Utössä varta vasten hain tuulisia paikkoja, jotta olisi ollut vilpoisampi. Mehiläissyöjä oli kaikkien toivelistalla, mutta sitä ei nyt saatu. Iltahuuto pidettiin taas edellisten päivien tapaan.

Lammashaka kesäasussa.

pe 7.6.
Heräsin taas aikaisin, jotta ehtisin tehdä pienen saarikierroksen ennen laivan lähtöä. Ulos pääsin hieman ennen neljää. Koulun nurkalla lauloi pikkusieppo, Itäniityllä oli hiljaista. Kylätietä palatessani huomasin piipun päällä istuvan kyyhkyn. Aamuvalossa se oli jotenkin oudon pullea ja tumma, enkä heti tajunnut lajia. Kyyhky lähti Kerhon suuntaan, missä oltiin onneksi valppaita ja huomattiin lintu, joka oli tietenkin turkinkyyhky. Taas yksi utöpinna, joita viikon aikana kertyi kaikkiaan 26. Siihen kun lisää vielä muutaman eliksen, niin reissu oli enemmän kuin onnistunut.

Eivor lähti 5.30 ja oli perillä Pärnäsissä 9.45. Jatkoin reilu puoli tuntia myöhemmin bussilla helteiseen Turkuun ja sieltä kymmenen minuutin odotuksen jälkeen toisella bussilla kotiin.

Syysretkeilyä

ke 17.10.

Kävin bussilla Turussa asioilla. Samalla reissulla poikkesin tutustumaan Katariinanlaakson luonnonsuojelualueeseen. Ajatuksenani oli päästä kuvaamaan siellä jo pitempään viihtynyttä pähkinänakkelia. Nakkelipaikka löytyi helposti, mutta lintua ei näkynyt. Ruokintapaikalla riitti kyllä muuten säpinää. Sää oli kuitenkin pilvinen ja paikka pimeä, joten tyydyin kuvaamaan oravien ja tiaisten syömätouhuja kännykällä.

Jossain vaiheessa pähkinänakkeli yllättäen ilmestyi äännellen takaani. Sen jälkeen se kävikin jatkuvasti ruokintakivellä ja otti pähkinöitä myös suoraan kädeltä. Aurinkokin alkoi lopulta paistamaan, mutta vikkelää lintua oli silti vaikea kuvata, koska se vaihteli ruokapistettä jatkuvasti. Oli kuitenkin mukava kokemus päästä ruokkimaan nakkelia ja oravia kädestä. Alla käsivaralta kuvaamani kännykkävideo:

to 18.10.

Kävin Helsingissä. Reissu ei ollut lintureissu, mutta koska reitin varrella oli viitatiaispaikka, niin pakkohan siellä oli käydä. Jäin metrosta Herttoniemen asemalla ja paikka löytyi lyhyen kävelymatkan päästä. Jouduin odottelemaan puolisen tuntia ennen kuin viitatiainen saapui. Lintu äänteli onneksi aktiivisesti, joten se oli helppo huomata ja tunnistaa. Paikalla oli lisäkseni neljä lintuihmistä ja kaikki saivat linnusta havainnon.


la 20.10.

Lähiretkeilimme LHLH:n alueen pohjoisosissa, lähinnä Urjalassa. Aluksi kävimme katsomassa, oliko Kokonjärven morsiosorsa vielä paikalla. Sorsaa ei löytynyt, mutta Kokonjärven uimarannan lähellä suuren kuusen latvassa istunut varpuspöllö ilahdutti syyshuudollaan.

Rutajärvellä ui nuori kaakkuri ja useita silkkiuikkuja. Kortejärven tornista näkyi paljon mm. haapanoita, mutta mukavimmat havainnot saimme järven pohjoispäästä. Olimme juuri kiikaroimassa neljää merikotkaa, kun ruovikosta kuului toivottu ääni: viikstimali. Ääni liikkui ruovikon yllä, mutta näköhavaintoa emme silti saaneet. Minulle mukava uusi LHLH-pinna.

Humppilan Myllynkulmalla näimme syksyn ensimmäisen koskikaran. Poikkesimme vielä Kiipunjärvellä, joka ei tarjonnut linnun lintua.


su 21.10.

Lähiretkeily jatkui, nyt yhdistyksen alueen eteläosissa. Tammelan Pyhäjärvellä oli melko hiljaista. Papinnokasta näkyi valkoposkihanhiparvi ja muutama uivelo, Patasaaresta alleja, koskeloita ja harmaahaikara.

Someron Oinasjärvellä oli noin 300 kanadanhanhea. Mikäköhän niitä vetää juuri tälle järvelle? Järven yli lentänyt merikotka aiheutti hanhissa pientä hermostumista, mutta ei paniikkia.

Lepänsangan pelloilla oli isohko vapoparvi ja viitisenkymmentä töyhtöhyyppää. Halkjärvellä oli hiljaista, samoin Painiojärvellä.

Matkalla Somerolle poikkesimme Letkun koulun pihassa etsimässä kuppikiveä. Varsinainen kivi jäi löytymättä, mutta pihassa oli myös erikoisesti haljennut "kuppikallio". Kallion kuppien alkuperästä ja aitoudesta ei ole varmuutta.

Mandariinisorsa

Lauantaina 29.9. kävin bussilla katsomassa Karkkilan lintutarjontaa. Karjaanjokisuulla oli jo kaksi viikkoa viihtynyt mandariinisorsa. Lintu löytyi sinisorsien joukosta muutaman minuutin etsiskelyn jälkeen. Lintu oli vaihtopukuinen koiras, jonka ruskeiden höyhenten alta pilkotti juhlapuku.

Pakkasyön jälkeinen kylmä aamu sai Karjaanjoen höyryämään.

Karjaanjoella oli muutakin mukavaa tarjottavaa. Virtavästäräkki löytyi ensimmäisen kerran sadan metrin päästä mandariinipaikasta. Ehdin nähdä siitä vain vilahduksen. Toisen vilahduksen näin vähän matkan päässä olevalta padolta. Mahdollisuuksia kuvaamiseen ei siis ollut. Paikallisen lintuharrastajan avustuksella löysin padon alapuolelta myös koskikaran.